¹Nyt temanilainen Elifas alkoi jälleen puhua. Hän sanoi:

¹Þá svaraði Elífas frá Teman og sagði:

²-- Onko tuulenpieksäntä viisaan puhetta? Onko suuntäysi ilmaa viisaan vastaus?

²Skyldi vitur maður svara með vindkenndri visku og fylla brjóst sitt austanstormi _

³Puolustaisiko hän asiaansa turhin sanoin, puheilla, jotka eivät ketään hyödytä?

³sanna mál sitt með orðum, sem ekkert gagna, og ræðum, sem engu fá áorkað?

⁴Sinä teet tyhjäksi jumalanpelon, estät hiljentymästä Jumalan edessä.

⁴Auk þess rífur þú niður guðsóttann og veikir lotninguna, sem Guði ber.

⁵Oma syntisi sanelee sen minkä sanot, sinä otat omaksesi viekkaiden kielen.

⁵Því að misgjörð þín leggur þér orð í munn og þú velur þér lævísra tungu.

⁶Oma suusi sinut tuomitsee, en minä, omat huulesi todistavat sinua vastaan.

⁶Þinn eigin munnur sakfellir þig, ekki ég, og varir þínar vitna í gegn þér.

⁷Oletko sinä syntynyt ihmisistä ensimmäisenä? Onko sinut synnytetty ennen kuin vuoret luotiin?

⁷Fæddist þú fyrstur manna og ert þú í heiminn borinn fyrr en hæðirnar?

⁸Olitko mukana kuulemassa Jumalan neuvonpitoa, sieltäkö olet siepannut viisauden?

⁸Hefir þú hlustað í ráði Guðs og hrifsað til þín spekina?

⁹Mitä sinä muka tiedät, mitä me emme tiedä, ymmärtäisitkö jotakin, mitä me emme ymmärrä?

⁹Hvað veist þú, er vér eigi vissum, hvað skilur þú, er oss væri ókunnugt?

¹⁰Tässä on viisaita harmaapäitä, vanhempia kuin sinun isäsi.

¹⁰Til eru og öldungar, gráhærðir menn, vor á meðal, auðgari að ævidögum en faðir þinn.

¹¹Eikö Jumalan lohdutus sinulle riitä, sana, joka hiljaisena tuli luoksesi?

¹¹Er huggun Guðs þér lítils virði og mildileg orðin sem þú heyrir?

¹²Mikä saa sydämesi noin kiihdyksiin, miksi silmät noin pyörivät päässäsi?

¹²Hvers vegna hrífur gremjan þig og hví ranghvolfast augu þín,

¹³Miksi mielesi kääntyy Jumalaa vastaan, miksi annat sanojen ryöpytä suustasi?

¹³er þú snýr reiði þinni gegn Guði og lætur þér slík orð um munn fara?

¹⁴Kuinka ihminen voisi olla puhdas, naisesta syntynyt nuhteeton?

¹⁴Hvað er maðurinn, að hann geti verið hreinn, og sá verið réttlátur, sem af konu er fæddur?

¹⁵Eihän Jumala luota edes enkeleihinsä, taivaskaan ei ole hänen silmissään puhdas!

¹⁵Sjá, sínum heilögu treystir Hann ekki, og himinninn er ekki hreinn í augum hans,

¹⁶Kuinka sitten kelvoton ja turmeltunut ihminen, joka juo pahuutta kuin vettä?

¹⁶hvað þá hinn andstyggilegi og spillti, maðurinn, sem drekkur ranglætið eins og vatn.

¹⁷Minä puhun sinulle, kuuntele nyt! Kerron sinulle, mitä itse olen nähnyt,

¹⁷Ég vil fræða þig, heyr þú mig, og það sem ég hefi séð, frá því vil ég segja,

¹⁸kerron, mitä olen oppinut viisailta miehiltä. He eivät salanneet isiensä tietoa.

¹⁸því er vitringarnir kunngjörðu _ og duldu ekki _ svo sem arfsögn frá feðrum sínum,

¹⁹Näille yksin oli maa annettu, muukalaista ei heidän keskellään nähty.

