¹Av David. Lovet være Herren, min klippe, han som oplærer mine hender til strid, mine fingrer til krig,

¹Daavidin psalmi. Kiitetty olkoon Herra, minun kallioni! Hän opettaa käteni taistelemaan, käsivarteni käymään sotaa.

²min miskunn og min festning, min borg og min redningsmann, mitt skjold og den jeg tar min tilflukt til, den som tvinger mitt folk under mig.

²Hän on uskollinen suojelijani, hän on linnani, hän on turvani ja pelastajani, kilpi, jonka taakse suojaudun. Hän alistaa kansat valtaani.

³Herre, hvad er et menneske, at du kjenner ham, et menneskebarn, at du akter på ham!

³Herra, mikä on ihminen! Kuitenkin sinä häntä ajattelet. Mikä on ihmislapsi! Kuitenkin pidät hänestä huolen.

⁴Et menneske er lik et åndepust, hans dager er som en skygge som farer forbi.

⁴Ihminen on kuin tuulenhenkäys, hänen päivänsä katoavat kuin varjo.

⁵Herre, bøi din himmel og far ned, rør ved fjellene så de ryker!

⁵Herra, kallista taivaasi ja astu alas! Kosketa vuoria, niin että ne savuavat!

⁶La lynet lyne og spred dem*, send dine piler og skrem dem! / {* fiendene.}

⁶Iske leimuava salama, lyö hajalle kaikki viholliseni! Ammu nuolesi, saata heidät sekasortoon!

⁷Rekk ut dine hender fra det høie, fri mig og frels mig fra store vann, fra fremmedes hånd,

⁷Ojenna korkeudesta kätesi ja auta minut turvaan, pelasta minut syvistä vesistä! Pelasta muukalaisten käsistä --

⁸de hvis munn taler svik, og hvis høire hånd er en løgnens hånd.

⁸heidän suunsa puhuu petoksen sanoja ja heidän oikea kätensä nousee väärään valaan.

⁹Gud! En ny sang vil jeg synge dig, til tistrenget harpe vil jeg lovsynge dig,

⁹Jumala, minä laulan sinulle uuden laulun, kymmenkielisellä harpulla minä sinulle soitan.

¹⁰du som gir kongene frelse, som redder David, din tjener, fra det onde sverd.

¹⁰Sinä annat kuninkaille voiton, sinä pelastat palvelijasi Daavidin. Torju julma miekka, joka iskee minuun.

¹¹Frels mig og fri mig fra fremmedes hånd, de hvis munn taler svik, og hvis høire hånd er en løgnens hånd,

¹¹Pelasta minut muukalaisten käsistä -- heidän suunsa puhuu petoksen sanoja ja heidän oikea kätensä nousee väärään valaan.

¹²forat våre sønner må være som planter, høit vokset i sin ungdom, våre døtre som hjørnestolper, hugget som til et slott,

¹²Meidän poikamme ovat kuin reheviä taimia, jo nuorena vahvoiksi varttuneita, tyttäremme kuin kauniita pylväitä, temppelin koristusten kaltaisia.

¹³forat våre forrådshus må være fulle og gi av alle slag, at vårt småfe må øke sig i tusentall, ja i titusentall på våre gater,

¹³Vilja-aittamme ovat täpötäynnä, meillä on kaikkea yllin kyllin. Lampaita ja vuohia on tuhansittain, kymmenintuhansin kedoillamme,

¹⁴at våre kuer må ha kalv, at det ingen skade må være og intet tap og intet klageskrik på våre gater.

¹⁴lehmämme ovat lihavia ja tiineitä. Meille ei satu vahinkoa, ei onnettomuutta, ei kuulu valitusta toreiltamme.

¹⁵Salig er det folk som det går således; salig er det folk hvis Gud Herren er.

¹⁵Onnellinen se kansa, jonka käy näin hyvin, onnellinen se kansa, jonka jumala on Herra!