¹Jaakob jäi asumaan Kanaaninmaahan, missä jo hänen isänsä oli asunut muukalaisena.

¹Aga Jaakob elas maal, kus ta isa oli võõrana elanud, Kaananimaal.

²Tämä on kertomus Jaakobin suvun vaiheista. Kun Joosef oli seitsentoistavuotias, hän paimensi lampaita ja vuohia velipuoliensa, Bilhan ja Silpan poikien kanssa, ja hänellä oli tapana kannella heis- tä isälleen.

²Need on Jaakobi suguvõsa lood: Kui Joosep oli seitsmeteistkümneaastane, siis oli ta koos oma vendadega lammaste ja kitsede karjane; tema oli abilisena oma isa naiste Billa ja Silpa poegade juures. Ja Joosep kandis isale ette nende halva kuulsuse.

³Israel rakasti Joosefia enemmän kuin muita poikiaan, sillä Joosef oli syntynyt hänelle hänen vanhoilla päivillään. Isä teetti Joosefille pitkän, värikkään puvun.

³Iisrael armastas Joosepit enam kui kõiki oma poegi, sest ta oli tema vana ea poeg, ja ta tegi temale kirju kuue.

⁴Veljet huomasivat, että isä piti hänestä enemmän kuin heistä muista, ja he alkoivat vihata Joosefia, niin etteivät enää voineet edes puhua hänelle ystävällisesti.

⁴Kui ta vennad nägid, et nende isa armastas teda enam kui kõiki tema vendi, siis nad vihkasid teda ega suutnud rääkida temaga sõbralikult.

⁵Kerran Joosef näki unen, ja kun hän oli kertonut sen veljilleen, he vihasivat häntä entistäkin enem- män.

⁵Kord nägi Joosep unenäo ja jutustas selle oma vendadele; seejärel hakkasid need teda veel enam vihkama.

⁶Hän näet sanoi heille: "Kuulkaapa, millaista unta minä näin!

⁶Ta nimelt ütles neile: 'Kuulge ometi seda unenägu, mis ma unes nägin!

⁷Me olimme pellolla lyhteitä sito- massa, ja yhtäkkiä minun lyhteeni nousi pystyyn ja teidän lyhteenne kokoontuivat ympärille ja kumar- tuivat maahan minun lyhteeni eteen."

⁷Jah, vaadake, me olime väljal vihke sidumas, ja ennäe, minu vihk tõusis üles ning jäigi püsti seisma. Aga vaata, teie vihud ümbritsesid seda ja kummardasid minu vihu ees.'

⁸Veljet sanoivat hänelle: "Sinustako tulisi meidän kuninkaamme, sinäkö muka hallitsisit meitä?" Ja näiden unien ja puheiden takia he vihasivat häntä yhä enemmän.

⁸Siis ta vennad ütlesid temale: 'Kas sina tahad saada meile kuningaks ja hakata meie üle valitsema?' Ja nad vihkasid teda veelgi enam tema unenägude ja kõnede pärast.

⁹Joosef näki vielä toisen unen ja kertoi senkin veljilleen: "Taas minä näin unta, ja siinä aurinko, kuu ja yksitoista tähteä kumartuivat minun eteeni."

⁹Ja ta nägi veel teise unenäo, jutustas selle oma vendadele ja ütles: 'Vaata, ma nägin veel ühe unenäo, ja ennäe, päike, kuu ja üksteist tähte kummardasid minu ees.'

¹⁰Kun hän oli kertonut tämän isälleen ja veljil- leen, isä nuhteli häntä: "Mitä tuollaiset unet ovat olevinaan? Pitäisikö minun ja äitisi ja veljiesi muka tulla kumartamaan sinua?"

¹⁰Aga kui ta seda jutustas oma isale ja vendadele, siis ta isa sõitles teda ning ütles temale: 'Mis unenägu see küll on, mis sa nägid! Kas mina ja su ema ja vennad tõesti peame tulema ja sinu ees maani kummardama?'

¹¹Veljet olivat kateellisia Joosefille, ja hänen isäänsä nämä ta- paukset jäivät askarruttamaan.

¹¹Ta vennad said temale kadedaks, aga ta isa pidas meeles selle loo.

¹²Kerran, kun Joosefin veljet olivat menneet paimentamaan isänsä lampaita ja vuohia Sikemin seuduille,

¹²Kord olid ta vennad läinud Sekemisse oma isa karja hoidma.

