¹Nyt Job sanoi:

¹Job prit la parole et dit:

²-- Enpä kuule näitä puheita ensimmäistä kertaa! Parhaatkin lohduttajat -- tehän vain lisäätte tuskaa.

²J'ai souvent entendu pareilles choses; Vous êtes tous des consolateurs fâcheux.

³Joko lopetit, vai vieläkö piekset tuulta? Mikä panee sinut aina sanomaan vastaan?

³Quand finiront ces discours en l'air? Pourquoi cette irritation dans tes réponses?

⁴Tokihan minäkin osaisin puhua juuri noin. Jos te olisitte minun asemassani, kuinka taitavasti puhuisinkaan teille! Osaa ottaen nyökyttelisin teidän onnettomuudellenne.

⁴Moi aussi, je pourrais parler comme vous, Si vous étiez à ma place: Je vous accablerais de paroles, Je secouerais sur vous la tête,

⁵Minä rohkaisisin teitä kauniilla sanoilla. Minä lohduttaisin teitä huulteni puheilla.

⁵Je vous fortifierais de la bouche, Je remuerais les lèvres pour vous soulager.

⁶Jos minä puhun, ei tuska hellitä. Jos pysyn vaiti, se ei minua jätä.

⁶Si je parle, mes souffrances ne seront point calmées, Si je me tais, en quoi seront-elles moindres?

⁷Jumala, sinä olet ajanut minut uuvuksiin. Olet tuhonnut ihmiset, joiden keskellä elin.

⁷Maintenant, hélas! il m'a épuisé... Tu as ravagé toute ma maison;

⁸Sinä tartuit minuun tiukasti: minun sairauteni nousi syyttämään, se todistaa minua vastaan.

⁸Tu m'as saisi, pour témoigner contre moi; Ma maigreur se lève, et m'accuse en face.

⁹Raivoissaan se käy kimppuuni ja raatelee minua, se kiristelee minulle hampaitaan. Viholliseni lävistävät minut katseensa terällä.

⁹Il me déchire et me poursuit dans sa fureur, Il grince des dents contre moi, Il m'attaque et me perce de son regard.

¹⁰Suu ammollaan he tuijottavat minua, pilkkaavat, lyövät poskelle, yhtenä joukkona he käyvät minun kimppuuni.

¹⁰Ils ouvrent la bouche pour me dévorer, Ils m'insultent et me frappent les joues, Ils s'acharnent tous après moi.

¹¹Jumala jätti minut raakalaisten armoille, hän työnsi minut roistojen saaliiksi.

¹¹Dieu me livre à la merci des impies, Il me précipite entre les mains des méchants.

¹²Kun elin rauhassa, hän tarttui minua niskasta, ravisteli minua, ruhjoi ja rusikoi ja nosti sitten nuoliensa maalitauluksi.

¹²J'étais tranquille, et il m'a secoué, Il m'a saisi par la nuque et m'a brisé, Il a tiré sur moi comme à un but.

¹³Hänen nuolensa osuivat joka puolelle ruumistani, säälimättä hän lävisti munuaiseni ja vuodatti sappeni maahan.

¹³Ses traits m'environnent de toutes parts; Il me perce les reins sans pitié, Il répand ma bile sur la terre.

¹⁴Hän löi minuun haavan toisensa jälkeen, hän syöksyi kimppuuni kuin soturi.

¹⁴Il me fait brèche sur brèche, Il fond sur moi comme un guerrier.

¹⁵Karkeasta kankaasta tein suruvaatteen, puin sen paljaalle iholleni. Olen painanut kasvoni maahan.

¹⁵J'ai cousu un sac sur ma peau; J'ai roulé ma tête dans la poussière.

¹⁶Kyynelet polttavat poskiani, kuoleman varjo pimentää silmäni,

¹⁶Les pleurs ont altéré mon visage; L'ombre de la mort est sur mes paupières.

¹⁷vaikka käsiäni ei tahraa väkivalta ja vaikka rukoukseni on vilpitön.

¹⁷Je n'ai pourtant commis aucune violence, Et ma prière fut toujours pure.

¹⁸Älä peitä minun vertani, maa! Älä tukahduta sen kostonhuutoa.

¹⁸O terre, ne couvre point mon sang, Et que mes cris prennent librement leur essor!

¹⁹Minulla on taivaassa todistaja, hän on minun puolustajani korkeudessa.

¹⁹Déjà maintenant, mon témoin est dans le ciel, Mon témoin est dans les lieux élevés.

²⁰Ystäviltäni saan osakseni vain pilkkaa, mutta minun silmieni kyynelet kohoavat Jumalan eteen.

²⁰Mes amis se jouent de moi; C'est Dieu que j'implore avec larmes.

²¹Kunpa olisikin joku, joka ratkaisisi ihmisen ja Jumalan välillä! Ratkaisisi, niin kuin asiat ratkaistaan ihmisten kesken.

²¹Puisse-t-il donner à l'homme raison contre Dieu, Et au fils de l'homme contre ses amis!

²²Vähät vuoteni ovat jo kuluneet. Aivan pian minä lähden tielle, jolta ei ole paluuta.

²²Car le nombre de mes années touche à son terme, Et je m'en irai par un sentier d'où je ne reviendrai pas.