¹Eikö ihmisen osana maan päällä ole työ ja vaiva? Eikö hän ole kuin palkkalainen, joka tekee raskaita päivätöitä?

¹Le sort de l'homme sur la terre est celui d'un soldat, Et ses jours sont ceux d'un mercenaire.

²Hän on kuin orja, joka kaipaa paahteesta varjoon, kuin päivätyöläinen, joka odottaa palkkaansa.

²Comme l'esclave soupire après l'ombre, Comme l'ouvrier attend son salaire,

³Perinnökseni olen saanut pettymysten kuukausia, ahdistuksen yöt ovat olleet minun osani.

³Ainsi j'ai pour partage des mois de douleur, J'ai pour mon lot des nuits de souffrance.

⁴Kun menen nukkumaan, minä ajattelen: "Milloin voin nousta?" Yö kuluu vitkaan, kääntyilen levottomana aamunkoittoon asti.

⁴Je me couche, et je dis: Quand me lèverai-je? quand finira la nuit? Et je suis rassasié d'agitations jusqu'au point du jour.

⁵Ruvet ja madot peittävät ruumiini, minun nahkani halkeilee ja märkii.

⁵Mon corps se couvre de vers et d'une croûte terreuse, Ma peau se crevasse et se dissout.

⁶Kuin kutojan sukkula kiitävät päiväni: ne päättyvät, kun lanka loppuu.

⁶Mes jours sont plus rapides que la navette du tisserand, Ils s'évanouissent: plus d'espérance!

⁷Ajattele minun elämääni: se on vain henkäys. Silmäni eivät enää näe onnen päivää.

⁷Souviens-toi que ma vie est un souffle! Mes yeux ne reverront pas le bonheur.

⁸Sinä näet minut nyt, mutta kohta et enää näe. Kun katsahdat minuun, minua ei ole.

⁸L'oeil qui me regarde ne me regardera plus; Ton oeil me cherchera, et je ne serai plus.

⁹Pilvi hajoaa, haihtuu tyhjiin. Tuonelaan mennyt ei tule takaisin.

⁹Comme la nuée se dissipe et s'en va, Celui qui descend au séjour des morts ne remontera pas;

¹⁰Hän ei kotiinsa palaa, eikä hänen asuinsijansa häntä enää tunne.

¹⁰Il ne reviendra plus dans sa maison, Et le lieu qu'il habitait ne le connaîtra plus.

¹¹Nyt en enää pidättele kieltäni. Minun sisintäni ahdistaa, minä puhun. Olen katkera ja huudan tuskani julki.

¹¹C'est pourquoi je ne retiendrai point ma bouche, Je parlerai dans l'angoisse de mon coeur, Je me plaindrai dans l'amertume de mon âme.

¹²Olenko meren hirviö, olenko minä meri itse, kun panet minulle noin vahvat vartijat?

¹²Suis-je une mer, ou un monstre marin, Pour que tu établisses des gardes autour de moi?

¹³Minä ajattelin: "Vuoteeni suo minulle lohdun, uni huojentaa tuskani."

¹³Quand je dis: Mon lit me soulagera, Ma couche calmera mes douleurs,

¹⁴Mutta sinä säikytät minua unikuvilla, panet yön painajaiset minua ahdistamaan.

¹⁴C'est alors que tu m'effraies par des songes, Que tu m'épouvantes par des visions.

¹⁵Mieluummin tahdon kuolla, nääntyä hengiltä, kuin kärsiä tätä tuskaa!

¹⁵Ah! je voudrais être étranglé! Je voudrais la mort plutôt que ces os!

¹⁶Olen saanut tarpeekseni! Enhän kuitenkaan elä ikuisesti. Päästä jo irti! Minun elämäni on häipyvä henkäys.

¹⁶Je les méprise!... je ne vivrai pas toujours... Laisse-moi, car ma vie n'est qu'un souffle.

¹⁷Mikä on ihminen, kun pidät häntä noin tärkeänä ja alati valvot häntä?

¹⁷Qu'est-ce que l'homme, pour que tu en fasses tant de cas, Pour que tu daignes prendre garde à lui,

¹⁸Aamu aamulta sinä vaadit hänet tilille, joka hetki sinä häntä tutkit.

¹⁸Pour que tu le visites tous les matins, Pour que tu l'éprouves à tous les instants?

¹⁹Etkö voisi hetkeksi kääntää katsettasi pois? Etkö edes siksi aikaa, että saisin rauhassa nielaista sylkeni?

¹⁹Quand cesseras-tu d'avoir le regard sur moi? Quand me laisseras-tu le temps d'avaler ma salive?

²⁰Jos olenkin tehnyt syntiä, en kai minä sinulle ole vahinkoa tehnyt, sinä ihmisen vaanija? Miksi olet ottanut minut maalitauluksesi, miksi noin kovin kannat minusta huolta?

²⁰Si j'ai péché, qu'ai-je pu te faire, gardien des hommes? Pourquoi me mettre en butte à tes traits? Pourquoi me rendre à charge à moi-même?

²¹Miksi et jo anna anteeksi, mitä olen rikkonut, miksi et ota pois syntiäni? Pian minä muutun maaksi. Kun katsahdat minuun, minua ei enää ole.

²¹Que ne pardonnes-tu mon péché, Et que n'oublies-tu mon iniquité? Car je vais me coucher dans la poussière; Tu me chercheras, et je ne serai plus.