¹Ve dem som farer ned til Egypten efter hjelp og setter sin lit til hester og stoler på vogner fordi de er mange, og på hestfolk fordi de er så tallrike, men ikke vender sine øine til Israels Hellige og ikke søker Herren!

¹Voi heitä! He etsivät apua Egyptistä, he luottavat hevosiin, joita siellä on paljon, he luottavat sotavaunujen määrään, he uskovat vaunusoturien paljouteen. Ei heidän katseensa etsi Israelin Pyhää, eivät he lähesty Herraa neuvoja saadakseen.

²Men også han er vis, han lar ulykke komme, og sine ord tar han ikke tilbake; men han reiser sig mot de ondes hus og mot deres hjelp som gjør urett.

²Mutta onhan myös Herra viisas! Hän voi lähettää onnettomuuden, eikä hän sanojaan peruuta. Hän käy taisteluun niitä vastaan, jotka tekevät vääryyttä, ja niitä vastaan, jotka ryhtyvät väärintekijöiden auttajiksi.

³Og egypterne er mennesker og ikke Gud, og deres hester er kjøtt og ikke ånd, og Herren skal rekke ut sin hånd, og hjelperen skal snuble, og den hjulpne falle, og de skal omkomme alle sammen.

³Egypti on ihminen, ei Jumala, egyptiläisten hevoset ovat lihaa, eivät henkeä. Kun Herra kohottaa kätensä, silloin auttaja alkaa kompastella, silloin autettava kaatuu. Yhdessä he suistuvat perikatoon.

⁴For så sa Herren til mig: Likesom en løve, en ungløve, knurrer over sitt rov, om en hel flokk hyrder kalles sammen mot den, og ikke skremmes av deres skrik og ikke blir redd for den støi de gjør, således skal Herren, hærskarenes Gud, fare ned for å stride mot Sions berg og mot Jerusalem-haugen.

⁴Näin on Herra minulle sanonut: -- Niin kuin leijona murisee, kun paimenet kutsuvat toisiaan käydäkseen yhdessä sen kimppuun, niin kuin nuori leijona ärisee saaliinsa päällä säikkymättä huutoja, väistämättä ääniä, niin Herra Sebaot astuu alas Siionin vuorelle, käy kukkulalle valmiina taisteluun.

⁵Som fuglene breder ut sine vinger, således skal Herren, hærskarenes Gud, verne Jerusalem, verne og frelse, gå forbi* og redde. / {* som i Egypten; 2MO 12, 13. 23.}

⁵Niin kuin lintujen parvi peittää taivaan, niin Herra Sebaot peittää kilpenä Jerusalemin. Hän suojelee sitä ja pelastaa sen, hän varjelee sitä ja suo sille turvan.

⁶Vend om til ham som I er falt fra så dypt, I Israels barn!

⁶Palatkaa hänen luokseen, Israelin lapset, hänen, jonka luota olette kulkeneet niin kauas!

⁷For på den tid skal hver av eder forkaste sine sølvguder og gullguder, som eders hender har gjort eder til å synde med.

⁷Sinä päivänä te jokainen hylkäätte hopeiset ja kultaiset epäjumalanne, jotka te teitte syntisillä käsillänne.

⁸Og Assur skal falle for et sverd som ikke er en manns, og et sverd som ikke er et menneskes, skal fortære ham, og han skal rømme for sverdet, og hans unge menn skal bli træler.

⁸Assyria kaatuu miekkaan -- ei miehen miekkaan! Miekka sen nielee -- ei ihmisen miekka! Se pakenee miekan tieltä, sen nuoret miehet joutuvat pakkotyöhön.

⁹Og hans klippe* skal rømme i redsel, og hans fyrster skal skremmes bort fra sitt banner, sier Herren, han som har sin ild i Sion og sin ovn i Jerusalem. / {* Assyrias mektige konge; 2KG 19, 36 fg.}

⁹Kauhusta murtuu sen turva, kallioksi luultu, sen ruhtinaat säikkyvät pakosalle merkkiviirin luota. Näin sanoo Herra, jolla on tuli Siionissa, hän, jolla on hehkuva pätsi Jerusalemissa.