¹På den tid, sier Herren, skal de ta Judas kongers ben og dets høvdingers ben og prestenes ben og profetenes ben og Jerusalems innbyggeres ben ut av deres graver.

¹"Silloin", sanoo Herra, "kaivetaan haudoista Juudan kuninkaiden ja päämiesten luut, pappien, profeettojen ja Jerusalemin asukkaiden luut.

²Og de skal brede dem ut for solen og månen og hele himmelens hær, som de elsket og dyrket, som de fulgte og søkte og tilbad; de skal ikke samles og ikke begraves; til gjødsel utover jorden skal de bli.

²Ne levitellään auringon, kuun ja kaikkien taivaan tähtien alle, joita he rakastivat ja palvelivat, joita he seurasivat, joilta kysyivät neuvoa ja joita he rukoilivat. Heidän luitaan ei enää koota hautoihin, vaan ne jäävät hajalleen maatumaan.

³Og de skal velge å dø fremfor å leve, alle de som blir igjen av denne onde ætt, på alle de steder som jeg driver dem bort til, sier Herren, hærskarenes Gud.

³Kaikki, jotka silloin ovat jäljellä tästä pahasta sukupolvesta, minä karkotan pois maasta. Ja minne ikinä he joutuvatkin, heidän mielestään kuolema on elämää parempi."

⁴Og du skal si til dem: Så sier Herren: Faller nogen og står ikke op igjen? Eller går nogen bort og vender ikke tilbake igjen?

⁴-- Puhu heille: Herra sanoo näin: -- Jos joku kompastuu, eikö hän heti nouse? Jos joku eksyy tieltä, eikö hän käänny takaisin?

⁵Hvorfor er folket her i Jerusalem falt fra med et evig frafall? De holder fast ved sin svik og vil ikke vende tilbake.

⁵Miksi tämä kansa on jatkuvasti eksyksissä, miksi Jerusalem pysyy luopumuksessaan? Miksi se riippuu lujasti kiinni valheessa eikä suostu palaamaan takaisin minun luokseni?

⁶Jeg gav akt og hørte; det som ikke er rett, taler de; det er ingen som angrer sin ondskap og sier: Hvad har jeg gjort! Alle sammen har vendt sig bort i sitt løp lik en hest som styrter avsted i krigen.

⁶Minä olen kuunnellut heitä tarkoin -- eivät he puhu niin kuin tulisi puhua. Kukaan ei kadu pahuuttaan, ei ajattele: "Mitä minä olenkaan tehnyt!" Jokainen juoksee kiireesti omaa tietään niin kuin taistelutantereella kiitävä ratsu.

⁷Endog storken under himmelen kjenner sine tider, og turtelduen og svalen og tranen passer tiden når de skal komme; men mitt folk kjenner ikke Herrens lov.

⁷Haikarakin taivaalla tietää muuttoaikansa, kyyhkyset ja pääskyset osaavat tulla, kun niiden aika on. Mutta minun kansani ei halua tietää, mitä Herra on sille säätänyt.

⁸Hvorledes kan I si: Vi er vise, og Herrens lov har vi hos oss? Sannelig, se, til løgn har de skriftlærdes løgnpenn gjort den.

⁸Kuinka te voitte väittää: "Me olemme viisaita, meillä on Herran laki." Totisesti, lainopettajien kynä on väärentänyt Herran lain!

⁹De vise blir til skamme, de blir forferdet, og ulykken rammer dem. Se, Herrens ord har de forkastet; hvor skulde de da ha visdom fra?

⁹Onnettomasti käy noille viisaille, he joutuvat ymmälle ja heidät vangitaan. He ovat hylänneet Herran sanan -- mitä viisautta heillä muka olisi!

¹⁰Derfor vil jeg gi deres hustruer til andre, deres marker til nye eiermenn; for både små og store søker alle sammen urettferdig vinning, både profeter og prester gjør alle sammen svik,

¹⁰Niinpä minä annan heidän vaimonsa vieraille ja heidän peltonsa valloittajille. He kaikki, pienimmästä suurimpaan, hankkivat väärää voittoa. Niin profeetat kuin papitkin pettävät kansaa.

¹¹og de læger mitt folks skade på lettferdig vis, idet de sier: Fred! Fred! Og det er dog ingen fred.

¹¹Huolettomasti he parantelevat minun kansani vammoja. He sanovat: "Nyt on rauha, kaikki hyvin!" vaikka rauhaa ei ole.

