¹Som Sne om Somren og Regn Høsten så lidt hører Ære sig til for en Tåbe.

¹Kuin kesällä lumi, kuin korjuuaikaan sade ovat tyhmälle osoitetut kiitoksen sanat.

²Som en Spurv i Fart, som en Svale i Flugt så rammer ej Banden mod sagesløs Mand.

²Kuin lentävä lintu, kuin liitävä pääsky on aiheeton kirous: se ei yllesi jää.

³Svøbe for Hest, Bidsel for Æsel og Ris for Tåbers Ryg.

³Hevoselle piiskaa, aasille ohjat, tyhmyrin selässä soikoon keppi!

⁴Svar ej Tåben efter hans Dårskab, at ikke du selv skal blive som han.

⁴Älä vastaa tyhmälle hänen tyhmyytensä mukaan, ettet itsekin saisi tyhmän nimeä.

⁵Svar Tåben efter hans Dårskab, at han ikke skal tykkes sig viis.

⁵Vastaa tyhmälle hänen tyhmyytensä mukaan, ettei hän kuvittelisi olevansa viisas.

⁶Den afhugger Fødderne og inddrikker Vold, som sender Bud ved en Tåbe.

⁶Jalkansa murtaa, harmeja hankkii, joka lähettää tyhmyrin asialle.

⁷Slappe som den lammes Ben er Ordsprog i Tåbers Mund.

⁷Hervoton kuin halvaantunut jalka on sananlasku tyhmän suussa.

⁸Som en, der binder Stenen fast i Slyngen, er den, der hædrer en Tåbe.

⁸Kuin kelvoton kivi lingossa on tyhmälle annettu kunnia.

⁹Som en Tornekæp, der falder den drukne i Hænde, er Ordsprog i Tåbers Mund.

⁹Kuin piikki juopuneen kädessä on sananlasku tyhmyrin suussa.

¹⁰Som en Skytte, der sårer enhver, som kommer, er den, der lejer en Tåbe og en drukken.

¹⁰Kuin jousimies, joka ampuu tähtäämättä, on se, joka oitis tyhmänkin pestaa.

¹¹Som en Hund, der vender sig om til sit Spy, er en Tåbe, der gentager Dårskab.

¹¹Kuin koira, joka palaa oksennukselleen, on tyhmä, joka toistaa tyhmyyksiään.

¹²Ser du en Mand, der tykkes sig viis, for en Tåbe er der mere Håb end for ham.

¹²Moni luulottelee olevansa viisas -- tyhmyristäkin on enemmän toivoa.

¹³Den lade siger: "Et Rovdyr på Vejen, en Løve ude på Torvene!"

¹³Laiska sanoo: "Tiellä on leijona, keskellä katua kulkee peto."

¹⁴Døren drejer sig på sit Hængsel, den lade på sit Leje.

¹⁴Saranoillaan ovi kääntyy, vuoteellaan laiska.

¹⁵Den lade rækker til Fadet, men gider ikke føre Hånden til Munden.

¹⁵Laiska pistää kätensä ruokavatiin, mutta suuhun saakka käsi ei nouse.

¹⁶Den lade tykkes sig større Vismand end syv, der har kloge Svar.

¹⁶Laiska on mielestään viisaampi kuin seitsemän neuvokasta miestä.

¹⁷Den griber en Hund i Øret, som blander sig i uvedkommende Strid.

¹⁷Rakkikoiraa korvista tarttuu, joka toisten riitoihin puuttuu.

¹⁸Som en vanvittig Mand, der udslynger Gløder, Pile og Død,

¹⁸Kuin järkensä menettänyt jousimies, joka tulisilla nuolilla tuhoa kylvää,

¹⁹er den, der sviger sin Næste og siger: "Jeg spøger jo kun."

¹⁹on se, joka pettää ystävänsä ja sanoo: "Leikkiähän se vain oli."

²⁰Er der intet Brænde, går Ilden ud, er der ingen Bagtaler, stilles Trætte.

²⁰Kun polttopuu loppuu, tuli sammuu, kun panettelija poistuu, riita laantuu.

²¹Trækul til Gløder og Brænde til Ild og trættekær Mand til at optænde Kiv.

²¹Hiilistä hehku, haloista roihu, riitapukari sytyttää riidan.

²²Bagtalerens Ord er som Lækkerbidskener, de synker dybt i Legemets Kamre.

²²Makealta maistuvat panettelijan puheet, ne painuvat syvälle sisimpään.

²³Som Sølvovertræk på et Lerkar er ondsindet Hjerte bag glatte Læber.

²³Kuin hopeasilaus saviastian pinnassa on mairea puhe häijyn ihmisen suussa.

²⁴Avindsmand hykler med Læben, i sit Indre huser han Svig;

²⁴Vihamiehesi voi puhua mielin kielin, mutta sisimmässään hän hautoo pahaa.

²⁵gør han Røsten venlig, tro ham dog ikke, thi i hans Hjerte er syvfold Gru.

²⁵Älä usko hänen lipeviä sanojaan, hänen sydämessään on seitsemän petosta.

²⁶Den, der dølger sit Had med Svig, hans Ondskab kommer frem i Folkets Forsamling.

²⁶Hän kätkee vihansa kavalasti, mutta hänen pahuutensa tulee kaikkien tietoon.

²⁷I Graven, man graver, falder man selv, af Stenen, man vælter, rammes man selv.

²⁷Joka toiselle kuoppaa kaivaa, se itse siihen lankeaa, joka kiveä vierittää, jää itse sen alle.

²⁸Løgnetunge giver mange Hug, hyklersk Mund volder Fald.

²⁸Lyötyjäkin lyö petturin kieli, turmiota levittää lipevä suu.