¹The famine was severe in the land.

¹Nälänhätä oli Kanaaninmaassa kova.

²It happened, when they had eaten up the grain which they had brought out of Egypt, their father said to them, “Go again, buy us a little more food.”

²Kun Egyptistä tuotu vilja oli loppunut, Jaakob sanoi pojilleen: "Lähtekää jälleen ostamaan meille vähän syötävää."

³Judah spoke to him, saying, “The man solemnly warned us, saying, ‘You shall not see my face, unless your brother is with you.’

³Juuda vastasi: "Se mies antoi meille ankaran määräyksen, ettemme saa astua hänen eteensä, ellei veljemme ole mukanamme.

⁴If you’ll send our brother with us, we’ll go down and buy you food,

⁴Me lähdemme kyllä Egyptiin ostamaan sinulle syötävää, jos annat veljemme tulla mukaan,

⁵but if you’ll not send him, we’ll not go down, for the man said to us, ‘You shall not see my face, unless your brother is with you.’”

⁵mutta jos et aio päästää häntä, me emme lähde sinne, sillä se mies sanoi meille: 'Ette saa astua minun eteeni, ellei veljenne ole mukananne.'"

⁶Israel said, “Why did you treat me so badly, telling the man that you had another brother?”

⁶Isä sanoi: "Miksi te onnettomat menitte kertomaan hänelle, että teillä on vielä yksi veli?"

⁷They said, “The man asked directly concerning ourselves, and concerning our relatives, saying, ‘Is your father still alive? Have you another brother?’ We just answered his questions. Is there any way we could know that he would say, ‘Bring your brother down?’”

⁷He vastasivat: "Se mies uteli kaikenlaista meistä ja suvustamme ja kysyi: 'Vieläkö isänne elää? Onko teillä vielä muita veljiä?' Me kerroimme hänelle niin kuin asiat ovat. Mistä me saatoimme tietää, että hän käskisi meidän viedä sinne Benjaminin?"

⁸Judah said to Israel, his father, “Send the boy with me, and we’ll get up and go, so that we may live, and not die, both we, and you, and also our little ones.

⁸Juuda sanoi isälleen Israelille: "Päästä poika minun mukaani, niin me lähdemme matkaan. Vain sillä tavoin me voimme kaikki pysyä hengissä, me sekä vaimomme ja lapsemme.

⁹I’ll be collateral for him. From my hand will you require him. If I don’t bring him to you, and set him before you, then let me bear the blame forever,

⁹Minä otan itse vastatakseni hänestä, minut voit vaatia tilille hänen hengestään. Jos en tuo häntä takaisin tänne sinun luoksesi, minä olen aina oleva sinun edessäsi syyllinen.

¹⁰for if we hadn’t delayed, surely we would have returned a second time by now.”

¹⁰Jollemme olisi näin vitkastelleet, olisimme ehtineet käydä siellä jo kaksikin kertaa."

¹¹Their father, Israel, said to them, “If it must be so, then do this. Take from the choice fruits of the land in your bags, and carry down a present for the man, a little balm, a little honey, spices and myrrh, nuts, and almonds;

¹¹Heidän isänsä Israel sanoi: "Tehkää sitten niin, mutta ottakaa säkkeihinne tämän maan parhaita tuot- teita ja viekää ne sille miehelle: hiukan balsamia, hiukan hunajaa, suitsuketta ja mirhaa, pistaasipäh- kinöitä ja manteleita.

¹²and take double money in your hand, and take back the money that was returned in the mouth of your sacks. Perhaps it was an oversight.

¹²Ottakaa mukaanne kaksin- kertainen määrä hopeaa, niin että voitte palauttaa sen hopean, joka oli pantu säkkienne suulle. Ehkä se oli joutunut sinne vahingossa.

¹³Take your brother also, get up, and return to the man.

¹³Ottakaa siis vel- jenne mukaan ja menkää takaisin.

¹⁴May God Almighty give you mercy before the man, that he may release to you your other brother and Benjamin. If I am bereaved of my children, I am bereaved.”

¹⁴Jumala, Kaikki- valtias, auttakoon teitä, kun joudutte sen miehen eteen, niin että hän päästää Simeonin ja myös Benja- minin lähtemään kanssanne. Mutta jos minun täytyy menettää lapseni, käyköön sitten niin."

¹⁵The men took that present, and they took double money in their hand, and Benjamin; and got up, went down to Egypt, and stood before Joseph.

¹⁵Miehet kokosivat lahjansa, ottivat kaksinkertai- sen määrän hopeaa ja lähtivät Egyptiin Benjamin mukanaan. Siellä he astuivat Joosefin eteen.

¹⁶When Joseph saw Benjamin with them, he said to the steward of his house, “Bring the men into the house, and butcher an animal, and prepare; for the men will dine with me at noon.”

¹⁶Joosef näki Benjaminin heidän joukossaan ja sanoi taloutensa hoitajalle: "Vie nuo miehet minun talooni, ota karjasta teuras ja valmista se ruoaksi, sillä he aterioivat päivällä minun kanssani."

¹⁷The man did as Joseph commanded, and the man brought the men to Joseph’s house.

¹⁷Mies teki niin kuin Joosef oli käskenyt.

¹⁸The men were afraid, because they were brought to Joseph’s house; and they said, “Because of the money that was returned in our sacks at the first time, we’re brought in; that he may seek occasion against us, attack us, and seize us as slaves, along with our donkeys.”

