¹After this opened Job his mouth, and cursed his day.

¹Seitsemän päivän kuluttua Job avasi suunsa. Hän kirosi syntymänsä päivän

²And Job spake, and said,

²ja sanoi:

³Let the day perish wherein I was born, and the night in which it was said, There is a man child conceived.

³-- Kadotkoon jäljettömiin se päivä, jona synnyin, yö, joka tiesi kertoa: poika on siinnyt.

⁴Let that day be darkness; let not God regard it from above, neither let the light shine upon it.

⁴Haihtukoon pimeään se päivä, älköön Jumala taivaassaan muistako sitä, älköön aamun valo sitä koskettako.

⁵Let darkness and the shadow of death stain it; let a cloud dwell upon it; let the blackness of the day terrify it.

⁵Kuoleman varjo vieköön sen mukanaan, musta pilvi peittäköön sen, auringon pimentyminen säikyttäköön sen pois.

⁶As for that night, let darkness seize upon it; let it not be joined unto the days of the year, let it not come into the number of the months.

⁶Nielköön synkkä pimeys sen yön, niin ettei sitä lasketa vuoden päiviin, että se katoaa kuukauden öiden kierrosta.

⁷Lo, let that night be solitary, let no joyful voice come therein.

⁷Hedelmätön olkoon se yö, ilosta tyhjä.

⁸Let them curse it that curse the day, who are ready to raise up their mourning.

⁸Sen päivän lävistäköön kirous, joka herättäisi itsensä Leviatanin.

⁹Let the stars of the twilight thereof be dark; let it look for light, but have none; neither let it see the dawning of the day:

⁹Pimetkööt sen aamun tähdet, älköön se yö nähkö sarastuksen valoa, turhaan se odottakoon päivänkoiton katsetta.

¹⁰Because it shut not up the doors of my mother's womb, nor hid sorrow from mine eyes.

¹⁰Se päivä ja yö ei sulkenut edestäni kohdun porttia, ei kätkenyt silmiltäni tätä kärsimystä.

¹¹Why died I not from the womb? why did I not give up the ghost when I came out of the belly?

¹¹Miksi en syntynyt kuolleena, miksi en menehtynyt tultuani äidin kohdusta?

¹²Why did the knees prevent me? or why the breasts that I should suck?

¹²Miksi äitini polvet ottivat minut vastaan, miksi rinnat antoivat ravinnon?

¹³For now should I have lain still and been quiet, I should have slept: then had I been at rest,

¹³Minä lepäisin haudassa aivan hiljaa, nukkuisin, minulla olisi rauha.

¹⁴With kings and counsellors of the earth, which build desolate places for themselves;

¹⁴Minä lepäisin kuninkaiden ja mahtimiesten seurassa, noiden, jotka ovat jättäneet jälkeensä muistomerkkejä, mahtavia raunioita.

¹⁵Or with princes that had gold, who filled their houses with silver:

¹⁵Minä lepäisin ruhtinaitten seurassa, noiden, joilla oli kultaa, jotka täyttivät palatsinsa hopealla.

¹⁶Or as an hidden untimely birth I had not been; as infants which never saw light.

¹⁶Niin kuin kuollut sikiö olisin poissa, maahan kaivettu ja olematon, niin kuin lapsi, joka ei päivänvaloa nähnyt.

¹⁷There the wicked cease from troubling; and there the weary be at rest.

¹⁷Siellä pahantekijöitten raivo lakkaa ja itsensä uuvuksiin raataneet saavat levon,

¹⁸There the prisoners rest together; they hear not the voice of the oppressor.

¹⁸siellä pääsevät vangit vaivastaan, piiskurien huudot eivät enää heitä ahdista.

¹⁹The small and great are there; and the servant is free from his master.

¹⁹Yhtä ovat siellä pieni ja suuri, orja on herrastaan vapaa.

²⁰Wherefore is light given to him that is in misery, and life unto the bitter in soul;

²⁰Miksi hän antaa elämän valon sille, jonka osa on kärsimys, miksi niille, joiden elämä on täynnä katkeruutta?

²¹Which long for death, but it cometh not; and dig for it more than for hid treasures;

²¹He odottavat kuolemaa, mutta se ei tule, he etsivät sitä enemmän kuin aarretta.

²²Which rejoice exceedingly, and are glad, when they can find the grave?

²²Kun kuolema heidät korjaa, he iloitsevat, heidän suurin riemunsa on hauta.

²³Why is light given to a man whose way is hid, and whom God hath hedged in?

²³Miksi hän antaa elämän valon miehelle, joka on Jumalan saartama, jolta tie on kadonnut?

²⁴For my sighing cometh before I eat, and my roarings are poured out like the waters.

²⁴Minun leipääni on itku ja voihke, veden lailla virtaa minun valitukseni.

²⁵For the thing which I greatly feared is come upon me, and that which I was afraid of is come unto me.

²⁵Mitä kammosin ja kauhistuin, se tapahtui, mitä eniten pelkäsin, se kohtasi minut.

²⁶I was not in safety, neither had I rest, neither was I quiet; yet trouble came.

²⁶Ei rauhaa, ei lepoa, ei tyventä hetkeksikään, yhä uudelleen tuska lyö ylitseni.