¹Da tok Job til orde og sa:

¹Nyt Job sanoi:

²Ja visst, jeg vet at det er så; hvorledes skulde en mann kunne ha rett mot Gud?

²-- Totta kai minä tuon tiedän! Ei ihminen voi olla oikeassa Jumalaa vastaan.

³Om han hadde lyst til å gå i rette med Gud, kunde han ikke svare ham ett til tusen.

³Se, joka ryhtyisi käymään hänen kanssaan oikeutta, ei pystyisi vastaamaan hänen kysymyksiinsä, ei yhteen tuhannesta.

⁴Vis som han er av hjerte og veldig i styrke - hvem trosset ham og kom vel fra det,

⁴Hänen on viisaus, hänen on voima ja mahti. Kuka voisi uhmata häntä joutumatta tuhoon?

⁵han som flytter fjell før de vet av det, som velter dem i sin vrede,

⁵Hän siirtää vuoria kuin huomaamatta, hän kääntää ne nurin, kun hän vihastuu.

⁶som ryster jorden, så den viker fra sitt sted, og dens støtter bever,

⁶Hän koskettaa maata, ja se järähtää paikoiltaan, sen peruspylväät horjuvat.

⁷som byder solen, så den ikke går op, og som setter segl for stjernene,

⁷Hän käskee, ja aurinko pimenee. Hän sulkee sinetillään tähtien valon.

⁸som alene utspenner himmelen og skrider frem over havets høider,

⁸Yksin on hän levittänyt yllemme taivaan, hän kulkee meren hyökyjen yli.

⁹som har skapt Bjørnen*, Orion* og Syvstjernen* og Sydens stjernekammere, / {* forskjellige stjernebilleder, JBS 38, 31 fg. AMO 5, 8.}

⁹Leijonan tähdistön hän on tehnyt, Orionin ja Seulaset ja eteläisten tähtien tarhat.

¹⁰som gjør store, uransakelige ting og under uten tall?

¹⁰Suuria tekoja hän tekee, tutkimattomia, ihmeitä, joilla ei ole määrää, ei rajaa.

¹¹Han går forbi mig, og jeg ser ham ikke; han farer forbi, og jeg merker ham ikke.

¹¹Hän kulkee läheltä, enkä minä häntä näe, hän kiitää ohitseni, enkä minä häntä huomaa.

¹²Han griper sitt rov - hvem vil hindre ham, hvem vil si til ham: Hvad gjør du?

¹²Kun hän tempaa käsiinsä jotakin, kuka voi sen estää? Kuka sanoisi hänelle: "Miksi sinä noin teet?"

¹³Gud holder ikke sin vrede tilbake; under ham måtte Rahabs hjelpere bøie sig.

¹³Mikään voima ei käännä pois Jumalan vihaa, hänen alleen lyyhistyvät Rahabin joukot.

¹⁴Hvorledes skulde da jeg kunne svare ham og velge mine ord imot ham,

¹⁴Kuinka minä voisin käydä kiistaan Jumalan kanssa, kuinka voisin löytää sanat häntä vastaan?

¹⁵jeg som ikke kunde svare om jeg enn hadde rett, men måtte be min dommer om nåde!

¹⁵Vaikka olisin kuinka oikeassa, en pystyisi hänelle vastaamaan. Voin vain rukoilla armoa häneltä, joka minut tuomitsee.

¹⁶Om jeg ropte, og han svarte mig, kunde jeg ikke tro at han hørte min røst,

¹⁶Vaikka hän ottaisi vastaan minun haasteeni, en usko, että hän suostuisi minua kuulemaan --

¹⁷han som vilde knuse mig i storm og uten årsak ramme mig med sår på sår,

¹⁷hän, joka myrskyllään iskee minut maahan ja aina vain lisää minun haavojeni määrää ilman mitään syytä.

¹⁸som ikke vilde tillate mig å dra ånde, men vilde mette mig med lidelser.

¹⁸Edes hengenvedon ajaksi hän ei anna minulle rauhaa, ei, hän lisäämistään lisää kärsimystäni.

¹⁹Gjelder det styrke, så sier han: Se, her er jeg! Gjelder det rett: Hvem vil stevne mig?

