¹Temanilainen Elifas alkoi nyt puhua. Hän sanoi:

¹Kaj ekparolis Elifaz, la Temanano, kaj diris:

²-- Pahastutko, jos rohkenen puhua sinulle? Kuka voisi kauemmin pysyä vaiti!

²Se oni provos diri al vi vorton, tio eble estos por vi turmenta? Sed kiu povas deteni sin de parolado?

³Olet itse opettanut monia, ohjannut oikeaan, olet tarttunut voimatonta kädestä.

³Jen vi multajn instruis, Kaj manojn senfortigxintajn vi refortigis;

⁴Sinun sanasi ovat auttaneet kaatuneen pystyyn, sinä olet rohkaissut horjuvaa.

⁴Falantojn restarigis viaj vortoj, Kaj fleksigxantajn genuojn vi fortigis;

⁵Kun vastoinkäyminen tulee omalle kohdallesi, et kestä hetkeäkään. Kun se koskettaa sinua, joudut kauhun valtaan.

⁵Kaj nun, kiam tio trafis vin, vi perdis la forton; GXi ektusxis vin, kaj vi ektimis.

⁶Sinun luottamuksesi perustana on jumalanpelko, sinun toivosi perustana oman vaelluksesi puhtaus.

⁶CXu ne via timo antaux Dio estas via konsolo? CXu la virteco de viaj vojoj ne estas via espero?

⁷Mutta sano minulle: milloin on viaton joutunut tuhoon, milloin on oikeamielinen hukkunut?

⁷Rememoru do, cxu pereis iu senkulpa? Kaj kie virtuloj estis ekstermitaj?

⁸Ne, jotka kyntävät vääryyden peltoa ja kylvävät pahaa, ne myös korjaavat tuhon ja turmion, sen olen nähnyt.

⁸Kiel mi vidis, tiuj, kiuj plugis pekojn kaj semis malbonagojn, Tiuj ilin rikoltas;

⁹Kun Jumala henkäisee, he tuhoutuvat, hänen vihansa tuuli pyyhkäisee heidät pois.

⁹De la ekblovo de Dio ili pereas, Kaj de la ekspiro de Lia kolero ili malaperas.

¹⁰Leijona karjuu, nuori leijona ärisee, mutta petojen hampaat murskataan.

¹⁰La kriado de leono kaj la vocxo de leopardo silentigxis, Kaj la dentoj de junaj leonoj rompigxis;

¹¹Saalista vailla jalopeura nääntyy, pennut joutuvat hajalle, kauas toisistaan.

¹¹Leono pereis pro manko de mangxajxo, Kaj idoj de leonino diskuris.

¹²Kuin varkain tuli jostakin sana, minun korvani kuulivat kaukaisen huminan.

¹²Kaj al mi kasxe alvenis vorto, Kaj mia orelo kaptis parteton de gxi.

¹³Se tuli niin kuin uninäyt tulevat häilyen yössä keskelle syvintä unta,

¹³Dum meditado pri la vizioj de la nokto, Kiam profunda dormo falas sur la homojn,

¹⁴se kouraisi minua, ja minä vapisin, kaikki jäseneni tärisivät kauhusta,

¹⁴Atakis min teruro kaj tremo, Kaj cxiuj miaj ostoj eksentis timon.

¹⁵minä tunsin henkäyksen kasvoillani, ihokarvani nousivat pystyyn,

¹⁵Kaj spirito traflugis antaux mi, Kaj la haroj sur mia korpo rigidigxis.

¹⁶kun jokin pysähtyi eteeni, en tiedä mikä, silmieni edessä outo hahmo. Tuli hiljaista, ja minä kuulin äänen:

¹⁶Staris bildo antaux miaj okuloj, sed mi ne povis rekoni gxian aspekton; Estis silento, kaj mi ekauxdis vocxon, dirantan:

¹⁷Voiko ihminen olla oikeassa ja Jumala väärässä? Voiko ihminen olla puhdas Luojansa silmissä?

¹⁷CXu homo estas pli justa ol Dio? CXu viro estas pli pura ol lia Kreinto?

¹⁸Ei Jumala luota edes omiin palvelijoihinsa, enkeleitäänkin hän nuhtelee virheistä.

¹⁸Vidu, al Siaj servantoj Li ne konfidas, Kaj Siajn angxelojn Li trovas mallauxdindaj:

¹⁹Kuinka hän luottaisi savimajan asukkaisiin? Tomusta heidät on tehty, hän voi musertaa heidät kuin koiperhosen.

¹⁹Des pli koncerne tiujn, Kiuj logxas en argilaj dometoj, Fonditaj sur tero, Kaj kiujn formangxas vermoj.

²⁰Aamulla ihminen herää, illalla hän on poissa ja unohdettu, ikuisiksi ajoiksi,

²⁰De la mateno gxis la vespero ili disfalas, Pereas por cxiam, kaj neniu tion atentas.

²¹hänen telttanuoransa kiskaistaan irti, ja hän kuolee tietämättä, miksi.

²¹La fadeno de ilia vivo estas distrancxita; Ili mortas, kaj ne en sagxeco.