¹Se, med rettferdighet skal kongen regjere, og fyrstene skal styre efter rett,

¹Tulee aika, jolloin kuningas hallitsee vanhurskaasti ja ruhtinaat hoitavat tehtävänsä oikeuden mukaan.

²og enhver av dem skal være som et skjul for været og et ly mot regnskyll, som bekker i ørkenen, som skyggen av et veldig fjell i et tørstende land.

²Silloin jokainen heistä on kuin turvapaikka myrskyn tullen, kuin suoja rankkasateen puhjetessa, kuin virvoittava vesi aavikolla, kuin kallionjärkäleen varjo helteen uuvuttamassa maassa.

³Da skal de seendes øine ikke være blinde, og de hørendes ører skal være lydhøre,

³Silloin näkevien silmät eivät ole ummessa ja kuulevien korvat ovat avoinna kuulemaan.

⁴de lettsindiges hjerte skal formå å skjønne, og de stammendes tunge skal ha lett for å tale klart.

⁴Neuvottomien sydän saavuttaa tiedon, sammaltavien kieli oppii puhumaan selkeästi.

⁵Dåren skal ikke mere kalles edel, og den svikefulle skal ikke kalles høimodig.

⁵Enää ei houkkaa sanota kunnian mieheksi eikä lurjusta jalomieliseksi.

⁶For dåren taler dårskap, og hans hjerte finner på ondt for å utføre vanhellig dåd og for å tale forvendte ting om Herren, for å la den hungrige sulte og la den tørste mangle drikke.

⁶Sillä houkka puhuu houkan puheita, hänen sydämensä hautoo pahaa. Siksi hänen tekonsa ovat jumalattomia, hänen puheensa Herrasta ovat mieltä vailla. Se mies jättää nälkäisen nääntymään, janoisen hän jättää juomaa vaille.

⁷Og den svikefulles våben er onde; han legger listige råd for å føre de saktmodige i ulykke ved falske ord, selv når den fattige taler det som rett er.

⁷Lurjuksella on katalat keinonsa, hän punoo juonia, valehtelee ja hyötyy köyhän kustannuksella, riistää puheillaan varattomilta oikeuden.

⁸Men den edle har edle tanker, og han blir fast ved det som er edelt.

⁸Mutta jalon miehen mielessä ovat jalot teot, hän pysyy lujasti hyvän puolella.

⁹I sorgløse kvinner, stå op, hør min røst! I trygge døtre, vend eders ører til min tale!

⁹Nouskaa, te huolettomat naiset, kuunnelkaa minua! Kuulkaa, te itsevarmat tyttäret, pankaa mieleen, mitä minä sanon!

¹⁰Om år og dag skal I beve, I trygge! For det er slutt med all vinhøst, frukthøsten kommer ikke.

¹⁰Vuosi vielä, vähän toista, ja te, nyt niin varmat, vapisette. Viininkorjuun aika on ohi, eikä hedelmien korjuuta tule.

¹¹Forferdes, I sorgløse! Bev, I trygge! Klæ eder nakne og bind sekk om eders lender!

¹¹Säikkykää, huolettomat, vaviskaa, itsevarmat! Riisukaa vaatteenne, vyöttäkää säkkivaate uumillenne,

¹²De slår sig for brystet og klager over de fagre marker, over det fruktbare vintre.

¹²lyökää surusta rintoihinne ihanien peltojen tähden, hedelmällisten viiniköynnösten tähden,

¹³På mitt folks jord skyter torner og tistler op, ja over alle gledens hus i den jublende by.

¹³kansani viljelysmaiden tähden -- orjantappuraa ja ohdaketta ne silloin kasvavat - - ja kaikkien riemua tulvivien talojen tähden, koko ilakoivan kaupungin tähden.

¹⁴For palasset er forlatt, svermen i byen er borte; haug* og vakttårn er blitt til huler for evige tider, til fryd for villesler, til beite for buskap - / {* Ofel-haugen i Jerusalem; 2KR 27, 3. NEH 3, 26 fg.}

¹⁴Sillä palatsi jää autioksi, kohiseva kaupunki hylätään. Missä kohosi Ofelinkukkulan linna vartiotorneineen, siinä leviää ikuisesti rauniokenttä, villiaasien mielipaikka, karjalaumojen laidunmaa.

¹⁵inntil Ånden blir utøst over oss fra det høie, og ørkenen blir til fruktbar mark, og fruktbar mark aktes som skog.

¹⁵Näin on oleva, kunnes meihin tulee korkeudesta henki. Silloin autiomaa muuttuu hedelmätarhaksi ja tarhat ovat laajoja kuin metsät.

¹⁶Og rett skal bo i ørkenen, og rettferdighet skal ha sitt hjem på den fruktbare mark.

¹⁶Silloin autiomaassa asuu oikeus ja vanhurskaudella on majansa hedelmätarhojen keskellä.

¹⁷Og rettferdighetens verk skal være fred, og rettferdighetens frukt skal være ro og trygghet til evig tid.

¹⁷Ja vanhurskauden hedelmänä on oleva rauha. Siitä kasvaa levollinen luottamus, turvallisuus, joka kestää iäti.

¹⁸Og mitt folk skal bo i fredens bolig og i trygghetens telter og på sorgfrie hvilesteder.

¹⁸Minun kansani saa asua rauhan niityillä, turvallisissa asuinpaikoissa, huolettomilla leposijoilla.

¹⁹Men det skal hagle når skogen* styrter ned, og dypt skal byen trykkes ned. / {* fiendens veldige hær.}

¹⁹Metsää kaatuu lakoon, kaupunkeja sortuu maahan,

²⁰Lykkelige er I som sår ved alle vann, som slipper oksen og asenet på frifot!

²⁰mutta te onnelliset, te saatte kylvää kaikkialle, missä vesi kostuttaa maan, saatte päästää härkänne ja aasinne vapaasti kulkemaan laitumilla.