¹Så tog Temaniten Elifaz til Orde og sagde:

¹Temanilainen Elifas alkoi nyt puhua. Hän sanoi:

²Ærgrer det dig, om man taler til dig? Men hvem kan her være tavs?

²-- Pahastutko, jos rohkenen puhua sinulle? Kuka voisi kauemmin pysyä vaiti!

³Du har selv talt mange til Rette og styrket de slappe Hænder,

³Olet itse opettanut monia, ohjannut oikeaan, olet tarttunut voimatonta kädestä.

⁴dine Ord holdt den segnende oppe, vaklende Knæ gav du Kraft.

⁴Sinun sanasi ovat auttaneet kaatuneen pystyyn, sinä olet rohkaissut horjuvaa.

⁵Men nu det gælder dig selv, så taber du Modet, nu det rammer dig selv, er du slaget af Skræk!

⁵Kun vastoinkäyminen tulee omalle kohdallesi, et kestä hetkeäkään. Kun se koskettaa sinua, joudut kauhun valtaan.

⁶Er ikke din Gudsfrygt din Tillid, din fromme Færd dit Håb?

⁶Sinun luottamuksesi perustana on jumalanpelko, sinun toivosi perustana oman vaelluksesi puhtaus.

⁷Tænk efter! Hvem gik uskyldig til Grunde, hvor gik retsindige under?

⁷Mutta sano minulle: milloin on viaton joutunut tuhoon, milloin on oikeamielinen hukkunut?

⁸Men det har jeg set: Hvo Uret pløjer og sår Fortræd, de høster det selv.

⁸Ne, jotka kyntävät vääryyden peltoa ja kylvävät pahaa, ne myös korjaavat tuhon ja turmion, sen olen nähnyt.

⁹For Guds Ånd går de til Grunde, for hans Vredes Pust går de til.

⁹Kun Jumala henkäisee, he tuhoutuvat, hänen vihansa tuuli pyyhkäisee heidät pois.

¹⁰Løvens Brøl og Vilddyrets Glam Ungløvernes Tænder slås ud;

¹⁰Leijona karjuu, nuori leijona ärisee, mutta petojen hampaat murskataan.

¹¹Løven omkommer af Mangel på Rov, og Løveungerne spredes.

¹¹Saalista vailla jalopeura nääntyy, pennut joutuvat hajalle, kauas toisistaan.

¹²Der sneg sig til mig et Ord mit Øre opfanged dets Hvisken

¹²Kuin varkain tuli jostakin sana, minun korvani kuulivat kaukaisen huminan.

¹³i Nattesynernes Tanker, da Dvale sank over Mennesker;

¹³Se tuli niin kuin uninäyt tulevat häilyen yössä keskelle syvintä unta,

¹⁴Angst og Skælven kom over mig, alle mine Ledemod skjalv;

¹⁴se kouraisi minua, ja minä vapisin, kaikki jäseneni tärisivät kauhusta,

¹⁵et Pust strøg over mit Ansigt, Hårene rejste sig på min Krop.

¹⁵minä tunsin henkäyksen kasvoillani, ihokarvani nousivat pystyyn,

¹⁶Så stod det stille! Jeg sansed ikke, hvordan det så ud; en Skikkelse stod for mit Øje, jeg hørte en hviskende Stemme:

¹⁶kun jokin pysähtyi eteeni, en tiedä mikä, silmieni edessä outo hahmo. Tuli hiljaista, ja minä kuulin äänen:

¹⁷"Har et Menneske Ret for Gud, mon en Mand er ren for sin Skaber?

¹⁷Voiko ihminen olla oikeassa ja Jumala väärässä? Voiko ihminen olla puhdas Luojansa silmissä?

¹⁸End ikke sine Tjenere tror han, hos sine Engle finder han Fejl,

¹⁸Ei Jumala luota edes omiin palvelijoihinsa, enkeleitäänkin hän nuhtelee virheistä.

¹⁹endsige hos dem, der bor i en Hytte af Ler og har deres Grundvold i Støvet!

¹⁹Kuinka hän luottaisi savimajan asukkaisiin? Tomusta heidät on tehty, hän voi musertaa heidät kuin koiperhosen.

²⁰De knuses ligesom Møl, imellem Morgen og Aften, de sønderslås uden at ænses, for evigt går de til Grunde.

²⁰Aamulla ihminen herää, illalla hän on poissa ja unohdettu, ikuisiksi ajoiksi,

²¹Rives ej deres Teltreb ud? De dør, men ikke i Visdom."

²¹hänen telttanuoransa kiskaistaan irti, ja hän kuolee tietämättä, miksi.