¹Voi! Kadonnut on kullan loisto, himmennyt sen hohto! Pyhät, kalliit kivet on viskelty pitkin katuja.

¹Kuidas küll on tuhmunud kuld, puhas kuld kuidas teiseks saanud! Pühamu kivid on paisatud kõigile tänavanurkadele.

²Siionin rakkaat pojat olivat ennen puhtaan kullan arvoisia. Nyt heitä kohdellaan kuin saviastioita, kuin savenvalajan töitä!

²Kallid Siioni lapsed, puhtaima kullaga võrdsed, kuidas on nad nüüd saanud saviastjate sarnaseks, potisseppade käsitööks!

³Sakaalitkin tarjoavat nisänsä, imettävät pentujaan. Mutta kansani tyttäret hylkäävät pienokaisensa kuin strutsi poikasensa.

³Ðaakalidki ulatavad nisa, et imetada oma poegi, aga mu rahva tütar on julm, otsekui jaanalind kõrbes.

⁴Imeväisen kieli kuivuu janosta, tarttuu kitalakeen. Lapset pyytävät leipää, kukaan ei anna.

⁴Imiku keel jääb kinni suulakke janu pärast, lapsed paluvad leiba, aga pole, kes neile jagaks.

⁵Jotka ennen söivät herkkuja, nääntyvät nyt kaduilla. Jotka pukeutuivat purppuraan, tonkivat nyt tunkioita.

⁵Kes enne sõid maiustusi, närbuvad tänavail; keda hellitati purpuri peal, lebavad sõnnikuhunnikul.

⁶Sodoma hävitettiin hetkessä ihmiskäden koskematta. Mutta suurempi kuin Sodoman synti on oman kansani rikos.

⁶Mu rahva tütre süü on suurem kui patt Soodomas, mis paisati segi silmapilkselt, kätega aitamata.

⁷Siionin ruhtinaat olivat puhtaampia kuin lumi, valkoisempia kuin maito. He hohtivat kuin korallihelmet, loistivat kuin safiiri.

⁷Tema vürstid olid puhtamad lumest, valgemad piimast, ihult korallidest verevamad, kujult otsekui safiirid.

⁸Nyt he ovat nokea mustempia, kadulla ei kukaan heitä tunne. Heidän ihonsa näivettyy luiden päällä, kuivuu kuin puu.

⁸Nüüd on nad näost mustemad kui nõgi, neid ei tunta tänavail ära; nende nahk on kontidel kortsunud, kuivanud nagu puu.

⁹Onnellisempia ovat ne, jotka kaatuivat miekkaan, kuin ne, jotka nälästä lyyhistyvät maahan ja riutuvat ja menehtyvät vailla pellon antimia.

⁹Õnnelikumad olid need, kes mõõgaga maha löödi, kui need, kes surid nälga, kes põllusaagi puudumisel kidusid nagu teibasse aetud.

¹⁰Äidit, ennen hellät ja hyvät, keittivät omia lapsiaan saadakseen ruokaa hädän hetkellä, kansani luhistumisen päivänä.

¹⁰Kaastundlike naiste käed keetsid oma lapsi: need olid neile roaks mu rahva tütre hävingus.

¹¹Herra päästi kiivautensa purkautumaan, vuodatti koko hehkuvan vihansa. Hän sytytti Siionin tuleen, poltti sen perustuksia myöten.

¹¹Issand valas välja oma viha, tegi teoks oma tulise raevu ja süütas Siionis tule, mis põletas selle alusmüüridki.

¹²Eivät uskoneet maanpiirin kuninkaat, ei tullut kenenkään mieleen, että jonakin päivänä vainooja ja vihollinen tulisi sisään Jerusalemin porteista.

¹²Ei oleks uskunud maa kuningad ja kõik maailma elanikud, et vihamees ja vaenlane tuleb sisse Jeruusalemma väravaist.

¹³Tämä tapahtui profeettojen syntien tähden, pappien rikkomusten tähden. He vuodattivat kaupungissa viattomien verta.

¹³See on sündinud tema prohvetite pattude, tema preestrite süü pärast; nende pärast, kes valasid seal õigete verd.

¹⁴Silmät sokeina he nyt harhailevat kaduilla veren tahrimissa vaatteissa. Vaatteita, joihin eivät saisi edes koskea, he kantavat yllään.

¹⁴Nad vaarusid tänavail nagu pimedad, verega roojastatud, nõnda et nende riideid ei võinud puudutada.

¹⁵"Pois tieltä! Saastainen tulee!" huudetaan heidän edellään. "Pois tieltä! Väistykää! Älkää koskeko heihin!" He pakenevat, harhailevat vieraissa maissa, ja sielläkin sanotaan: "Tänne he eivät saa jäädä."

¹⁵'Hoidke eest! Roojane!' hüüti nende kohta. 'Hoidke eest, hoidke eest, ärge puudutage!' Nad vaarusid ka põgenedes, rahvaste seas öeldi: 'Nad ei tohi jääda siia kauemaks!'

¹⁶Herra itse on karkottanut heidät, ei hän enää katso heidän puoleensa. Pappeja ei kunnioiteta, vanhimmille ei anneta arvoa.

¹⁶Issanda pale hajutas nad, ta ei vaata enam nende peale. Preestritest ei peetud lugu, vanadele ei antud armu.

¹⁷Silmämme hämärtyivät ainaisesta tuijottamisesta, kun turhaan tähyilimme apua. Tähystyspaikoissa me odotimme auttajaa -- kansaa, joka ei tullut.

¹⁷Isegi veel siis, väsinud silmadega, me ootasime asjatult endile abi; oma vahitornidest piilusime rahva poole, kes meid ei päästnud.

¹⁸Jokaista askeltamme tarkataan, emme voi liikkua ulkona. Päivämme ovat luetut, loppumme on lähellä, viimeinen hetkemme on tullut.

¹⁸Meie samme luurati, me ei võinud käia oma turgudel; meie lõpp ligines, meie päevad said täis - tõesti, meie lõpp tuli!

¹⁹Nopeampia kuin taivaan kotkat olivat vainoojamme. Kiivaasti he ajoivat meitä takaa vuorilla, vaanivat autiomaassa.

¹⁹Meie jälitajad olid kiiremad kui kotkas taeva all; nad ajasid meid taga mägedel, varitsesid meid kõrbes.

²⁰Herran voideltu, kansamme elämä ja henki, joutui vangiksi heidän kuoppaansa. Olimme luulleet, että kuninkaamme suojassa saisimme elää, kansana kansojen joukossa.

²⁰Issanda võitu, kes oli meile eluõhuks, püüti kinni nende aukudes, tema, kellest me ütlesime: 'Tema varjus me elame paganate seas!'

²¹Iloitse vain ja riemuitse, sinä Edomin kansa, joka asut Usin maassa. Kohta on sinunkin juotava Herran vihan malja, sinä juovut, ja pian olet alaston.

²¹Rõõmutse ja ole rõõmus, Edomi tütar, kes elad Uusimaal! Sinulegi tuleb karikas: sa jääd joobnuks ja kisud enese paljaks.

²²Tytär Siion, sinä olet jo kärsinyt synneistäsi rangaistuksen, enää ei Herra vie sinua pois maastasi. Mutta sinua, Edomin kansa, hän rankaisee, sinä joudut häväistyksi syntiesi tähden.

²²Sinu süü on lõppenud, Siioni tütar, enam ta ei vii sind vangi. Aga ta karistab su süüd, Edomi tütar, ta paljastab su patud.