¹Har Mennesket på Jord ej Krigerkår? Som en Daglejers er hans Dage.

¹Eikö ihmisen osana maan päällä ole työ ja vaiva? Eikö hän ole kuin palkkalainen, joka tekee raskaita päivätöitä?

²Som Trællen, der higer efter Skygge som Daglejeren, der venter på Løn,

²Hän on kuin orja, joka kaipaa paahteesta varjoon, kuin päivätyöläinen, joka odottaa palkkaansa.

³så fik jeg Skuffelses Måneder i Arv kvalfulde Nætter til Del.

³Perinnökseni olen saanut pettymysten kuukausia, ahdistuksen yöt ovat olleet minun osani.

⁴Når jeg lægger mig, siger jeg: "Hvornår er det Dag, af jeg kan stå op?" og når jeg står op: "Hvornår er det Kvæld?" Jeg mættes af Uro, til Dagen gryr.

⁴Kun menen nukkumaan, minä ajattelen: "Milloin voin nousta?" Yö kuluu vitkaan, kääntyilen levottomana aamunkoittoon asti.

⁵Mit Legeme er klædt med Orme og Skorpe, min Hud skrumper ind og væsker.

⁵Ruvet ja madot peittävät ruumiini, minun nahkani halkeilee ja märkii.

⁶Raskere end Skyttelen flyver mine Dage, de svinder bort uden Håb.

⁶Kuin kutojan sukkula kiitävät päiväni: ne päättyvät, kun lanka loppuu.

⁷Kom i Hu, at mit Liv er et Pust, ej mer får mit Øje Lykke at skue!

⁷Ajattele minun elämääni: se on vain henkäys. Silmäni eivät enää näe onnen päivää.

⁸Vennens Øje skal ikke se mig, dit Øje søger mig - jeg er ikke mere.

⁸Sinä näet minut nyt, mutta kohta et enää näe. Kun katsahdat minuun, minua ei ole.

⁹Som Skyen svinder og trækker bort, bliver den, der synker i Døden, borte,

⁹Pilvi hajoaa, haihtuu tyhjiin. Tuonelaan mennyt ei tule takaisin.

¹⁰han vender ej atter hjem til sit Hus, hans Sted får ham aldrig at se igen.

¹⁰Hän ei kotiinsa palaa, eikä hänen asuinsijansa häntä enää tunne.

¹¹Så vil jeg da ej lægge Bånd på min Mund, men tale i Åndens Kvide, sukke i bitter Sjælenød.

¹¹Nyt en enää pidättele kieltäni. Minun sisintäni ahdistaa, minä puhun. Olen katkera ja huudan tuskani julki.

¹²Er jeg et Hav, eller er jeg en Drage, siden du sætter Vagt ved mig?

¹²Olenko meren hirviö, olenko minä meri itse, kun panet minulle noin vahvat vartijat?

¹³Når jeg tænker, mit Leje skal lindre mig, Sengen lette mit Suk,

¹³Minä ajattelin: "Vuoteeni suo minulle lohdun, uni huojentaa tuskani."

¹⁴da ængster du mig med Drømme, skræmmer mig op ved Syner,

¹⁴Mutta sinä säikytät minua unikuvilla, panet yön painajaiset minua ahdistamaan.

¹⁵så min Sjæl vil hellere kvæles. hellere dø end lide.

¹⁵Mieluummin tahdon kuolla, nääntyä hengiltä, kuin kärsiä tätä tuskaa!

¹⁶Nu nok! Jeg lever ej evigt, slip mig, mit Liv er et Pust!

¹⁶Olen saanut tarpeekseni! Enhän kuitenkaan elä ikuisesti. Päästä jo irti! Minun elämäni on häipyvä henkäys.

¹⁷Hvad er et Menneske, at du regner ham og lægger Mærke til ham,

¹⁷Mikä on ihminen, kun pidät häntä noin tärkeänä ja alati valvot häntä?

¹⁸hjemsøger ham hver Morgen, ransager ham hvert Øjeblik?

¹⁸Aamu aamulta sinä vaadit hänet tilille, joka hetki sinä häntä tutkit.

¹⁹Når vender du dog dit Øje fra mig, slipper mig, til jeg har sunket mit Spyt?

¹⁹Etkö voisi hetkeksi kääntää katsettasi pois? Etkö edes siksi aikaa, että saisin rauhassa nielaista sylkeni?

²⁰Har jeg syndet, hvad skader det dig, du, som er Menneskets Vogter? Hvi gjorde du mig til Skive, hvorfor blev jeg dig til Byrde?

²⁰Jos olenkin tehnyt syntiä, en kai minä sinulle ole vahinkoa tehnyt, sinä ihmisen vaanija? Miksi olet ottanut minut maalitauluksesi, miksi noin kovin kannat minusta huolta?

²¹Hvorfor tilgiver du ikke min Synd og lader min Brøde uænset? Snart ligger jeg jo under Mulde, du søger mig - og jeg er ikke mere!

²¹Miksi et jo anna anteeksi, mitä olen rikkonut, miksi et ota pois syntiäni? Pian minä muutun maaksi. Kun katsahdat minuun, minua ei enää ole.