¹⁹en þeim einum var landið gefið, og enginn útlendingur hafði enn farið um meðal þeirra.

²⁰Jumalaton viettää kaikki päivänsä ahdistuksen alla, sortajan vuodet jäävät vähiin.

²⁰Alla ævi sína kvelst hinn óguðlegi og öll þau ár, sem geymd eru ofbeldismanninum.

²¹Hänen korvissaan kaikuvat uhkaavat äänet, keskelle rauhaa iskee tuho.

²¹Skelfingarhljóð óma í eyrum honum, á friðartímum ræðst eyðandinn á hann.

²²Enää hän ei kuvittele, että voisi paeta pimeyttä, hän tietää, että miekka jo odottaa.

²²Hann trúir því ekki, að hann komist út úr myrkrinu, og hann er kjörinn undir sverðið.

²³Hän harhailee ruokaa etsien mutta ei löydä, hän tietää, että pimeyden päivä saapuu.

²³Hann reikar um til þess að leita sér brauðs _ hvar er það? _ hann veit að ógæfudagurinn bíður hans.

²⁴Hätä ja ahdinko valtaavat hänen mielensä, ne hyökkäävät kuin sotaan valmiit kuninkaat.

²⁴Neyð og angist skelfa hann, hún ber hann ofurliði eins og konungur, sem búinn er til atlögu,

²⁵Hän kohotti kätensä Jumalaa vastaan! Uhmaten hän kävi itseään Kaikkivaltiasta vastaan,

²⁵af því hann útrétti hönd sína gegn Guði og reis þrjóskur í móti hinum Almáttka,

²⁶hyökkäsi niska köyryssä paksu kilvenkupu suojanaan.

²⁶rann í móti honum illvígur undir þykkum bungum skjalda sinna.

²⁷Jyhkeät olivat hänen kasvonsa, muhkeat hänen reitensä!

²⁷Hann þakti andlit sitt spiki og safnaði fitu á lendar sér,

²⁸Hän asettui autioiksi tuomittuihin kaupunkeihin, taloihin, joissa kukaan ei saa asua, jotka on määrätty pysymään raunioina.

²⁸settist að í eyddum borgum, í húsum, er enginn átti í að búa og ákveðið var, að verða skyldu að rústum.

²⁹Enää hän ei rikastu, hänen mahtinsa ei kestä, hänen menestyksensä ei ole pysyvää.

²⁹Hann verður ekki ríkur, og eigur hans haldast ekki við, og kornöx hans svigna ekki til jarðar.

³⁰Ei hän vältä pimeyttä. Tuli korventaa hänen versonsa, Jumalan henkäys pyyhkäisee hänet pois.

³⁰Hann kemst eigi undan myrkrinu, frjóanga hans mun loginn svíða, og fyrir reiðiblæstri hans ferst hann.

³¹Ei hänen kannata luottaa olemattomiin, hän vain pettyy. Pelkkää tyhjää hän voittaa kaupoissaan.

³¹Hann skyldi ekki reiða sig á hégóma; hann villist, því að hégómi verður umbun hans.

³²Se mies kuihtuu ennen aikaansa, hänen lehvänsä eivät koskaan puhkea kukoistukseen.

³²Það rætist fyrir skapadægur hans, og pálmagrein hans grænkar eigi.

³³Hän on kuin viiniköynnös, joka varistaa raakileina rypäleensä, kuin oliivipuu, joka karistaa äsken auenneet kukkansa.

³³Hann hristir af sér súr berin eins og vínviðurinn og varpar af sér blómunum eins og olíutréð.

³⁴Hedelmätön on jumalattomien joukko, lahjuksilla rakennetut talot syö liekki.

³⁴Því að sveit hinna óguðlegu er ófrjó, og eldur eyðir tjöldum mútugjafanna.Þeir ganga þungaðir með mæðu og ala ógæfu, og kviður þeirra undirbýr svik.

³⁵Jumalattomat kantavat sisällään pahoja aikeita, he synnyttävät tuhoa, heistä sikiää pelkkää petosta.

³⁵Þeir ganga þungaðir með mæðu og ala ógæfu, og kviður þeirra undirbýr svik.