¹Then Eliphaz the Temanite answered and said,

¹Temanilainen Elifas alkoi nyt puhua. Hän sanoi:

²If we assay to commune with thee, wilt thou be grieved? but who can withhold himself from speaking?

²-- Pahastutko, jos rohkenen puhua sinulle? Kuka voisi kauemmin pysyä vaiti!

³Behold, thou hast instructed many, and thou hast strengthened the weak hands.

³Olet itse opettanut monia, ohjannut oikeaan, olet tarttunut voimatonta kädestä.

⁴Thy words have upholden him that was falling, and thou hast strengthened the feeble knees.

⁴Sinun sanasi ovat auttaneet kaatuneen pystyyn, sinä olet rohkaissut horjuvaa.

⁵But now it is come upon thee, and thou faintest; it toucheth thee, and thou art troubled.

⁵Kun vastoinkäyminen tulee omalle kohdallesi, et kestä hetkeäkään. Kun se koskettaa sinua, joudut kauhun valtaan.

⁶Is not this thy fear, thy confidence, thy hope, and the uprightness of thy ways?

⁶Sinun luottamuksesi perustana on jumalanpelko, sinun toivosi perustana oman vaelluksesi puhtaus.

⁷Remember, I pray thee, who ever perished, being innocent? or where were the righteous cut off?

⁷Mutta sano minulle: milloin on viaton joutunut tuhoon, milloin on oikeamielinen hukkunut?

⁸Even as I have seen, they that plow iniquity, and sow wickedness, reap the same.

⁸Ne, jotka kyntävät vääryyden peltoa ja kylvävät pahaa, ne myös korjaavat tuhon ja turmion, sen olen nähnyt.

⁹By the blast of God they perish, and by the breath of his nostrils are they consumed.

⁹Kun Jumala henkäisee, he tuhoutuvat, hänen vihansa tuuli pyyhkäisee heidät pois.

¹⁰The roaring of the lion, and the voice of the fierce lion, and the teeth of the young lions, are broken.

¹⁰Leijona karjuu, nuori leijona ärisee, mutta petojen hampaat murskataan.

¹¹The old lion perisheth for lack of prey, and the stout lion's whelps are scattered abroad.

¹¹Saalista vailla jalopeura nääntyy, pennut joutuvat hajalle, kauas toisistaan.

¹²Now a thing was secretly brought to me, and mine ear received a little thereof.

¹²Kuin varkain tuli jostakin sana, minun korvani kuulivat kaukaisen huminan.

¹³In thoughts from the visions of the night, when deep sleep falleth on men,

¹³Se tuli niin kuin uninäyt tulevat häilyen yössä keskelle syvintä unta,

¹⁴Fear came upon me, and trembling, which made all my bones to shake.

¹⁴se kouraisi minua, ja minä vapisin, kaikki jäseneni tärisivät kauhusta,

¹⁵Then a spirit passed before my face; the hair of my flesh stood up:

¹⁵minä tunsin henkäyksen kasvoillani, ihokarvani nousivat pystyyn,

¹⁶It stood still, but I could not discern the form thereof: an image was before mine eyes, there was silence, and I heard a voice, saying,

¹⁶kun jokin pysähtyi eteeni, en tiedä mikä, silmieni edessä outo hahmo. Tuli hiljaista, ja minä kuulin äänen:

¹⁷Shall mortal man be more just than God? shall a man be more pure than his maker?

¹⁷Voiko ihminen olla oikeassa ja Jumala väärässä? Voiko ihminen olla puhdas Luojansa silmissä?

¹⁸Behold, he put no trust in his servants; and his angels he charged with folly:

¹⁸Ei Jumala luota edes omiin palvelijoihinsa, enkeleitäänkin hän nuhtelee virheistä.

¹⁹How much less in them that dwell in houses of clay, whose foundation is in the dust, which are crushed before the moth?

¹⁹Kuinka hän luottaisi savimajan asukkaisiin? Tomusta heidät on tehty, hän voi musertaa heidät kuin koiperhosen.

²⁰They are destroyed from morning to evening: they perish for ever without any regarding it.

²⁰Aamulla ihminen herää, illalla hän on poissa ja unohdettu, ikuisiksi ajoiksi,

²¹Doth not their excellency which is in them go away? they die, even without wisdom.

²¹hänen telttanuoransa kiskaistaan irti, ja hän kuolee tietämättä, miksi.