1Mennesket, født af en Kvinde, hans Liv er stakket, han mættes af Uro;
1Ihminen, naisesta syntynyt, elää vähän aikaa ja on täynnä levottomuutta.
2han spirer som Blomsten og visner, flyr som Skyggen, står ikke fast.
2Kuin kukka hän avautuu ja kuihtuu, on kohta poissa, kuin varjo.
3Og på ham vil du rette dit Øje, ham vil du stævne for Retten!
3Ja tällaista olentoa sinun silmäsi vartioi, hänet sinä vaadit eteesi tuomiolle!
4Ja, kunde der komme en ren af en uren! Nej, end ikke een!
4Voiko saastaisesta tulla puhdas? Ei koskaan!
5Når hans Dages Tal er fastsat, hans Måneder talt hos dig, og du har sat ham en uoverskridelig Grænse,
5Ihmisen elämä on laskettu tarkoin, lasketut ovat sen kuukaudet ja päivät. Sinä olet pannut hänelle rajan, jota hän ei voi ylittää.
6tag så dit Øje fra ham, lad ham i Fred, at han kan nyde sin Dag som en Daglejer!
6Käännä siis katseesi hänestä pois, jätä hänet rauhaan, että hän saisi iloita kuin palkkalainen työpäivän päätyttyä.
7Thi for et Træ er der Håb: Fældes det, skyder det atter, det fattes ej nye Skud;
7Vaikka puu kaadetaan, sillä on yhä toivoa: sen kanto työntää versoja, niiden kasvu ei lopu.
8ældes end Roden i Jorden, dør end Stubben i Mulde:
8Vaikka sen juuri vanhenee maassa, vaikka sen tyvi kuolee,
9lugter det Vand, får det nye Skud, skyder Grene som nyplantet Træ;
9jo kostea henkäys saa sen taas työntämään vesaa ja versomaan kuin nuori taimi.
10men dør en Mand, er det ude med ham, udånder Mennesket, hvor er han da?
10Toisin ihminen: hän riutuu ja kuolee. Kun hän on mennyt pois, missä hän on?
11Som Vand løber ud af Søen og Floden svinder og tørres,
11Meren vesi haihtuu, virta kuivuu, sen vedet häviävät.
12så lægger Manden sig, rejser sig ikke, vågner ikke, før Himlen forgår, aldrig vækkes han af sin Søvn.
12Kun ihminen vaipuu lepoon, hän ei enää nouse, ei vaikka taivaat revähtäisivät auki. Ihminen ei herää unestaan.
13Tag dog og gem mig i Dødens Rige, skjul mig, indtil din Vrede er ovre, sæt mig en Frist og kom mig i Hu!
13Kunpa kätkisit minut tuonelaan, piilottaisit sinne, kunnes vihasi on asettunut, panisit määräajan ja muistaisit sitten minut!
14Om Manden dog døde for atter at leve! Da vented jeg rolig al Stridens Tid, indtil min Afløsning kom;
14Mutta voiko ihminen herätä eloon, kun hän on kuollut? Niin kauan kuin työvuoroni jatkuu, minä kuitenkin odotan, että raadanta päättyy.
15du skulde kalde - og jeg skulde svare længes imod dine Hænders Værk!
15Silloin sinä kutsuisit minua, ja minä vastaisin, sinä kaipaisit jälleen sitä, minkä oma kätesi on luonut.
16Derimod tæller du nu mine Skridt, du tilgiver ikke min Synd,
16Sinä tarkkaisit kyllä askeleitani mutta et pitäisi kirjaa synneistäni.
17forseglet ligger min Brøde i Posen, og over min Skyld har du lukket til.
17Pahat tekoni olisivat kukkarossasi sinetillä suljettuina, sinä peittäisit ne näkymättömiin.
18Nej, ligesom Bjerget skrider og falder, som Klippen rokkes fra Grunden,
18Mutta niin kuin vuori vyöryy laaksoon kallioiden murtuessa,
19som Vandet udhuler Sten og Plaskregn bortskyller Jord, så har du udslukt Menneskets Håb.
19niin kuin vesi jauhaa ja kuluttaa kivet ja rankkasade huuhtoo mukaansa maan, niin sinä murrat ihmisen toivon.
20For evigt slår du ham ned, han går bort, skamskænder hans Ansigt og lader ham fare.
20Sinä lannistat hänet ikiajoiksi. Hän lähtee täältä, hänen kasvonsa vääristyvät, kun sinä ajat hänet pois.
21Hans Sønner hædres, han ved det ikke, de synker i Ringhed, han mærker det ikke;
21Ehkä hänen lapsensa saavat osakseen kunniaa -- hän ei siitä tiedä, ehkä he epäonnistuvat ja heidän käy huonosti -- hän ei siitäkään mitään tiedä.
22ikkun hans eget Kød volder Smerte, ikkun hans egen Sjæl volder Sorg.
22Hänen ruumiinsa tuntee vain oman tuskansa. Hän tajuaa vain oman murheensa.