¹Og Job vedblev at fremsætte sit Tankesprog:

¹Job jatkoi vielä puhettaan ja sanoi:

²Ak, havde jeg det som tilforn, som dengang Gud tog sig af mig,

²-- Kunpa kaikki taas olisi niin kuin ennen, kun Jumala vielä piti minusta huolen!

³da hans Lampe lyste over mit Hoved, og jeg ved hans Lys vandt frem i Mørke,

³Silloin hän antoi lamppunsa loistaa minulle ja minä sain kulkea pimeyden lävitse hänen valossaan.

⁴som i mine modne År, da Guds Fortrolighed var over mit Telt,

⁴Kunpa palaisi kukoistukseni aika, jolloin Jumala suojeli majaani

⁵da den Almægtige end var hos mig og mine Drenge var om mig,

⁵ja Kaikkivaltias viipyi minun luonani, aika, jolloin oma väkeni vielä oli ympärilläni!

⁶da mine Fødder vaded i Fløde, og Olie strømmede, hvor jeg stod,

⁶Noina päivinä minä kahlasin kermassa ja kallio tihkui minulle noroina oliivien öljyä.

⁷da jeg gik ud til Byens Port og rejste mit Sæde på Torvet.

⁷Kun menin kaupunginportille kokoukseen ja asetuin paikalleni aukion äärelle,

⁸Når Ungdommen så mig, gemte deo sig, Oldinge rejste sig op og stod,

⁸nuoret miehet väistyivät syrjään ja vanhukset nousivat seisomaan.

⁹Høvdinger standsed i Talen og lagde Hånd på Mund,

⁹Kaupungin johtomiehet vaikenivat kesken puheen ja panivat käden suunsa eteen.

¹⁰Stormænds Røst forstummed, deres Tunge klæbed til Ganen;

¹⁰Ruhtinaatkin hiljenivät, kuin kieli olisi jäänyt kitalakeen kiinni.

¹¹Øret hørte og priste mig lykkelig, Øjet så og tilkendte mig Ære.

¹¹Ken sanani kuuli, ylisti onneani, ken minut näki, vahvisti todeksi kaiken tämän:

¹²Thi jeg redded den arme, der skreg om Hjælp, den faderløse, der savned en Hjælper;

¹²Minä pelastin köyhän, joka pyysi apua, ja orvon, jota kukaan ei auttanut.

¹³den, det gik skævt, velsignede mig, jeg frydede Enkens Hjerte;

¹³Epätoivoon vaipuneet siunasivat minua, lesken sydämessä minä herätin ilon.

¹⁴jeg klædte mig i Retfærd, og den i mig, i Ret som Kappe og Hovedbind.

¹⁴Minä pukeuduin vanhurskauteen, oikeudentunto oli viittani ja päähineeni.

¹⁵Jeg var den blindes Øje, jeg var den lammes Fod;

¹⁵Olin sokealle silmä, rammalle sauva.

¹⁶jeg var de fattiges Fader, udreded den mig ukendtes Sag;

¹⁶Köyhille minä olin isä ja tuntematonta autoin saamaan oikeutta.

¹⁷den lovløses Tænder brød jeg, rev Byttet ud af hans Gab.

¹⁷Minä murskasin pahantekijän leuan ja tempasin saaliin hänen hampaistaan.

¹⁸Så tænkte jeg da: "Jeg skal dø i min Rede, leve så længe som Føniksfuglen;

¹⁸Minä ajattelin: "Olen kuin tarun lintu. Vaikka se tuhoutuu pesänsä kanssa, sen päivät vain lisääntyvät.

¹⁹min Rod kan Vand komme til, Duggen har Nattely i mine Grene;

¹⁹Minun juureni ovat vedelle avoimet, yön kaste viipyy minun oksillani.

²⁰min Ære er altid ny, min Bue er altid ung i min Hånd!"

²⁰Minun kunniani säilyy alati kirkkaana, jousi ei kädestäni herpoa, nuoli seuraa toista taukoamatta."

²¹Mig hørte de på og bied, var tavse, mens jeg gav Råd;

²¹Minun sanaani odotettiin, sitä kuunneltiin. Kun annoin neuvoja, muut olivat hiljaa.

²²ingen tog Ordet, når jeg havde talt, mine Ord faldt kvægende på dem;

²²Kun minä olin puhunut, kukaan ei enää sanonut mitään, minun sanani pisaroivat heidän ylleen.

²³de bied på mig som på Regn, spærred Munden op efter Vårregn.

²³He odottivat niitä kuin sadetta, ahmivat niitä kuin kevätsateen vihmaa.

²⁴Mistrøstige smilte jeg til, mit Åsyns Lys fik de ej til at svinde.

²⁴Kun he menettivät toivonsa, minä hymyilin heille, ja minun valoisat kasvoni rohkaisivat heitä.

²⁵Vejen valgte jeg for dem og sad som Høvding, troned som Konge blandt Hærmænd, som den, der gav sørgende Trøst.

²⁵Minä valitsin heille tien, olin heidän johtajansa, minä olin heidän keskellään kuin kuningas sotajoukkonsa keskellä. Niin kuin hän lohduttaa surevia, niin minä lohdutin heitä.