1¶ Katahi a Eripata Temani ka oho, ka mea,
1Temanilainen Elifas alkoi nyt puhua. Hän sanoi:
2Ki te anga matou ki te korero ki a koe, e pouri ranei koe? otira e taea e wai te pehi te kupu?
2-- Pahastutko, jos rohkenen puhua sinulle? Kuka voisi kauemmin pysyä vaiti!
3Nana, he tokomaha i whakaakona e koe: nau hoki i whakakaha nga ringa kahakore.
3Olet itse opettanut monia, ohjannut oikeaan, olet tarttunut voimatonta kädestä.
4Ara ana i au kupu te tangata e hinga ana; nau hoki i kaha ai nga turi kua piko.
4Sinun sanasi ovat auttaneet kaatuneen pystyyn, sinä olet rohkaissut horjuvaa.
5Inaianei kua tae mai ki a koe, a e hemo ana koe: e pa ana ki a koe, ohorere ana koe.
5Kun vastoinkäyminen tulee omalle kohdallesi, et kestä hetkeäkään. Kun se koskettaa sinua, joudut kauhun valtaan.
6He taka ianei kei tou wehi ki te Atua he okiokinga whakaaro mou? Kei te tapatahi o ou huarahi he tumanakohanga mou?
6Sinun luottamuksesi perustana on jumalanpelko, sinun toivosi perustana oman vaelluksesi puhtaus.
7¶ Maharatia ra, ko wai o nga tangata harakore i huna? I ngaro ranei ki hea te hunga tika?
7Mutta sano minulle: milloin on viaton joutunut tuhoon, milloin on oikeamielinen hukkunut?
8Ko taku hoki tenei i kite ai, ko te hunga e parau ana i te he, e rua ana i te raruraru, ko ia ra ano ta ratou e kokoti ai.
8Ne, jotka kyntävät vääryyden peltoa ja kylvävät pahaa, ne myös korjaavat tuhon ja turmion, sen olen nähnyt.
9Huna ana ratou e te ha o te Atua, moti iho ratou i te hau o tona riri.
9Kun Jumala henkäisee, he tuhoutuvat, hänen vihansa tuuli pyyhkäisee heidät pois.
10Ko te hamama o te raiona, ko te reo o te raiona tutu, ko nga niho o nga kuao raiona, whati ana.
10Leijona karjuu, nuori leijona ärisee, mutta petojen hampaat murskataan.
11Ngaro ana te raiona katua i te kore kai, a marara noa atu nga kuao a te raiona.
11Saalista vailla jalopeura nääntyy, pennut joutuvat hajalle, kauas toisistaan.
12¶ Na i kawea pukutia mai he korero ki ahau, a kapohia ana e toku taringa he komuhumuhu.
12Kuin varkain tuli jostakin sana, minun korvani kuulivat kaukaisen huminan.
13I nga whakaaroaronga, no nga kite o te po, i te mea ka au iho te moe a te tangata,
13Se tuli niin kuin uninäyt tulevat häilyen yössä keskelle syvintä unta,
14Ka pa te wehi ki ahau, me te ihiihi, a wiri ana oku wheua katoa.
14se kouraisi minua, ja minä vapisin, kaikki jäseneni tärisivät kauhusta,
15Na ka tika atu he wairua i toku aroaro, tutu ana nga huruhuru o toku kikokiko.
15minä tunsin henkäyksen kasvoillani, ihokarvani nousivat pystyyn,
16Tu ana ia, otiia kihai ahau i mohio ki tona mata; he ahua te mea i toku aroaro: tu puku ana; na ka rongo ahau i te reo e ki ana,
16kun jokin pysähtyi eteeni, en tiedä mikä, silmieni edessä outo hahmo. Tuli hiljaista, ja minä kuulin äänen:
17He nui atu ranei te tika o te tangata i to te Atua? He nui atu ranei i to tona Kaihanga to ma o te tangata?
17Voiko ihminen olla oikeassa ja Jumala väärässä? Voiko ihminen olla puhdas Luojansa silmissä?
18Nana, kahore rawa ia e whakawhirinaki ki ana pononga; a ki tana, he he kei ana anahera.
18Ei Jumala luota edes omiin palvelijoihinsa, enkeleitäänkin hän nuhtelee virheistä.
19Tera atu to te hunga e noho ana i roto i nga whare uku, he puehu to ratou turanga; mongamonga kau ratou i te aroaro o te purehurehu.
19Kuinka hän luottaisi savimajan asukkaisiin? Tomusta heidät on tehty, hän voi musertaa heidät kuin koiperhosen.
20I waenganui o te ata, o te ahiahi, ka whakangaromia ratou; huna ana ratou ake tonu atu, te ai tetahi hei whakaaro atu.
20Aamulla ihminen herää, illalla hän on poissa ja unohdettu, ikuisiksi ajoiksi,
21Kahore ranei to ratou taura here teneti i motuhia i roto i a ratou? Mate ana ratou, kahore hoki he matauranga.
21hänen telttanuoransa kiskaistaan irti, ja hän kuolee tietämättä, miksi.