1Nyt Job sanoi:
1Aga Iiob rääkis ja ütles:
2-- Enpä kuule näitä puheita ensimmäistä kertaa! Parhaatkin lohduttajat -- tehän vain lisäätte tuskaa.
2'Sellesarnast olen ma palju kuulnud, te kõik olete tüütavad trööstijad.
3Joko lopetit, vai vieläkö piekset tuulta? Mikä panee sinut aina sanomaan vastaan?
3Kas sel tuule rääkimisel ei olegi lõppu, või mis kihutab sind rääkima?
4Tokihan minäkin osaisin puhua juuri noin. Jos te olisitte minun asemassani, kuinka taitavasti puhuisinkaan teille! Osaa ottaen nyökyttelisin teidän onnettomuudellenne.
4Minagi võiksin rääkida nagu teie, kui oleksite minu asemel; minagi võiksin teie vastu sõnadega hiilata ja teie pärast pead vangutada.
5Minä rohkaisisin teitä kauniilla sanoilla. Minä lohduttaisin teitä huulteni puheilla.
5Ma võiksin teid oma suuga kinnitada ja mitte keelata oma huulte kaastundeavaldust.
6Jos minä puhun, ei tuska hellitä. Jos pysyn vaiti, se ei minua jätä.
6Kui ma räägin, ei vähene mu valu, ja kas see siiski minust lahkub, kui ma lõpetan?
7Jumala, sinä olet ajanut minut uuvuksiin. Olet tuhonnut ihmiset, joiden keskellä elin.
7Aga nüüd on Jumal mind väsitanud. Ta on hävitanud kõik mu omaksed.
8Sinä tartuit minuun tiukasti: minun sairauteni nousi syyttämään, se todistaa minua vastaan.
8Ta on haaranud mind - sellest tuli tunnistaja, kes tõusis mu vastu -, mu kõhnus süüdistab mind näkku.
9Raivoissaan se käy kimppuuni ja raatelee minua, se kiristelee minulle hampaitaan. Viholliseni lävistävät minut katseensa terällä.
9Ta viha rebis ja kiusas mind, ta kiristas mu pärast hambaid. Minu vaenlane teritab mu vastu oma silmi.
10Suu ammollaan he tuijottavat minua, pilkkaavat, lyövät poskelle, yhtenä joukkona he käyvät minun kimppuuni.
10Nad ajavad suu ammuli mu vastu, löövad mind pilgates põsele; nad kogunevad hulganisti mu vastu.
11Jumala jätti minut raakalaisten armoille, hän työnsi minut roistojen saaliiksi.
11Jumal andis mind nurjatuile ja tõukas mind õelate kätte.
12Kun elin rauhassa, hän tarttui minua niskasta, ravisteli minua, ruhjoi ja rusikoi ja nosti sitten nuoliensa maalitauluksi.
12Ma elasin rahus, aga ta vapustas mind, ta haaras mind kuklast ja lõi mind puruks; ta pani mind enesele märklauaks,
13Hänen nuolensa osuivat joka puolelle ruumistani, säälimättä hän lävisti munuaiseni ja vuodatti sappeni maahan.
13ta nooled ümbritsevad mind. Ta lõhestab armutult mu neerud, ta valab mu sapi maa peale.
14Hän löi minuun haavan toisensa jälkeen, hän syöksyi kimppuuni kuin soturi.
14Ta murrab mind murd murru peale, ta ründab mind otsekui sõdur.
15Karkeasta kankaasta tein suruvaatteen, puin sen paljaalle iholleni. Olen painanut kasvoni maahan.
15Ma õmblesin enesele ihu jaoks kotiriide ja torkasin oma sarve põrmu.
16Kyynelet polttavat poskiani, kuoleman varjo pimentää silmäni,
16Mu nägu punetab nutust ja mu laugudel on sünge vari,
17vaikka käsiäni ei tahraa väkivalta ja vaikka rukoukseni on vilpitön.
17kuigi mu käes ei ole ülekohut ja kuigi mu palve on siiras.
18Älä peitä minun vertani, maa! Älä tukahduta sen kostonhuutoa.
18Oh maa, ära kata mu verd, ja mu kisendamisel ärgu olgu puhkepaika!
19Minulla on taivaassa todistaja, hän on minun puolustajani korkeudessa.
19Vaata, nüüdki on mul tunnistaja taevas ja eestkõneleja kõrgustes.
20Ystäviltäni saan osakseni vain pilkkaa, mutta minun silmieni kyynelet kohoavat Jumalan eteen.
20Mu sõbrad on pilkajad - Jumala poole on mu pisarais silm,
21Kunpa olisikin joku, joka ratkaisisi ihmisen ja Jumalan välillä! Ratkaisisi, niin kuin asiat ratkaistaan ihmisten kesken.
21et ta kohut mõistaks mehe ja Jumala vahel, otsekui inimese ja ta ligimese vahel.
22Vähät vuoteni ovat jo kuluneet. Aivan pian minä lähden tielle, jolta ei ole paluuta.
22Sest veel pisut aastaid ja ma lähen teele, millelt ma ei pöördu tagasi.