¹⁹Jos turvaudun voimaan -- hänen on voima. Jos vaadin oikeutta, hän kysyy: "Kuka minut haastaa?"

²⁰Hadde jeg enn rett, skulde dog min egen munn dømme mig skyldig; var jeg enn uskyldig, vilde han dog si at jeg hadde urett.

²⁰Vaikka minä olen oikeassa, oma suuni joutuu tuomitsemaan minut. Vaikka olen syytön, hän tuomitsee minut väärintekijäksi.

²¹Skyldløs er jeg; jeg bryr mig ikke om å leve - jeg forakter mitt liv.

²¹Syytön olen. Mutta mitäpä minun elämästäni! Minä inhoan sitä.

²²Det kommer ut på ett; derfor sier jeg: Skyldløs eller ugudelig - han gjør dem begge til intet.

²²Yhdentekevää! Siksi minä sanon: "Yhtä lailla hän tekee sinusta lopun, olitpa syytön tai syyllinen."

²³Når svepen brått rammer med død, spotter han de uskyldiges lidelse.

²³Kun tuhon ruoska iskee ihmisiin, hän ei välitä viattomien kärsimyksistä.

²⁴Jorden er gitt i den ugudeliges hånd; han tilhyller dens dommeres åsyn*. Er det ikke han som gjør det, hvem er det da? / {* så de ikke kan skjelne rett fra urett.}

²⁴Kun maa on annettu kelvottomien käsiin, hän peittää tuomarien silmät. Ellei se ole hän -- kuka sitten?

²⁵Mine dager har vært hastigere enn en løper; de er bortflyktet uten å ha sett noget godt;

²⁵Minun päiväni rientävät nopeammin kuin juoksija, ne häipyvät luotani, onnea ne eivät saaneet nähdä,

²⁶de har faret avsted som båter av rør, som en ørn som slår ned på sitt bytte.

²⁶kuin kaislaveneet ne liukuvat toinen toisensa perään pois, ne kiitävät kuin saaliin kimppuun syöksyvä kotka.

²⁷Om jeg sier: Jeg vil glemme min sorg, jeg vil la min mørke mine fare og se glad ut,

²⁷Jos sanon itselleni: "Nyt minä unohdan murheet, otan iloisen ilmeen, nauran",

²⁸da gruer jeg for alle mine plager; jeg vet jo at du ikke frikjenner mig.

²⁸niin kohta iskee minuun uusi kauhu, sillä minä tiedän, että sinä et minua syyttömäksi julista.

²⁹Jeg skal jo være ugudelig - hvorfor gjør jeg mig da forgjeves møie?

²⁹Kun minut joka tapauksessa tuomitaan syylliseksi, miksi harata vastaan?

³⁰Om jeg tvettet mig med sne og renset mine hender med lut,

³⁰Vaikka minä kylpisin lumessa ja pesisin käteni lipeällä,

³¹da skulde du dyppe mig i en grøft, så mine klær vemmedes ved mig.

³¹kuitenkin sinä ryvettäisit minut likakuopassa, niin että minua inhoaisivat omat vaatteenikin.

³²For han er ikke en mann som jeg, så jeg kunde svare ham, så vi kunde gå sammen for retten;

³²Hän ei ole ihminen, niin kuin minä olen. En minä voi käydä hänen kanssaan oikeutta, en puolustautua häntä vastaan.

³³det er ikke nogen voldgiftsmann mellem oss, som kunde legge sin hånd på oss begge.

³³Ei kukaan voi olla tuomarina meidän välillämme, asettaa kättään meidän molempien päälle.

³⁴Når han bare tok sitt ris bort fra mig, og hans redsler ikke skremte mig!

³⁴Voi, jospa Jumala kääntäisi ruoskansa minusta pois, ettei minun enää tarvitsisi säikkyä häntä!

³⁵Da skulde jeg tale uten å reddes for ham; for slik* er jeg ikke, det vet jeg med mig selv. / {* d.e. slik at jeg skulde reddes for ham.}

³⁵Silloin voisin puhua hänelle suoraan, pelkäämättä! Nyt en voi. Olen itseni kanssa yksin.