¹²De skal bli til skamme, for vederstyggelige ting har de gjort. De hverken skammer sig eller kjenner til blygsel; derfor skal de falle blandt dem som faller; på den tid de blir hjemsøkt, skal de snuble, sier Herren.

¹²Heille käy onnettomasti, koska he ovat tehneet kauhistuttavia tekoja mutta eivät suostu edes häpeämään -- häpeän tunne heiltä puuttuu tyystin. He kaatuvat kaatuneitten joukkoon, heistä tulee loppu, kun minä rankaisen heitä, sanoo Herra.

¹³Jeg vil rykke dem bort, sier Herren; det er ingen druer på vintreet og ingen fikener på fikentreet, og bladene er visne, og jeg sender mot dem folk som kommer over dem.

¹³-- Minä korjaan pois heidät kaikki kuin rypäleet köynnöksestä, sanoo Herra. Silloin viiniköynnökseen ei jää enää rypäleitä eikä viikunapuuhun viikunoita, lehdetkin ovat lakastuneet. Minä annan vihollisen vyöryä tämän kansan yli.

¹⁴Hvorfor sitter vi stille? Samle eder og la oss gå inn i de faste byer og gå til grunne der! For Herren vår Gud vil la oss gå til grunne og gi oss beskt vann å drikke fordi vi har syndet mot Herren.

¹⁴"Miksi me emme tee mitään, istumme vain? Kaikki koolle! Menkäämme linnoitettuihin kaupunkeihin ja tuhoutukaamme mieluummin siellä! Herra, meidän Jumalamme, tuhoaa meidät, juottaa meille myrkyllistä vettä, koska olemme tehneet syntiä Herraa vastaan.

¹⁵Vi venter på fred, og det kommer intet godt, på lægedoms tid, og se, det kommer forferdelse.

¹⁵Me toivoimme rauhaa, mutta mitään hyvää ei tullut. Me odotimme, että parantuisimme haavoistamme, mutta meille koittikin kauhun aika.

¹⁶Fra Dan høres hans hesters fnysen, ved lyden av hans veldige gangeres vrinsken bever hele landet; og de kommer og fortærer landet og alt som i det er, byen og dem som bor i den.

¹⁶Danista kantautuu pelottavia ääniä, vihollisten ratsut korskuvat. Koko maa vapisee, kun heidän oriinsa hirnuvat. He tulevat ja hävittävät maan, syövät sen sadon, tuhoavat kaupungin ja sen asukkaat."

¹⁷For se, jeg sender ormer iblandt eder, basilisker som ingen besvergelse hjelper mot, og de skal bite eder, sier Herren.

¹⁷-- Katsokaa! Minä lähetän teidän kimppuunne käärmeitä, myrkkykäärmeitä. Niihin eivät loitsut tehoa, vaan ne purevat teitä, sanoo Herra.

¹⁸Å måtte jeg få vederkvegelse i min sorg! Mitt hjerte er sykt i mig.

¹⁸-- Murhe murtaa minut, sydämeni on sairas.

¹⁹Se, mitt folks skrik lyder fra et land langt borte: Er Herren da ikke i Sion? Eller er dets konge ikke der? - Hvorfor har de vakt min harme med sine utskårne billeder, med fremmede lands falske guder?

¹⁹Kaikkialta maasta kuuluu kansani, oman tyttäreni, huuto: "Eikö Herra ole enää Siionissa, eikö sen kuningas ole enää siellä?" Herra vastaa: -- Miksi he ovat vihoittaneet minut patsailla, vierailla, olemattomilla jumalilla?

²⁰Kornhøsten er forbi, frukthøsten er til ende, men vi er ikke frelst.

²⁰"Sadonkorjuu on ohi, kesä on mennyt, mutta me emme ole saaneet apua!"

²¹Over mitt folks sønderknuselse er jeg sønderknust; jeg går i sørgeklær, forferdelse har grepet mig.

²¹Kansani, oma tyttäreni, on murtunut, se isku on murtanut minutkin. Minä pukeudun suruvaatteeseen, toivottomuus on vallannut mieleni.

²²Er det da ingen balsam i Gilead? Eller er det ingen læge der? Hvorfor er det ikke lagt forbinding på mitt folks datter?

²²Eikö edes Gileadissa ole balsamia, eikö sieltäkään löydy parantajaa? Minkä vuoksi kansani haavat eivät vieläkään arpeudu?