¹My soul is weary of my life; I will leave my complaint upon myself; I will speak in the bitterness of my soul.

¹Olen väsynyt elämään. Minä päästän valitukseni valloilleen. Olen katkera ja puhun tuskani julki.

²I will say unto God, Do not condemn me; shew me wherefore thou contendest with me.

²Jumala, älä tuomitse minua syylliseksi! Kerro minulle, miksi käyt oikeutta minua vastaan.

³Is it good unto thee that thou shouldest oppress, that thou shouldest despise the work of thine hands, and shine upon the counsel of the wicked?

³Mitä sinä siitä hyödyt, että sorrat minua, että hyljeksit omien kättesi luomusta ja annat menestyksen valaista jumalattomien tiet?

⁴Hast thou eyes of flesh? or seest thou as man seeth?

⁴Onko sinulla samanlaiset silmät kuin meillä, näetkö sinä samalla tavoin kuin ihminen näkee?

⁵Are thy days as the days of man? are thy years as man's days,

⁵Ovatko sinun päiväsi vähät kuin ihmisen päivät, hupenevatko sinun vuotesi niin kuin ihmisen vuodet?

⁶That thou enquirest after mine iniquity, and searchest after my sin?

⁶Sinä tutkit tarkoin minun rikkomukseni ja otat selvää, mitä syntejä olen ehkä tehnyt,

⁷Thou knowest that I am not wicked; and there is none that can deliver out of thine hand.

⁷vaikka hyvin tiedät, että en ole syyllinen, ja tiedät, ettei sinun käsistäsi pelasta mikään.

⁸Thine hands have made me and fashioned me together round about; yet thou dost destroy me.

⁸Sinun kätesi ovat punoneet minut kokoon. Oletko nyt muuttanut mielesi, aiotko tuhota minut?

⁹Remember, I beseech thee, that thou hast made me as the clay; and wilt thou bring me into dust again?

⁹Muista, että olet itse minut tehnyt maan savesta! Nytkö teet minut maan tomuksi jälleen?

¹⁰Hast thou not poured me out as milk, and curdled me like cheese?

¹⁰Sinä vuodatit minut kuin maidon astiaan, sinä kiinteytit minut muotooni kuin juuston,

¹¹Thou hast clothed me with skin and flesh, and hast fenced me with bones and sinews.

¹¹olet pukenut minut lihaan ja nahkaan, liittänyt luilla ja jänteillä minut kokoon.

¹²Thou hast granted me life and favour, and thy visitation hath preserved my spirit.

¹²Sinä annoit minulle elämän, olit uskollinen, sinun huolenpitosi oli suojanani.

¹³And these things hast thou hid in thine heart: I know that this is with thee.

¹³Mutta tämä, mikä on minua kohdannut, oli jo valmiina sinun mielessäsi. Nyt minä tiedän, mitä sinä sydämessäsi haudoit.

¹⁴If I sin, then thou markest me, and thou wilt not acquit me from mine iniquity.

¹⁴Jos minä tein väärin, aina sinä olit siinä etkä koskaan jättänyt rankaisematta.

¹⁵If I be wicked, woe unto me; and if I be righteous, yet will I not lift up my head. I am full of confusion; therefore see thou mine affliction;

¹⁵Ja nyt, jos olen syyllistynyt pahaan, voi minua! Mutta vaikka olisin elänyt kuinka nuhteettomasti, en silti voisi nostaa päätäni, sillä olisin yleinen pilkan kohde ja näkisin vain kurjuuteni.

¹⁶For it increaseth. Thou huntest me as a fierce lion: and again thou shewest thyself marvellous upon me.

¹⁶Jos pidän pääni pystyssä, sinä metsästät minua kuin leijona, minä saan jälleen kokea tuon ihmeteltävän voimasi.

¹⁷Thou renewest thy witnesses against me, and increasest thine indignation upon me; changes and war are against me.

¹⁷Yhä uusia todistajia sinä tuot eteeni, sinun vihasi kasvaa kasvamistaan, yhä uusia joukkoja sinä lähetät kimppuuni.

¹⁸Wherefore then hast thou brought me forth out of the womb? Oh that I had given up the ghost, and no eye had seen me!

¹⁸Miksi vedit minut ulos äidinkohdusta? Kunpa olisin menehtynyt alkuuni eikä yksikään silmä olisi minua nähnyt!

¹⁹I should have been as though I had not been; I should have been carried from the womb to the grave.

¹⁹Kunpa minua ei olisi koskaan ollut! Minut olisi viety suoraan kohdusta hautaan.

²⁰Are not my days few? cease then, and let me alone, that I may take comfort a little,

²⁰Ovathan päiväni vähät ja ne päättyvät pian. Päästä jo irti! Anna minun iloita hetki,

²¹Before I go whence I shall not return, even to the land of darkness and the shadow of death;

²¹ennen kuin menen pimeyden ja kuoleman varjon maahan, menen, enkä enää palaa,

²²A land of darkness, as darkness itself; and of the shadow of death, without any order, and where the light is as darkness.

²²kuoleman varjon ja sekasorron maahan, synkkään maahan, maahan, jossa valokin on pimeyttä.