¹Eikö ihmisen osana maan päällä ole työ ja vaiva? Eikö hän ole kuin palkkalainen, joka tekee raskaita päivätöitä?

¹Difinita estas ja por la homo la limtempo sur la tero, Kaj liaj tagoj estas kiel la tagoj de dungito.

²Hän on kuin orja, joka kaipaa paahteesta varjoon, kuin päivätyöläinen, joka odottaa palkkaansa.

²Kiel sklavo, kiu sopiras al ombro, Kaj kiel dungito, kiu atendas sian pagon,

³Perinnökseni olen saanut pettymysten kuukausia, ahdistuksen yöt ovat olleet minun osani.

³Tiel mi ricevis sorte monatojn vantajn, Kaj noktoj turmentaj estas nombritaj al mi.

⁴Kun menen nukkumaan, minä ajattelen: "Milloin voin nousta?" Yö kuluu vitkaan, kääntyilen levottomana aamunkoittoon asti.

⁴Kiam mi kusxigxas, mi diras:Kiam mi levigxos? Sed la vespero farigxas longa, kaj mi satigxas de maltrankvileco gxis la tagigxo.

⁵Ruvet ja madot peittävät ruumiini, minun nahkani halkeilee ja märkii.

⁵Mia korpo estas kovrita de vermoj kaj de pecoj da tero; Mia hauxto krevis kaj putras.

⁶Kuin kutojan sukkula kiitävät päiväni: ne päättyvät, kun lanka loppuu.

⁶Miaj tagoj forflugis pli facile, ol bobeno de teksisto, Kaj pasis, lasinte nenian esperon.

⁷Ajattele minun elämääni: se on vain henkäys. Silmäni eivät enää näe onnen päivää.

⁷Memoru, ke mia vivo estas bloveto, Ke miaj okuloj ne plu revidos bonon;

⁸Sinä näet minut nyt, mutta kohta et enää näe. Kun katsahdat minuun, minua ei ole.

⁸Ne plu revidos min okulo de vidanto; Vi volos ekrigardi min, sed mi jam ne ekzistos.

⁹Pilvi hajoaa, haihtuu tyhjiin. Tuonelaan mennyt ei tule takaisin.

⁹Nubo pasas kaj foriras; Tiel ne plu revenas tiu, kiu iris en SXeolon;

¹⁰Hän ei kotiinsa palaa, eikä hänen asuinsijansa häntä enää tunne.

¹⁰Li ne plu revenas en sian domon; Lia loko ne plu rekonos lin.

¹¹Nyt en enää pidättele kieltäni. Minun sisintäni ahdistaa, minä puhun. Olen katkera ja huudan tuskani julki.

¹¹Tial mi ne detenos mian busxon; Mi parolos en la premiteco de mia spirito, Mi plendos en la maldolcxeco de mia animo.

¹²Olenko meren hirviö, olenko minä meri itse, kun panet minulle noin vahvat vartijat?

¹²CXu mi estas maro aux mara monstro, Ke Vi starigis gardon por mi?

¹³Minä ajattelin: "Vuoteeni suo minulle lohdun, uni huojentaa tuskani."

¹³Kiam mi pensas, ke mia lito min konsolos, Ke mia kusxejo plifaciligos mian suferadon,

¹⁴Mutta sinä säikytät minua unikuvilla, panet yön painajaiset minua ahdistamaan.

¹⁴Tiam Vi teruras min per songxoj, Timigas min per vizioj;

¹⁵Mieluummin tahdon kuolla, nääntyä hengiltä, kuin kärsiä tätä tuskaa!

¹⁵Kaj mia animo deziras sufokigxon, Miaj ostoj la morton.

¹⁶Olen saanut tarpeekseni! Enhän kuitenkaan elä ikuisesti. Päästä jo irti! Minun elämäni on häipyvä henkäys.

¹⁶Tedis al mi; ne eterne mi vivu; Forlasu min, cxar miaj tagoj estas vantajxo.

¹⁷Mikä on ihminen, kun pidät häntä noin tärkeänä ja alati valvot häntä?

¹⁷Kio estas homo, ke Vi faras lin granda, Ke Vi zorgas pri li,

¹⁸Aamu aamulta sinä vaadit hänet tilille, joka hetki sinä häntä tutkit.

¹⁸Ke Vi rememoras lin cxiumatene, Elprovas lin cxiumomente?

¹⁹Etkö voisi hetkeksi kääntää katsettasi pois? Etkö edes siksi aikaa, että saisin rauhassa nielaista sylkeni?

¹⁹Kial Vi ne deturnas Vin de mi, Ne lasas min libera ecx tiom, ke mi povu engluti mian salivon?

²⁰Jos olenkin tehnyt syntiä, en kai minä sinulle ole vahinkoa tehnyt, sinä ihmisen vaanija? Miksi olet ottanut minut maalitauluksesi, miksi noin kovin kannat minusta huolta?

²⁰Se mi pekis, kion mi per tio faris al Vi, ho gardanto de la homoj? Kial Vi faris min celo de Viaj atakoj, Ke mi farigxis sxargxo por mi mem?

²¹Miksi et jo anna anteeksi, mitä olen rikkonut, miksi et ota pois syntiäni? Pian minä muutun maaksi. Kun katsahdat minuun, minua ei enää ole.

²¹Kaj kial Vi ne deprenas mian pekon, ne pardonas mian malbonagon? Jen mi ja baldaux kusxos en la tero; Kaj kiam Vi morgaux sercxos min, mi ne ekzistos.