¹Ihminen, naisesta syntynyt, elää vähän aikaa ja on täynnä levottomuutta.

¹Homo, naskita de virino, Havas mallongan vivon kaj abundon da afliktoj.

²Kuin kukka hän avautuu ja kuihtuu, on kohta poissa, kuin varjo.

²Kiel floro li elkreskas kaj velkas; Li forkuras kiel ombro kaj ne restas.

³Ja tällaista olentoa sinun silmäsi vartioi, hänet sinä vaadit eteesi tuomiolle!

³Kaj kontraux tia Vi malfermas Viajn okulojn, Kaj min Vi vokas al jugxo kun Vi!

⁴Voiko saastaisesta tulla puhdas? Ei koskaan!

⁴CXu povas purulo deveni de malpurulo? Neniu.

⁵Ihmisen elämä on laskettu tarkoin, lasketut ovat sen kuukaudet ja päivät. Sinä olet pannut hänelle rajan, jota hän ei voi ylittää.

⁵Se liaj tagoj estas difinitaj, la nombro de liaj monatoj estas cxe Vi; Vi difinis lian limon, kiun li ne transpasos.

⁶Käännä siis katseesi hänestä pois, jätä hänet rauhaan, että hän saisi iloita kuin palkkalainen työpäivän päätyttyä.

⁶Deturnu do Vin de li, ke li estu trankvila, GXis venos lia tempo, kiun li sopiras kiel dungito.

⁷Vaikka puu kaadetaan, sillä on yhä toivoa: sen kanto työntää versoja, niiden kasvu ei lopu.

⁷Arbo havas esperon, se gxi estas dehakita, ke gxi denove sxangxigxos, Kaj gxi ne cxesos kreskigi brancxojn.

⁸Vaikka sen juuri vanhenee maassa, vaikka sen tyvi kuolee,

⁸Se gxia radiko maljunigxis en la tero, Kaj gxia trunko mortas en polvo,

⁹jo kostea henkäys saa sen taas työntämään vesaa ja versomaan kuin nuori taimi.

⁹Tamen, eksentinte la odoron de akvo, gxi denove verdigxas, Kaj kreskas plue, kvazaux jxus plantita.

¹⁰Toisin ihminen: hän riutuu ja kuolee. Kun hän on mennyt pois, missä hän on?

¹⁰Sed homo mortas kaj malaperas; Kiam la homo finigxis, kie li estas?

¹¹Meren vesi haihtuu, virta kuivuu, sen vedet häviävät.

¹¹Forfluas la akvo el lago, Kaj rivero elcxerpigxas kaj elsekigxas:

¹²Kun ihminen vaipuu lepoon, hän ei enää nouse, ei vaikka taivaat revähtäisivät auki. Ihminen ei herää unestaan.

¹²Tiel homo kusxigxas, kaj ne plu levigxas; Tiel longe, kiel la cxielo ekzistas, ili ne plu vekigxos, Nek revigligxos el sia dormado.

¹³Kunpa kätkisit minut tuonelaan, piilottaisit sinne, kunnes vihasi on asettunut, panisit määräajan ja muistaisit sitten minut!

¹³Ho, se Vi kasxus min en SXeol, Se Vi kasxus min gxis la momento, kiam pasos Via kolero, Se Vi difinus por mi templimon kaj poste rememorus min!

¹⁴Mutta voiko ihminen herätä eloon, kun hän on kuollut? Niin kauan kuin työvuoroni jatkuu, minä kuitenkin odotan, että raadanta päättyy.

¹⁴Kiam homo mortas, cxu li poste povas revivigxi? Dum la tuta tempo de mia batalado mi atendus, GXi venos mia forsxangxo.

¹⁵Silloin sinä kutsuisit minua, ja minä vastaisin, sinä kaipaisit jälleen sitä, minkä oma kätesi on luonut.

¹⁵Vi vokus, kaj mi respondus al Vi; Vi ekdezirus la faritajxon de Viaj manoj.

¹⁶Sinä tarkkaisit kyllä askeleitani mutta et pitäisi kirjaa synneistäni.

¹⁶Nun Vi kalkulas miajn pasxojn; Ne konservu mian pekon;

¹⁷Pahat tekoni olisivat kukkarossasi sinetillä suljettuina, sinä peittäisit ne näkymättömiin.

¹⁷Sigelu en paketo miajn malbonagojn, Kaj kovru mian kulpon.

¹⁸Mutta niin kuin vuori vyöryy laaksoon kallioiden murtuessa,

¹⁸Sed monto, kiu falas, malaperas; Kaj roko forsxovigxas de sia loko;

¹⁹niin kuin vesi jauhaa ja kuluttaa kivet ja rankkasade huuhtoo mukaansa maan, niin sinä murrat ihmisen toivon.

¹⁹SXtonojn forlavas la akvo, Kaj gxia disversxigxo fordronigas la polvon de la tero: Tiel Vi pereigas la esperon de homo.

²⁰Sinä lannistat hänet ikiajoiksi. Hän lähtee täältä, hänen kasvonsa vääristyvät, kun sinä ajat hänet pois.

²⁰Vi premas lin gxis fino, kaj li foriras; Li sxangxas sian vizagxon, kaj Vi forigas lin.

²¹Ehkä hänen lapsensa saavat osakseen kunniaa -- hän ei siitä tiedä, ehkä he epäonnistuvat ja heidän käy huonosti -- hän ei siitäkään mitään tiedä.

²¹Se liaj infanoj estas honorataj, li tion ne scias; Se ili estas humiligataj, li tion ne rimarkas.

²²Hänen ruumiinsa tuntee vain oman tuskansa. Hän tajuaa vain oman murheensa.

²²Nur lia propra korpo lin doloras, Nur pri sia propra animo li suferas.