1Then Job answered and said,
1Nyt Job sanoi:
2I have heard many such things: miserable comforters are ye all.
2-- Enpä kuule näitä puheita ensimmäistä kertaa! Parhaatkin lohduttajat -- tehän vain lisäätte tuskaa.
3Shall vain words have an end? or what emboldeneth thee that thou answerest?
3Joko lopetit, vai vieläkö piekset tuulta? Mikä panee sinut aina sanomaan vastaan?
4I also could speak as ye do: if your soul were in my soul's stead, I could heap up words against you, and shake mine head at you.
4Tokihan minäkin osaisin puhua juuri noin. Jos te olisitte minun asemassani, kuinka taitavasti puhuisinkaan teille! Osaa ottaen nyökyttelisin teidän onnettomuudellenne.
5But I would strengthen you with my mouth, and the moving of my lips should asswage your grief.
5Minä rohkaisisin teitä kauniilla sanoilla. Minä lohduttaisin teitä huulteni puheilla.
6Though I speak, my grief is not asswaged: and though I forbear, what am I eased?
6Jos minä puhun, ei tuska hellitä. Jos pysyn vaiti, se ei minua jätä.
7But now he hath made me weary: thou hast made desolate all my company.
7Jumala, sinä olet ajanut minut uuvuksiin. Olet tuhonnut ihmiset, joiden keskellä elin.
8And thou hast filled me with wrinkles, which is a witness against me: and my leanness rising up in me beareth witness to my face.
8Sinä tartuit minuun tiukasti: minun sairauteni nousi syyttämään, se todistaa minua vastaan.
9He teareth me in his wrath, who hateth me: he gnasheth upon me with his teeth; mine enemy sharpeneth his eyes upon me.
9Raivoissaan se käy kimppuuni ja raatelee minua, se kiristelee minulle hampaitaan. Viholliseni lävistävät minut katseensa terällä.
10They have gaped upon me with their mouth; they have smitten me upon the cheek reproachfully; they have gathered themselves together against me.
10Suu ammollaan he tuijottavat minua, pilkkaavat, lyövät poskelle, yhtenä joukkona he käyvät minun kimppuuni.
11God hath delivered me to the ungodly, and turned me over into the hands of the wicked.
11Jumala jätti minut raakalaisten armoille, hän työnsi minut roistojen saaliiksi.
12I was at ease, but he hath broken me asunder: he hath also taken me by my neck, and shaken me to pieces, and set me up for his mark.
12Kun elin rauhassa, hän tarttui minua niskasta, ravisteli minua, ruhjoi ja rusikoi ja nosti sitten nuoliensa maalitauluksi.
13His archers compass me round about, he cleaveth my reins asunder, and doth not spare; he poureth out my gall upon the ground.
13Hänen nuolensa osuivat joka puolelle ruumistani, säälimättä hän lävisti munuaiseni ja vuodatti sappeni maahan.
14He breaketh me with breach upon breach, he runneth upon me like a giant.
14Hän löi minuun haavan toisensa jälkeen, hän syöksyi kimppuuni kuin soturi.
15I have sewed sackcloth upon my skin, and defiled my horn in the dust.
15Karkeasta kankaasta tein suruvaatteen, puin sen paljaalle iholleni. Olen painanut kasvoni maahan.
16My face is foul with weeping, and on my eyelids is the shadow of death;
16Kyynelet polttavat poskiani, kuoleman varjo pimentää silmäni,
17Not for any injustice in mine hands: also my prayer is pure.
17vaikka käsiäni ei tahraa väkivalta ja vaikka rukoukseni on vilpitön.
18O earth, cover not thou my blood, and let my cry have no place.
18Älä peitä minun vertani, maa! Älä tukahduta sen kostonhuutoa.
19Also now, behold, my witness is in heaven, and my record is on high.
19Minulla on taivaassa todistaja, hän on minun puolustajani korkeudessa.
20My friends scorn me: but mine eye poureth out tears unto God.
20Ystäviltäni saan osakseni vain pilkkaa, mutta minun silmieni kyynelet kohoavat Jumalan eteen.
21O that one might plead for a man with God, as a man pleadeth for his neighbour!
21Kunpa olisikin joku, joka ratkaisisi ihmisen ja Jumalan välillä! Ratkaisisi, niin kuin asiat ratkaistaan ihmisten kesken.
22When a few years are come, then I shall go the way whence I shall not return.
22Vähät vuoteni ovat jo kuluneet. Aivan pian minä lähden tielle, jolta ei ole paluuta.