¹Dette er det utsagn som profeten Habakuk skuet.

¹Ennussana, jonka profeetta Habakuk sai näyssä.

²Hvor lenge, Herre, skal jeg ennu rope uten at du hører! Jeg klager for dig over vold - og du frelser ikke.

²Kuinka kauan minun pitää huutaa, etkö kuule minua, Herra? Kuinka kauan minun täytyy valittaa väkivallan tähden, etkö sinä auta?

³Hvorfor lar du mig skue urett, og hvorledes kan du selv se på slik elendighet? Ødeleggelse og vold har jeg for mine øine; det yppes kiv og opstår tretter.

³Miksi annat minun nähdä vääryyden tekoja, kuinka kauan annat pahuuden vallita? Kaikkialla näen hävitystä ja väkivaltaa, riita puhkeaa, viha leviää.

⁴Derfor er loven maktesløs, og retten kommer aldri frem; for ugudelige omringer den rettferdige, derfor kommer retten frem forvendt.

⁴Laki on voimaa vailla, oikeus ei toteudu koskaan. Jumalaton sortaa vanhurskasta, ja oikeus vääristyy.

⁵Se eder omkring blandt folkene, se og bli forferdet, ja forferdet! For en gjerning gjør jeg i eders dager - I skulde ikke tro den når den blev fortalt.

⁵Katsokaa kansoja, katsokaa, kauhistukaa ja ihmetelkää, sillä minä teen teidän päivinänne teon, jota ette uskoisi, jos ette itse näkisi.

⁶For se, jeg lar kaldeerne reise sig, det ville og voldsomme folk, som farer frem så vide som jorden når, for å ta i eie boliger som ikke hører det til.

⁶Minä kutsun kaldealaiset, rajun ja pelottavan kansan, joka kulkee maan ääriin ja ottaa haltuunsa toisten asuinsijat.

⁷Fryktelig og forferdelig er det; fra sig selv henter det sin rett og sin høihet.

⁷Se on julma ja armoton kansa. Itse se päättää, mikä on oikein ja mitä se saa tehdä.

⁸Dets hester er raskere enn leoparder og skarpere til å springe enn ulver om aftenen; dets ryttere sprenger frem, dets ryttere kommer langt borte fra, de flyver som en ørn når den styrter sig over sitt rov.

⁸Nopeampia kuin pantterit ovat heidän hevosensa, ne juoksevat nopeammin kuin hämärässä saalistavat sudet. Heidän ratsunsa kiitävät, ne tulevat kaukaa, ne lentävät. Niin kuin kotka syöksyy saaliin kimppuun,

⁹Alle kommer de for å gjøre voldsverk, de stirrer stridslystne fremad, og de samler fanger som sand.

⁹niin kaldealaiset rientävät ryöstämään. Heidän joukkonsa vyöryvät suoraan eteenpäin, heillä on vankeja kuin meressä hiekkaa.

¹⁰De spotter konger, og fyrster er til latter for dem; de ler av hver festning, de dynger jord op mot den og tar den.

¹⁰Kuninkaita he pitävät pilkkanaan, ruhtinaita he ilkkuvat. He nauravat linnoituksille, kasaavat vallin ja valtaavat ne.

¹¹Så stryker de avsted som en vind og farer frem og drar skyld over sig; deres kraft er deres gud.

¹¹Sitten he kiitävät eteenpäin kuin tuuli, rientävät kohti uusia rikoksia. Omaa voimaansa he pitävät jumalana.

¹²Er du ikke fra fordums tid Herren min Gud, min Hellige? Vi skal ikke dø. Herre! Til å fullbyrde dom har du satt dem. Du vår klippe! Til å straffe har du gitt dem fullmakt.

¹²Herra, sinä olet ollut jo aikojen alusta. Herra, minun pyhä Jumalani! Herra, sinä olet lähettänyt kaldealaiset rankaisemaan meitä, sinä, kalliomme, olet tuonut heidät kurittamaan meitä. Älä anna meidän kuolla heidän käsiinsä!

¹³Du som er ren av øine, så du ikke kan se på ondt* og ikke er i stand til å skue på elendighet**! Hvorfor ser du på troløse, hvorfor tier du når den ugudelige tilintetgjør den som er rettferdigere enn han? / {* uten å straffe.} / {** uten å hjelpe.}

¹³Sinun silmäsi ovat pyhät ja puhtaat, sinä et voi katsoa pahaa, et saata katsella vääryyttä. Miksi siis katselet petollisuutta, miksi vaikenet, kun jumalaton nielee hurskaan?

¹⁴Du har jo gjort med menneskene som med havets fisker, som med krypet, som ingen herre har!

¹⁴Kuinka sallit, että ihmiset ovat kuin meren kalat, kuin meressä vilisevät eläimet, joilla ei ole hallitsijaa?

¹⁵Dem alle drar de* op med krok, samler dem i sin not og sanker dem i sitt garn; derfor gleder de sig og jubler. / {* kaldeerne.}

¹⁵Kaldealaiset pyydystävät ihmisiä koukuilla, vetävät heitä verkoilla kuin kaloja. Saadessaan saaliin he iloitsevat ja riemuitsevat.

¹⁶Derfor ofrer de til sin not og brenner røkelse for sitt garn; for de gir dem deres fete lodd og deres kraftige mat.

¹⁶He uhraavat verkoilleen, polttavat suitsuketta pyydyksilleen. Niillä he ovat saaneet, mitä ovat halunneet, heillä on ruokaa yllin kyllin.

¹⁷Men skal de derfor fremdeles få tømme sin not og uavlatelig slå folkeslag ihjel uten skånsel?

¹⁷Saavatko he loputtomiin saalistaa, surmata kansoja säälimättä?