¹³Israel sanoi Joosefille: "Veljesi ovat karjan kanssa Sikemissä. Sinun pitäisi mennä sinne heidän luokseen." Joosef vastasi: "Hyvä on, isä."

¹³Ja Iisrael ütles Joosepile: 'Eks ole su vennad Sekemis karja hoidmas? Tule, ma läkitan sind nende juurde!' Ja tema vastas: 'Siin ma olen!'

¹⁴Ja Jaakob sanoi hänelle: "Mene katsomaan, miten veljesi ja karja voivat, ja tule sitten kertomaan minulle." Hän lähetti Joosefin matkaan Hebroninlaaksosta, ja Joosef meni Sikemiin.

¹⁴Siis ta ütles temale: 'Mine ometi vaatama, kas su vendade käsi käib hästi ja kas kari on korras, ja too mulle sõna!' Ta läkitas teda Hebroni orust ja ta tuli Sekemisse.

¹⁵Kun Joosef kierteli kaupungin lähistöllä etsimässä veljiään, muuan mies tuli häntä vastaan ja kysyi: "Mitä etsit?"

¹⁵Ja üks mees kohtas teda, kui ta oli väljal ümber ekslemas. Ja mees küsis temalt, öeldes: 'Mida sa otsid?'

¹⁶Joosef vastasi: "Etsin veljiäni. Oletko nähnyt heitä ja heidän laumojaan?"

¹⁶Ja tema vastas: 'Ma otsin oma vendi. Ütle mulle ometi, kus nad karja hoiavad?'

¹⁷Mies sanoi: "He ovat lähteneet täältä pois. Minä kuulin heidän sanovan: 'Mennään Dotaniin.'" Niin Joosef lähti veljiensä perään ja löysi heidät Dotanista.

¹⁷Ja mees ütles: 'Nad on siit edasi läinud, sest ma kuulsin neid ütlevat: Läki Dotanisse!' Ja Joosep läks järele oma vendadele ning leidis nad Dotanis.

¹⁸He näkivät hänet jo kaukaa, ja ennen kuin hän oli ehtinyt heidän luokseen, he alkoivat suunnitella hänen surmaamistaan.

¹⁸Aga nad nägid teda kaugelt ja enne kui ta jõudis nende juurde, võtsid nad õelalt nõuks ta tappa.

¹⁹He sanoivat toisilleen: "Tuolla se unien näkijä nyt tulee.

¹⁹Nad ütlesid üksteisele: 'Näe, sealt tuleb see unenägude sepitseja!

²⁰Tapetaan hänet, heitetään hänet johonkin kaivoon ja sanotaan, että peto on hänet syönyt. Sittenhän nähdään, miten hänen unensa käyvät toteen."

²⁰Tulgem nüüd, tapkem ta ära, visakem ta mõnda kaevu ja öelgem, et kuri loom sõi tema ära! Siis saame näha, mis ta unenäod tähendavad!'

²¹Mutta kun Ruuben kuuli tämän, hän tahtoi pelastaa Joosefin heidän käsistään ja sanoi: "Ei sentään lyödä häntä hengiltä.

²¹Kui Ruuben seda kuulis, siis ta tahtis teda nende käest päästa ja ütles: 'Ärgem võtkem temalt hinge!'

²²Älkää vuodattako verta. Heittäkää hänet tuonne syrjäiseen kaivoon, mutta älkää vahingoittako häntä." Näin hän sanoi pelastaakseen Joosefin heidän käsistään ja viedäkseen hänet takaisin isänsä luo.

²²Ja Ruuben ütles neile: 'Ärge valage verd, visake ta siia kõrbes olevasse kaevu, aga ärge pange oma kätt tema külge!' Sest ta tahtis tema päästa nende käest ja saata tagasi isa juurde.

²³Kun Joosef tuli veljiensä luo, he kävivät häneen käsiksi, riisuivat häneltä hänen pitkän värikkään pukunsa

²³Ja kui Joosep tuli oma vendade juurde, siis kiskusid need Joosepil kuue seljast, kirju kuue, mis tal seljas oli,

²⁴ja heittivät hänet kaivoon, joka silloin oli kuivillaan.

²⁴ning võtsid ja viskasid ta kaevu; aga kaev oli tühi, selles ei olnud vett.

