¹Is there not an appointed time to man upon earth? are not his days also like the days of an hireling?

¹Eikö ihmisen osana maan päällä ole työ ja vaiva? Eikö hän ole kuin palkkalainen, joka tekee raskaita päivätöitä?

²As a servant earnestly desireth the shadow, and as an hireling looketh for the reward of his work:

²Hän on kuin orja, joka kaipaa paahteesta varjoon, kuin päivätyöläinen, joka odottaa palkkaansa.

³So am I made to possess months of vanity, and wearisome nights are appointed to me.

³Perinnökseni olen saanut pettymysten kuukausia, ahdistuksen yöt ovat olleet minun osani.

⁴When I lie down, I say, When shall I arise, and the night be gone? and I am full of tossings to and fro unto the dawning of the day.

⁴Kun menen nukkumaan, minä ajattelen: "Milloin voin nousta?" Yö kuluu vitkaan, kääntyilen levottomana aamunkoittoon asti.

⁵My flesh is clothed with worms and clods of dust; my skin is broken, and become loathsome.

⁵Ruvet ja madot peittävät ruumiini, minun nahkani halkeilee ja märkii.

⁶My days are swifter than a weaver's shuttle, and are spent without hope.

⁶Kuin kutojan sukkula kiitävät päiväni: ne päättyvät, kun lanka loppuu.

⁷O remember that my life is wind: mine eye shall no more see good.

⁷Ajattele minun elämääni: se on vain henkäys. Silmäni eivät enää näe onnen päivää.

⁸The eye of him that hath seen me shall see me no more: thine eyes are upon me, and I am not.

⁸Sinä näet minut nyt, mutta kohta et enää näe. Kun katsahdat minuun, minua ei ole.

⁹As the cloud is consumed and vanisheth away: so he that goeth down to the grave shall come up no more.

⁹Pilvi hajoaa, haihtuu tyhjiin. Tuonelaan mennyt ei tule takaisin.

¹⁰He shall return no more to his house, neither shall his place know him any more.

¹⁰Hän ei kotiinsa palaa, eikä hänen asuinsijansa häntä enää tunne.

¹¹Therefore I will not refrain my mouth; I will speak in the anguish of my spirit; I will complain in the bitterness of my soul.

¹¹Nyt en enää pidättele kieltäni. Minun sisintäni ahdistaa, minä puhun. Olen katkera ja huudan tuskani julki.

¹²Am I a sea, or a whale, that thou settest a watch over me?

¹²Olenko meren hirviö, olenko minä meri itse, kun panet minulle noin vahvat vartijat?

¹³When I say, My bed shall comfort me, my couch shall ease my complaints;

¹³Minä ajattelin: "Vuoteeni suo minulle lohdun, uni huojentaa tuskani."

¹⁴Then thou scarest me with dreams, and terrifiest me through visions:

¹⁴Mutta sinä säikytät minua unikuvilla, panet yön painajaiset minua ahdistamaan.

¹⁵So that my soul chooseth strangling, and death rather than my life.

¹⁵Mieluummin tahdon kuolla, nääntyä hengiltä, kuin kärsiä tätä tuskaa!

¹⁶I loathe it; I would not live alway: let me alone; for my days are vanity.

¹⁶Olen saanut tarpeekseni! Enhän kuitenkaan elä ikuisesti. Päästä jo irti! Minun elämäni on häipyvä henkäys.

¹⁷What is man, that thou shouldest magnify him? and that thou shouldest set thine heart upon him?

¹⁷Mikä on ihminen, kun pidät häntä noin tärkeänä ja alati valvot häntä?

¹⁸And that thou shouldest visit him every morning, and try him every moment?

¹⁸Aamu aamulta sinä vaadit hänet tilille, joka hetki sinä häntä tutkit.

¹⁹How long wilt thou not depart from me, nor let me alone till I swallow down my spittle?

¹⁹Etkö voisi hetkeksi kääntää katsettasi pois? Etkö edes siksi aikaa, että saisin rauhassa nielaista sylkeni?

²⁰I have sinned; what shall I do unto thee, O thou preserver of men? why hast thou set me as a mark against thee, so that I am a burden to myself?

²⁰Jos olenkin tehnyt syntiä, en kai minä sinulle ole vahinkoa tehnyt, sinä ihmisen vaanija? Miksi olet ottanut minut maalitauluksesi, miksi noin kovin kannat minusta huolta?

²¹And why dost thou not pardon my transgression, and take away my iniquity? for now shall I sleep in the dust; and thou shalt seek me in the morning, but I shall not be.

²¹Miksi et jo anna anteeksi, mitä olen rikkonut, miksi et ota pois syntiäni? Pian minä muutun maaksi. Kun katsahdat minuun, minua ei enää ole.