¹På den dag skal denne sang synges i Juda land: En sterk by har vi, frelse setter han til mur og vern.

¹Sinä päivänä lauletaan Juudan maassa tätä laulua: -- Meillä on lujasti varustettu kaupunki, meidän turvaksemme hän on rakentanut muurit ja vallit.

²Lat op portene, så et rettferdig folk kan gå inn, et folk som holder fast ved sin troskap.

²Avatkaa portit, että vanhurskas kansa saa astua sisään, kansa, jonka uskollisuus ei horju.

³Den som har et grunnfestet sinn, ham lar du alltid ha fred, for til dig setter han sin lit.

³Sille, jonka mieli on luja ja vakaa, sinä turvaat rauhan, kun hän turvautuu sinuun.

⁴Sett eders lit til Herren til alle tider! For i Herren, Israels Gud, har vi en evig klippe.

⁴Ajasta aikaan luottakaa Herraan, sillä Herrassa on turva, Herra on ikuinen kallio.

⁵For han har nedbøiet dem som bodde i det høie, den kneisende stad; han støtte den ned, ja støtte den ned til jorden, slo den ned i støvet.

⁵Tietäkää: Herra on syössyt alas korkealla asuvat ja heidän ylhäisen kaupunkinsa, hän raastoi sen alas, raastoi alas maan tomuun.

⁶Den blev trådt under føtter, under de elendiges føtter, de ringes steg.

⁶Jalat sitä tallaavat, köyhien jalat, maan vähäisten askelet. ylösnousemus

⁷Den rettferdiges sti er jevn; du jevner den rettferdiges vei.

⁷Oikeamielisten polku on suora, sinä tasoitat vanhurskaan tiet.

⁸På dine dommers vei, Herre, ventet vi dig også; til ditt navn og ditt minne stod vår sjels attrå.

⁸Sinun tahtosi tielle, Herra, me ikävöimme, me kaipaamme sinua, me toistamme nimeäsi.

⁹Med min sjel lengtes jeg efter dig om natten, og med min ånd søkte jeg dig. For så snart dine dommer rammer jorden, lærer jordboerne rettferdighet.

⁹Sinua minun sieluni yöllä janoaa, sinua minun henkeni etsii. Kun sinä panet tuomiosi täytäntöön maan päällä, maanpiirin asukkaat oppivat tuntemaan vanhurskauden.

¹⁰Dersom den ugudelige får nåde, så lærer han ikke rettferdighet; i rettvishets land gjør han urett, og han ser ikke Herrens høihet.

¹⁰Mutta jumalaton, vaikka hänet armahdettaisiin, ei opi elämään vanhurskaan tavoin. Hän vääristää oikeuden, ei hän näe Herran valtasuuruutta.

¹¹Herre! Høit opløftet var din hånd, men de så det ikke; de fikk se din nidkjærhet for folket og blev til skamme; ja, ild fortærte dine fiender.

¹¹Sinun kätesi on korkealla, Herra. Sinun vihollisesi eivät sitä näe. Mutta vielä he näkevät, miten sinä kiivastut kansasi puolesta. Mikä häpeä heille! Tuli heidät syököön, nuo sinun vihamiehesi.

¹²Herre! Du skal hjelpe oss til fred; for alt det vi har gjort, har du utrettet for oss.

¹²Herra, sinä valmistat meille rauhan. Myös se on sinun tekoasi, niin kuin kaikki mitä me olemme saaneet aikaan.

¹³Herre vår Gud! Andre herrer enn du har hersket over oss; ved dig alene priser vi ditt navn.

¹³Herra, meidän Jumalamme, meitä ovat vallinneet toiset herrat, et sinä. Nyt vain sinun nimesi on huulillamme.

¹⁴Døde blir ikke levende, dødninger står ikke op*; derfor hjemsøker og ødelegger du dem og gjør hvert minne om dem til intet. / {* nemlig til dette liv. 5MO 32, 26. JBS 18, 17. SLM 9, 7; 88, 11 fg. OSP 10, 7.}

¹⁴He ovat kuolleet, eivät herää eloon, nuo mahtajat eivät nouse manalta, sillä sinä olet vaatinut heidät tilille ja tuhonnut heidät ja pyyhkinyt pois heidän muistonsa.

¹⁵Du øker folket, Herre! Du øker folket og viser din herlighet; du flytter alle landets grenser langt ut.

¹⁵Suureksi olet tehnyt kansasi, Herra, olet lisännyt sen määrää, olet osoittanut suuruutesi ja työntänyt kauas kaikki maan rajat.

¹⁶Herre! I nøden søkte de dig; de opsendte stille bønner da din tukt kom over dem.

¹⁶Kun jouduimme ahdinkoon, me etsimme sinua, Herra, sinun kurituksesi sai meidät suremaan ja huokailemaan.

¹⁷Likesom en fruktsommelig kvinne vrir sig og skriker i sine veer når hun skal føde, således gikk det oss for din vredes skyld, Herre!

¹⁷Niin kuin raskaana oleva nainen, jonka aika on tullut, vääntelehtii ja huutaa kipuaan, niin olimme edessäsi, Herra.

¹⁸Vi var fruktsommelige, vi vred oss; men da vi fødte, var det bare vind; frelse gav vi ikke landet, og ingen blev født til å bo på jorden.

¹⁸Me olimme raskaana, me vääntelehdimme, mutta niin kuin tuulta oli se mitä synnytimme. Mitään apua emme pystyneet tuomaan, ketään emme synnyttäneet asumaan maata.

¹⁹Dine døde skal bli levende, mine lik skal opstå; våkn op og juble, I som bor i støvet! For dugg over grønne urter er din dugg, og jorden gir dødninger tilbake til livet.

¹⁹Mutta sinun kuolleesi heräävät eloon, heidän ruumiinsa nousevat ylös. Tomuun vaipuneet, herätkää ja riemuitkaa! Sinun kimaltava aamukasteesi virvoittaa maan, ja niin maa palauttaa kuolleet elämään.

²⁰Gå, mitt folk, gå inn i dine kammer og lukk dørene efter dig! Skjul dig et lite øieblikk, inntil vreden går over!

²⁰Ja nyt, kansani, mene huoneisiisi, sisälle, sulje ovet jäljessäsi. Pysy piilossa lyhyt hetki, kunnes raivo on ohi.

²¹For se, Herren går ut fra sitt sted for å hjemsøke jordboerne for deres misgjerning, og jorden skal la det blod som er utøst på den, komme for dagen og ikke mere dekke sine drepte.

²¹Sillä itse Herra lähtee asuinpaikastaan vaatiakseen maan asukkaat tilille kaikesta pahasta, mitä he ovat tehneet. Silloin maa paljastaa kaiken siihen vuodatetun veren eikä enää peitä surmattujen ruumiita.