¹⁸Kun veljet huomasivat, että heitä vietiin Joosefin ta- loon, he pelästyivät ja sanoivat: "Meidät on varmaan tuotu tänne sen hopean takia, joka viime kerralla oli joutunut takaisin säkkeihimme, ja nyt he kai hyökkäävät kimppuumme, ottavat meidät orjiksi ja vievät aasimme."

¹⁹They came near to the steward of Joseph’s house, and they spoke to him at the door of the house,

¹⁹Kun tultiin talon portille, he menivät Joosefin taloutta hoitavan miehen luo ja sanoivat hänelle:

²⁰and said, “Oh, my lord, we indeed came down the first time to buy food.

²⁰"Suo anteeksi, että vaivaamme sinua, herra. Me olemme käyneet täällä kerran aikaisemminkin viljaa ostamassa,

²¹When we came to the lodging place, we opened our sacks, and behold, each man’s money was in the mouth of his sack, our money in full weight. We have brought it back in our hand.

²¹ja kun tulimme yöpymispaikkaan ja avasimme säkkimme, jokainen meistä löysi hopeansa täysimääräisenä säkkinsä suulta. Sen me olemme nyt tuoneet takaisin,

²²We have brought down other money in our hand to buy food. We don’t know who put our money in our sacks.”

²²ja meillä on vielä lisää hopeaa viljan ostamista varten. Emme tiedä, kuka oli pannut hopean säkkeihimme."

²³He said, “Peace be to you. Don’t be afraid. Your God, and the God of your father, has given you treasure in your sacks. I received your money.” He brought Simeon out to them.

²³Taloudenhoitaja vastasi: "Olkaa rauhassa, älkää pelätkö. Teidän Jumalanne ja isänne Jumala on pannut aarteen säkkeihinne. Teidän hopeanne minä olen jo saanut." Ja hän toi Simeonin heidän luokseen.

²⁴The man brought the men into Joseph’s house, and gave them water, and they washed their feet. He gave their donkeys fodder.

²⁴Sitten mies vei heidät sisälle taloon, toi heille vettä, että he saivat pestä matkan pölyt jaloistaan, ja antoi rehua heidän aaseilleen.

²⁵They prepared the present for Joseph’s coming at noon, for they heard that they should eat bread there.

²⁵Odottaessaan Joosefia, jonka piti saapua keskipäivällä, he ottivat esiin lahjansa, sillä he olivat kuulleet, että he saisivat aterioida siellä.

²⁶When Joseph came home, they brought him the present which was in their hand into the house, and bowed themselves down to him to the earth.

²⁶Kun Joosef tuli taloon, he veivät hänelle lahjat ja lankesivat maahan hänen eteensä.

²⁷He asked them of their welfare, and said, “Is your father well, the old man of whom you spoke? Is he yet alive?”

²⁷Joosef tervehti heitä ja kysyi: "Mitä kuuluu vanhalle isällenne, josta kerroitte minulle? Elääkö hän vie- lä?"

²⁸They said, “Your servant, our father, is well. He is still alive.” They bowed down humbly.

²⁸He vastasivat: "Isällemme, sinun palvelijallesi, kuuluu hyvää. Hän on edelleenkin elossa." Ja he polvistuivat ja heittäytyivät kasvoilleen.

²⁹He lifted up his eyes, and saw Benjamin, his brother, his mother’s son, and said, “Is this your youngest brother, of whom you spoke to me?” He said, “God be gracious to you, my son.”

²⁹Kun Joosef huomasi Benjaminin, oman äitinsä pojan, hän kysyi: "Tämäkö on nuorin veljenne, josta minulle puhuitte?" Ja hän sanoi: "Jumala siunatkoon sinua, poika!"

³⁰Joseph hurried, for his heart yearned over his brother; and he sought a place to weep. He entered into his room, and wept there.

³⁰Sitten Joosef poistui kiireesti, sillä nähdessään veljensä Benjaminin hän liikuttui niin, että hänen oli vaikea pidättää itkuaan. Hän meni sisähuoneeseen ja itki siellä.

³¹He washed his face, and came out. He controlled himself, and said, “Serve the meal.”

³¹Pestyään kasvonsa hän tuli takaisin, pakottautui rauhallisek- si ja sanoi: "Tuokaa ruoka sisään."

³²They served him by himself, and them by themselves, and the Egyptians, that ate with him, by themselves, because the Egyptians don’t eat bread with the Hebrews, for that is an abomination to the Egyptians.

³²Ja ruokaa tuotiin erikseen hänelle, erikseen veljille ja erik- seen niille egyptiläisille, jotka söivät hänen luo- naan, sillä egyptiläiset eivät aterioi heprealaisten kanssa; se on egyptiläisistä sopimatonta.

³³They sat before him, the firstborn according to his birthright, and the youngest according to his youth, and the men marveled one with another.

³³Veljet sijoitettiin istumaan Joosefia vastapäätä, ikäjärjestyksessä, vanhin ensimmäiselle sijalle ja nuorin viimeiselle. Veljekset katselivat ihmeissään toisiaan.

³⁴He sent portions to them from before him, but Benjamin’s portion was five times as much as any of theirs. They drank, and were merry with him.

³⁴Kun sitten Joosef jakoi heille omista ruoistaan valitsemiaan paloja, Benjamin sai niitä viisi kertaa enemmän kuin muut veljet. Ja he joivat kaikki yhdessä ja humaltuivat.