1Nyt iloiten laulakaa Herralle, kohottakaa hänelle riemuhuuto, hän on meidän turvakalliomme.
1Tulge, hõisakem Issandale, hüüdkem rõõmuga oma päästekalju poole!
2Tulkaa hänen kasvojensa eteen ja kiittäkää, virittäkää hänelle riemuvirsi!
2Tulgem tema palge ette tänamisega, hõisakem temale kiituslauludega!
3Herra on suuri Jumala ja kaikkien jumalien ylin valtias.
3Sest Issand on suur Jumal ja suur kuningas üle kõigi jumalate.
4Hänen kädessään on maa, sen laaksot ja syvyydet, hänen ovat vuorten korkeimmatkin huiput.
4Tema käes on maa sügavused ja tema päralt on mägede tipud.
5Hänen on meri, hän on sen luonut, hänen on maa, hänen kätensä sen teki.
5Tema oma on meri, sest tema on selle teinud, ja tema käed on valmistanud kuiva maa.
6Tulkaa, kumartukaa maahan, polvistukaamme Herran, Luojamme, eteen.
6Tulge, kummardagem ja põlvitagem, heitkem maha Issanda, oma Looja palge ette!
7Hän on meidän Jumalamme ja me hänen laitumensa lampaat, joita hänen kätensä kaitsee. Kuulkaa tänä päivänä, mitä hän sanoo:
7Sest tema on meie Jumal ja meie tema karjamaa rahvas ja lambad, kes on tema käe all. Täna, kui te kuulete ta häält,
8-- Älkää paaduttako sydäntänne kuten kerran, kun isänne koettelivat minua autiomaassa, Meriban ja Massan luona.
8ärge tehke kõvaks oma südant nõnda nagu Meribas, nõnda nagu Massa päeval kõrbes.
9He saivat nähdä, mitä minä voin tehdä.
9'Seal teie esiisad kiusasid mind, panid mind proovile, ehk küll said näha mu tööd.
10Neljäkymmentä vuotta hyljeksin heitä, sillä näin heidän kulkevan harhaan, kun he eivät ymmärtäneet minun teitäni.
10Nelikümmend aastat oli mul tülgastust sellest rahvapõlvest. Ja ma ütlesin: Nemad on eksija südamega rahvas, nad ei tunne minu teid.
11Silloin minä vihassani vannoin: "He eivät pääse lepopaikkaan, jonka olen heille luvannut."
11Seepärast ma vandusin oma vihas: Nad ei pääse minu hingamisse!'