²⁵Veljekset istuutuivat syömään. Mutta kun he kohottivat katseensa, he näkivät ismaelilaiskaravaanin, joka oli matkalla Gileadista Egyptiin kamelit suitsukkeilla, balsamilla ja mirhalla kuormattuina.

²⁵Seejärel nad istusid leiba võtma. Ja kui nad oma silmad üles tõstsid ja vaatasid, ennäe, siis tuli ismaeliitide karavan Gileadist. Nende kaamelid kandsid mitmesugust vaiku, palsamit ja lõhnaainest, ja nad olid sellega teel alla Egiptusesse.

²⁶Silloin Juuda sanoi veljilleen: "Mitä hyötyä meille on siitä, että tapamme veljemme ja joudumme kätkemään verityömme jäljet?

²⁶Ja Juuda ütles oma vendadele: 'Mis kasu sellest on, kui me tapame oma venna ja katame kinni tema vere?

²⁷Myydään poika noille ismaelilaisille, niin meidän ei itse tarvitse käydä häneen käsiksi, onhan hän sentään meidän veljemme." Hänen veljensä olivat samaa mieltä.

²⁷Tulge, müüme tema ismaeliitidele, aga meie käed ärgu puudutagu teda, sest ta on meie lihane vend!' Ja ta vennad kuulasid teda.

²⁸Kun midianilaiset kauppiaat kulkivat paikan ohi, veljet vetivät Joosefin kaivosta ja myivät hänet heille kahdestakymmenestä hopeasekelistä. Ja kauppiaat veivät Joosefin Egyptiin.

²⁸Kui siis Midjani mehed, kaupmehed, mööda läksid, tõmbasid nad Joosepi kaevust välja ja müüsid Joosepi kahekümne hõbetüki eest ismaeliitidele; ja need viisid Joosepi Egiptusesse.

²⁹Kun Ruuben palasi kaivolle ja huomasi, ettei Joosef ollutkaan siellä, hän repäisi vaatteensa.

²⁹Kui Ruuben tuli tagasi kaevu juurde, vaata, siis ei olnud Joosepit enam kaevus. Siis ta käristas oma riided lõhki

³⁰Hän meni veljiensä luo ja sanoi: "Poika on poissa! Kuinka minun nyt käy?"

³⁰ja läks tagasi oma vendade juurde ning ütles: 'Poissi ei ole enam! Ja mina, kuhu ma nüüd lähen?'

³¹Mutta veljet ottivat Joosefin puvun, teurastivat vuohen ja kastoivat puvun vereen.

³¹Siis nad võtsid Joosepi kuue ja tapsid ühe siku ning kastsid kuue verre.

³²Sitten he veivät sen isälleen ja sanoivat: "Tämän me löysimme. Tutki, onko se poikasi puku vai ei."

³²Ja nad saatsid kirju kuue, tulid oma isa juurde ning ütlesid: 'Selle me leidsime! Tunnista nüüd, kas see on su poja kuub või mitte?'

³³Jaakob tunsi vaatteen ja sanoi: "Poikani puku! Villipeto on hänet syönyt, Joosef on raadeltu hengiltä!"

³³Ja ta tundis selle ära ning ütles: 'See on mu poja kuub! Kuri loom on ta ära söönud, Joosep on tõesti maha murtud!'

³⁴Ja Jaakob repäisi viittansa, puki säkkivaatteen vyötäisilleen ja suri poikaansa pitkän aikaa.

³⁴Ja Jaakob käristas oma riided lõhki, kinnitas kotiriide niuete ümber ja leinas oma poega kaua aega.

³⁵Hänen poikansa ja tyttärensä koettivat lohduttaa häntä, mutta hän ei huolinut lohdutuksesta, vaan sanoi: "Ei, minä suren, kunnes menen tuonelaan poikani luo." Ja isä itki Joosefia.

³⁵Kõik ta pojad ja tütred püüdsid teda trööstida, kuid ta ei lasknud ennast trööstida, vaid ütles: 'Ma lähen tõesti leinates oma poja juurde hauda!' Ja tema isa nuttis teda taga.

³⁶Mutta midianilaiset myivät Joosefin Egyptiin Potifarille, joka oli faraon hoviherra ja henkivartijain päällikkö.

³⁶Aga midjanlased müüsid tema Egiptuses Pootifarile, vaarao hoovkondlasele, ta ihukaitse pealikule.