¹Nu derimod ler de ad mig, Folk, der er yngre end jeg, hvis Fædre jeg fandt for ringe at sætte iblandt mine Hyrdehunde.

¹Ja nyt he nauravat minulle, miehet, minua nuoremmat -- nuo, joiden isiä en pitänyt minään, en kelvollisina edes paimenkoirieni pariin!

²Og hvad skulde jeg med deres Hænders Kraft? Deres Ungdomskraft har de mistet,

²Mitä hyötyä heistä olisi minulle? He ovat jo menettäneet voimansa,

³tørrede hen af Trang og Sult. De afgnaver Ørk og Ødemark

³he riutuvat puutteessa ja ankarassa nälässä, kaluavat kuivia varpuja autiossa maassa.

⁴og plukker Melde ved Krattet, Gyvelrødder er deres Brød.

⁴He keräävät pensaikosta suolaheinää, heidän leipänään ovat kinsterin juuret.

⁵Fra Samfundet drives de bort, som ad Tyve råbes der efter dem.

⁵Ihmisten parista heidät on ajettu pois, niin kuin varasta heitä seuraavat vihaiset huudot.

⁶De bor i Kløfter, fulde af Rædsler, i Jordens og Klippernes Huler.

⁶He asuvat rotkojen rinteillä maakuopissa ja kallionkoloissa.

⁷De brøler imellem Buske, i Tornekrat kommer de sammen,

⁷Piikkipensaiden keskellä he ulvovat, karhiaisten alle he sulloutuvat yhteen.

⁸en dum og navnløs Æt, de joges med Hug af Lande.

⁸He ovat nimetöntä hylkyjoukkoa, piiskaniskuin heidät on karkotettu maasta.

⁹Men nu er jeg Hånsang for dem, jeg er dem et Samtaleemne;

⁹Ja nuo ovat tehneet minusta pilkkalaulun! Heidän keskuudessaan minusta on tullut sananparsi.

¹⁰de afskyr mig, holder sig fra mig, nægter sig ikke af spytte ad mig.

¹⁰He inhoavat minua, pysyttelevät minusta kaukana, sumeilematta he sylkevät minua päin kasvoja.

¹¹Thi han løste min Buestreng, ydmyged mig, og foran mig kasted de Tøjlerne af.

¹¹Jumala on katkaissut minun jouseni jänteen, hän on lannistanut minut. Siksi ei mikään heitä pidättele, kun he näkevät minut.

¹²Til højre rejser sig Ynglen, Fødderne slår de fra mig, bygger sig Ulykkesveje imod mig

¹²Nuo käärmeensikiöt hyökkäävät kimppuuni, he lyövät jalat altani. Minun tuhokseni pystytetään rynnäkkövalleja.

¹³min Sti har de opbrudt, de hjælper med til mit Fald, og ingen hindrer dem i det;

¹³He ovat katkaisseet minulta pakotien. Halukkaasti, apua pyytämättä he ajavat minua perikatoon.

¹⁴de kommer som gennem et gabende Murbrud, vælter sig frem under Ruiner,

¹⁴He tulevat kuin muurin leveästä murtumasta, he vyöryvät kohti ja tuovat tuhon.

¹⁵Rædsler har vendt sig imod mig; min Værdighed joges bort som af Storm, min Lykke svandt som en Sky.

¹⁵Kauhu saa minut valtaansa, taivaan tuuliin katoaa arvoni ja kunniani, ja minun toivoni häipyy tyhjiin kuin pilvi.

¹⁶Min Sjæl opløser sig i mig; Elendigheds Dage har ramt mig:

¹⁶Ja nyt, onnettomuudet tarttuvat minuun ja elämä valuu minusta pois.

¹⁷Natten borer i mine Knogler, aldrig blunder de nagende Smerter.

¹⁷Yön tullen tuska poraa luuni minusta irti, kipu nakertaa minua, se ei koskaan nuku.

¹⁸Med vældig Kraft vanskabes mit Kød, det hænger om mig, som var det min Kjortel.

¹⁸Vaatteeni kiristyvät ympärilleni, paitani kiertyy kuristamaan minua.

¹⁹Han kasted mig ud i Dynd, jeg er blevet som Støv og Aske.

¹⁹Jumala on heittänyt minut maahan, ja minä olen kuin tomua ja tuhkaa.

²⁰Jeg skriger til dig, du svarer mig ikke, du står der og ænser mig ikke;

²⁰Minä huudan sinua, mutta sinä et vastaa, minä seison sinun edessäsi, mutta sinä vain tuijotat minua.

²¹grum er du blevet imod mig, forfølger mig med din vældige Hånd.

²¹Olet muuttunut julmaksi minua kohtaan, rajusti sinun kätesi minua ravistelee.

²²Du løfter og vejrer mig hen i Stormen, og dens Brusen gennemryster mig;

²²Sinä nostat minut ratsaille tuulen selkään ja paiskaat alas, lyöt pirstoiksi.

²³thi jeg ved, du fører mig hjem til Døden, til det Hus, hvor alt levende samles.

²³Minä tiedän, että sinä viet minut kuoleman käsiin, paikkaan, mihin päätyy kaikki mikä elää.

²⁴Dog, mon den druknende ej rækker Hånden ud og råber om Hjælp, når han går under?

²⁴Eikö raunioihin hautautunut kurkota kättään, eikö onnettomuuden uhri huuda apua?

²⁵Mon ikke jeg græder over den, som havde det hårdt, sørgede ikke min Sjæl for den fattiges Skyld?

²⁵Enkö minä itkenyt yhdessä kovaosaisten kanssa? Enkö minä surrut köyhien osaa?

²⁶Jeg biede på Lykke, men Ulykke kom, jeg håbed på Lys, men Mørke kom;

²⁶Hyvää minä odotin, mutta paha tuli, odotin valoa, mutta tuli pimeys.

²⁷ustandseligt koger det i mig, Elendigheds Dage traf mig;

²⁷Sisälläni kuohuu, sydämeni ei rauhoitu, sillä jokainen päivä tuo vain tuskaa.

²⁸trøstesløs går jeg i Sorg, i Forsamlingen rejser jeg mig og råber;

²⁸Suruvaatteessa minä kuljen, aurinkoa ei näy. Ihmisten keskeltä minä kohottaudun ja anelen apua.

²⁹Sjakalernes Broder blev jeg, Strudsenes Fælle.

²⁹Sakaalit ovat minun veljiäni, minun kumppaneitani kamelikurjet!

³⁰Min Hud er sort, falder af, mine Knogler brænder af Hede;

³⁰Minun ihoni mustuu ja lohkeilee, luitani korventaa kuumeen polte.

³¹min Citer er blevet til Sorg, min Fløjte til hulkende Gråd!

³¹Murhetta soi minun harppuni, minun huiluni itkun ääniä.