¹Temanilainen Elifas alkoi nyt puhua. Hän sanoi:

¹Siis rääkis teemanlane Eliifas ja ütles:

²-- Pahastutko, jos rohkenen puhua sinulle? Kuka voisi kauemmin pysyä vaiti!

²'Ega püüe sinuga rääkida tüüta sind? Aga kes võiks sõnu peatada?

³Olet itse opettanut monia, ohjannut oikeaan, olet tarttunut voimatonta kädestä.

³Vaata, sina õpetasid paljusid ja kinnitasid nõrku käsi.

⁴Sinun sanasi ovat auttaneet kaatuneen pystyyn, sinä olet rohkaissut horjuvaa.

⁴Su sõnad tõstsid üles komistaja ja sa tegid nõtkuvad põlved tugevaks.

⁵Kun vastoinkäyminen tulee omalle kohdallesi, et kestä hetkeäkään. Kun se koskettaa sinua, joudut kauhun valtaan.

⁵Aga nüüd on see juhtunud sulle ja sa nõrked, see puudutab sind ja sa jahmud.

⁶Sinun luottamuksesi perustana on jumalanpelko, sinun toivosi perustana oman vaelluksesi puhtaus.

⁶Kas mitte jumalakartus ei ole su lootus ja su laitmatud eluviisid su ootus?

⁷Mutta sano minulle: milloin on viaton joutunut tuhoon, milloin on oikeamielinen hukkunut?

⁷Mõtle ometi: kes on süütult hukkunud ja kus on õiged hävitatud?

⁸Ne, jotka kyntävät vääryyden peltoa ja kylvävät pahaa, ne myös korjaavat tuhon ja turmion, sen olen nähnyt.

⁸Niipalju kui mina olen näinud: kes künnavad ülekohut ja külvavad õnnetust, need lõikavadki seda.

⁹Kun Jumala henkäisee, he tuhoutuvat, hänen vihansa tuuli pyyhkäisee heidät pois.

⁹Nad hukkuvad Jumala hingeõhust ja hävivad tema vihapuhangust.

¹⁰Leijona karjuu, nuori leijona ärisee, mutta petojen hampaat murskataan.

¹⁰Lõvi möirgamine, lõvi hääl, ja noorte lõvide hambad - need murtakse.

¹¹Saalista vailla jalopeura nääntyy, pennut joutuvat hajalle, kauas toisistaan.

¹¹Lõvi hukkub saagi puudusel ja emalõvi kutsikad aetakse laiali.

¹²Kuin varkain tuli jostakin sana, minun korvani kuulivat kaukaisen huminan.

¹²Mulle tuli vargsi sõna ja mu kõrv kuulis sellest sosinat

¹³Se tuli niin kuin uninäyt tulevat häilyen yössä keskelle syvintä unta,

¹³öiste nägemuste rahutuis mõtteis, kui sügav uni on langenud inimeste peale.

¹⁴se kouraisi minua, ja minä vapisin, kaikki jäseneni tärisivät kauhusta,

¹⁴Hirm haaras mind ja värin ja pani kõik mu luud-liikmed vappuma.

¹⁵minä tunsin henkäyksen kasvoillani, ihokarvani nousivat pystyyn,

¹⁵Üks vaim liugles üle mu näo; mu ihukarvad tõusid püsti.

¹⁶kun jokin pysähtyi eteeni, en tiedä mikä, silmieni edessä outo hahmo. Tuli hiljaista, ja minä kuulin äänen:

¹⁶Ta seisatas, aga ta välimust ma ei tundnud - üks kuju mu silma ees. Vaikus. Siis ma kuulsin häält:

¹⁷Voiko ihminen olla oikeassa ja Jumala väärässä? Voiko ihminen olla puhdas Luojansa silmissä?

¹⁷'Ons inimene õige Jumala ees või mees puhas oma Looja ees?'

¹⁸Ei Jumala luota edes omiin palvelijoihinsa, enkeleitäänkin hän nuhtelee virheistä.

¹⁸Vaata, oma sulaseidki ta ei usu ja oma ingleid ta peab eksijaiks,

¹⁹Kuinka hän luottaisi savimajan asukkaisiin? Tomusta heidät on tehty, hän voi musertaa heidät kuin koiperhosen.

¹⁹veel vähem siis neid, kes elavad savihooneis, mille alusmüürid on põrmus. Need lüüakse rutemini pihuks kui koi.

²⁰Aamulla ihminen herää, illalla hän on poissa ja unohdettu, ikuisiksi ajoiksi,

²⁰Hommikust õhtuni lüüakse neid puruks, märkamata hukkuvad nad igaveseks.

²¹hänen telttanuoransa kiskaistaan irti, ja hän kuolee tietämättä, miksi.

²¹Eks nende telginöörid kista üles? Nad surevad, ilma et taipaksidki.