¹Ja nyt he nauravat minulle, miehet, minua nuoremmat -- nuo, joiden isiä en pitänyt minään, en kelvollisina edes paimenkoirieni pariin!

¹Et maintenant!... je suis la risée de plus jeunes que moi, De ceux dont je dédaignais de mettre les pères Parmi les chiens de mon troupeau.

²Mitä hyötyä heistä olisi minulle? He ovat jo menettäneet voimansa,

²Mais à quoi me servirait la force de leurs mains? Ils sont incapables d'atteindre la vieillesse.

³he riutuvat puutteessa ja ankarassa nälässä, kaluavat kuivia varpuja autiossa maassa.

³Desséchés par la misère et la faim, Ils fuient dans les lieux arides, Depuis longtemps abandonnés et déserts;

⁴He keräävät pensaikosta suolaheinää, heidän leipänään ovat kinsterin juuret.

⁴Ils arrachent près des arbrisseaux les herbes sauvages, Et ils n'ont pour pain que la racine des genêts.

⁵Ihmisten parista heidät on ajettu pois, niin kuin varasta heitä seuraavat vihaiset huudot.

⁵On les chasse du milieu des hommes, On crie après eux comme après des voleurs.

⁶He asuvat rotkojen rinteillä maakuopissa ja kallionkoloissa.

⁶Ils habitent dans d'affreuses vallées, Dans les cavernes de la terre et dans les rochers;

⁷Piikkipensaiden keskellä he ulvovat, karhiaisten alle he sulloutuvat yhteen.

⁷Ils hurlent parmi les buissons, Ils se rassemblent sous les ronces.

⁸He ovat nimetöntä hylkyjoukkoa, piiskaniskuin heidät on karkotettu maasta.

⁸Etres vils et méprisés, On les repousse du pays.

⁹Ja nuo ovat tehneet minusta pilkkalaulun! Heidän keskuudessaan minusta on tullut sananparsi.

⁹Et maintenant, je suis l'objet de leurs chansons, Je suis en butte à leurs propos.

¹⁰He inhoavat minua, pysyttelevät minusta kaukana, sumeilematta he sylkevät minua päin kasvoja.

¹⁰Ils ont horreur de moi, ils se détournent, Ils me crachent au visage.

¹¹Jumala on katkaissut minun jouseni jänteen, hän on lannistanut minut. Siksi ei mikään heitä pidättele, kun he näkevät minut.

¹¹Ils n'ont plus de retenue et ils m'humilient, Ils rejettent tout frein devant moi.

¹²Nuo käärmeensikiöt hyökkäävät kimppuuni, he lyövät jalat altani. Minun tuhokseni pystytetään rynnäkkövalleja.

¹²Ces misérables se lèvent à ma droite et me poussent les pieds, Ils se fraient contre moi des sentiers pour ma ruine;

¹³He ovat katkaisseet minulta pakotien. Halukkaasti, apua pyytämättä he ajavat minua perikatoon.

¹³Ils détruisent mon propre sentier et travaillent à ma perte, Eux à qui personne ne viendrait en aide;

¹⁴He tulevat kuin muurin leveästä murtumasta, he vyöryvät kohti ja tuovat tuhon.

¹⁴Ils arrivent comme par une large brèche, Ils se précipitent sous les craquements.

¹⁵Kauhu saa minut valtaansa, taivaan tuuliin katoaa arvoni ja kunniani, ja minun toivoni häipyy tyhjiin kuin pilvi.

¹⁵Les terreurs m'assiègent; Ma gloire est emportée comme par le vent, Mon bonheur a passé comme un nuage.

¹⁶Ja nyt, onnettomuudet tarttuvat minuun ja elämä valuu minusta pois.

¹⁶Et maintenant, mon âme s'épanche en mon sein, Les jours de la souffrance m'ont saisi.

¹⁷Yön tullen tuska poraa luuni minusta irti, kipu nakertaa minua, se ei koskaan nuku.

¹⁷La nuit me perce et m'arrache les os, La douleur qui me ronge ne se donne aucun repos,

¹⁸Vaatteeni kiristyvät ympärilleni, paitani kiertyy kuristamaan minua.

¹⁸Par la violence du mal mon vêtement perd sa forme, Il se colle à mon corps comme ma tunique.

¹⁹Jumala on heittänyt minut maahan, ja minä olen kuin tomua ja tuhkaa.

¹⁹Dieu m'a jeté dans la boue, Et je ressemble à la poussière et à la cendre.

²⁰Minä huudan sinua, mutta sinä et vastaa, minä seison sinun edessäsi, mutta sinä vain tuijotat minua.

²⁰Je crie vers toi, et tu ne me réponds pas; Je me tiens debout, et tu me lances ton regard.

²¹Olet muuttunut julmaksi minua kohtaan, rajusti sinun kätesi minua ravistelee.

²¹Tu deviens cruel contre moi, Tu me combats avec la force de ta main.

²²Sinä nostat minut ratsaille tuulen selkään ja paiskaat alas, lyöt pirstoiksi.

²²Tu me soulèves, tu me fais voler au-dessus du vent, Et tu m'anéantis au bruit de la tempête.

²³Minä tiedän, että sinä viet minut kuoleman käsiin, paikkaan, mihin päätyy kaikki mikä elää.

²³Car, je le sais, tu me mènes à la mort, Au rendez-vous de tous les vivants.

²⁴Eikö raunioihin hautautunut kurkota kättään, eikö onnettomuuden uhri huuda apua?

²⁴Mais celui qui va périr n'étend-il pas les mains? Celui qui est dans le malheur n'implore-t-il pas du secours?

²⁵Enkö minä itkenyt yhdessä kovaosaisten kanssa? Enkö minä surrut köyhien osaa?

²⁵N'avais-je pas des larmes pour l'infortuné? Mon coeur n'avait-il pas pitié de l'indigent?

²⁶Hyvää minä odotin, mutta paha tuli, odotin valoa, mutta tuli pimeys.

²⁶J'attendais le bonheur, et le malheur est arrivé; J'espérais la lumière, et les ténèbres sont venues.

²⁷Sisälläni kuohuu, sydämeni ei rauhoitu, sillä jokainen päivä tuo vain tuskaa.

²⁷Mes entrailles bouillonnent sans relâche, Les jours de la calamité m'ont surpris.

²⁸Suruvaatteessa minä kuljen, aurinkoa ei näy. Ihmisten keskeltä minä kohottaudun ja anelen apua.

²⁸Je marche noirci, mais non par le soleil; Je me lève en pleine assemblée, et je crie.

²⁹Sakaalit ovat minun veljiäni, minun kumppaneitani kamelikurjet!

²⁹Je suis devenu le frère des chacals, Le compagnon des autruches.

³⁰Minun ihoni mustuu ja lohkeilee, luitani korventaa kuumeen polte.

³⁰Ma peau noircit et tombe, Mes os brûlent et se dessèchent.

³¹Murhetta soi minun harppuni, minun huiluni itkun ääniä.

³¹Ma harpe n'est plus qu'un instrument de deuil, Et mon chalumeau ne peut rendre que des sons plaintifs.