¹Nyt Job sanoi:

¹Þá svaraði Job og sagði:

²-- Enpä kuule näitä puheita ensimmäistä kertaa! Parhaatkin lohduttajat -- tehän vain lisäätte tuskaa.

²Ég hefi heyrt nóg af slíku, hvimleiðir huggarar eruð þér allir saman.

³Joko lopetit, vai vieläkö piekset tuulta? Mikä panee sinut aina sanomaan vastaan?

³Er orðavindurinn nú á enda? eða hvað knýr þig til andsvara?

⁴Tokihan minäkin osaisin puhua juuri noin. Jos te olisitte minun asemassani, kuinka taitavasti puhuisinkaan teille! Osaa ottaen nyökyttelisin teidän onnettomuudellenne.

⁴Ég gæti líka talað eins og þér, ef þér væruð í mínum sporum, gæti spunnið saman ræður gegn yður og hrist yfir yður höfuðið,

⁵Minä rohkaisisin teitä kauniilla sanoilla. Minä lohduttaisin teitä huulteni puheilla.

⁵ég gæti styrkt yður með munni mínum, og meðaumkun vara minna mundi lina þjáning yðar.

⁶Jos minä puhun, ei tuska hellitä. Jos pysyn vaiti, se ei minua jätä.

⁶Þótt ég tali, þá linar ekki kvöl mína, og gjöri ég það ekki, hvaða létti fæ ég þá?

⁷Jumala, sinä olet ajanut minut uuvuksiin. Olet tuhonnut ihmiset, joiden keskellä elin.

⁷Miklu fremur hefir Guð nú örþreytt mig, _ þú hefir eytt öllu ættliði mínu,

⁸Sinä tartuit minuun tiukasti: minun sairauteni nousi syyttämään, se todistaa minua vastaan.

⁸hefir hremmt mig, og það er vitni í móti mér. Sjúkdómur minn rís í gegn mér, ákærir mig upp í opið geðið.

⁹Raivoissaan se käy kimppuuni ja raatelee minua, se kiristelee minulle hampaitaan. Viholliseni lävistävät minut katseensa terällä.

⁹Reiði hans slítur mig sundur og ofsækir mig, hann nístir tönnum í móti mér, andstæðingur minn hvessir á mig augun.

¹⁰Suu ammollaan he tuijottavat minua, pilkkaavat, lyövät poskelle, yhtenä joukkona he käyvät minun kimppuuni.

¹⁰Þeir glenna upp ginið í móti mér, löðrunga mig til háðungar, allir saman gjöra þeir samtök í móti mér.

¹¹Jumala jätti minut raakalaisten armoille, hän työnsi minut roistojen saaliiksi.

¹¹Guð gefur mig á vald ranglátra og varpar mér í hendur óguðlegra.

¹²Kun elin rauhassa, hän tarttui minua niskasta, ravisteli minua, ruhjoi ja rusikoi ja nosti sitten nuoliensa maalitauluksi.

¹²Ég lifði áhyggjulaus, þá braut hann mig sundur, hann þreif í hnakkann á mér og molaði mig sundur og reisti mig upp sér að skotspæni.

¹³Hänen nuolensa osuivat joka puolelle ruumistani, säälimättä hän lävisti munuaiseni ja vuodatti sappeni maahan.

¹³Skeyti hans fljúga kringum mig, vægðarlaust sker hann sundur nýru mín, hellir galli mínu á jörðu.

¹⁴Hän löi minuun haavan toisensa jälkeen, hän syöksyi kimppuuni kuin soturi.

¹⁴Hann brýtur í mig skarð á skarð ofan og gjörir áhlaup á mig eins og hetja.

¹⁵Karkeasta kankaasta tein suruvaatteen, puin sen paljaalle iholleni. Olen painanut kasvoni maahan.

¹⁵Ég hefi saumað sekk um hörund mitt og stungið horni mínu ofan í moldina.

¹⁶Kyynelet polttavat poskiani, kuoleman varjo pimentää silmäni,

¹⁶Andlit mitt er þrútið af gráti, og svartamyrkur hvílir yfir hvörmum mínum,

¹⁷vaikka käsiäni ei tahraa väkivalta ja vaikka rukoukseni on vilpitön.

¹⁷þótt ekkert ranglæti sé í hendi minni og bæn mín sé hrein.

¹⁸Älä peitä minun vertani, maa! Älä tukahduta sen kostonhuutoa.

¹⁸Jörð, hyl þú eigi blóð mitt, og kvein mitt finni engan hvíldarstað!

¹⁹Minulla on taivaassa todistaja, hän on minun puolustajani korkeudessa.

¹⁹En sjá, á himnum er vottur minn og vitni mitt á hæðum.

²⁰Ystäviltäni saan osakseni vain pilkkaa, mutta minun silmieni kyynelet kohoavat Jumalan eteen.

²⁰Vinir mínir gjöra gys að mér _ til Guðs lítur auga mitt grátandi,

²¹Kunpa olisikin joku, joka ratkaisisi ihmisen ja Jumalan välillä! Ratkaisisi, niin kuin asiat ratkaistaan ihmisten kesken.

²¹að hann láti manninn ná rétti sínum gagnvart Guði og skeri úr milli mannsins og vinar hans.Því að senn eru þessi fáu ár á enda, og ég fer burt þá leiðina, sem ég aldrei sný aftur.

²²Vähät vuoteni ovat jo kuluneet. Aivan pian minä lähden tielle, jolta ei ole paluuta.

²²Því að senn eru þessi fáu ár á enda, og ég fer burt þá leiðina, sem ég aldrei sný aftur.