¹Nyt suahilainen Bildad alkoi jälleen puhua. Hän sanoi:

¹Þá svaraði Bildad frá Súa og sagði:

²-- Kuinka kauan aiotte kierrellä asiaa? Miettikää ensin ja puhukaa sitten!

²Hversu lengi ætlið þér að halda áfram þessu orðaskaki? Látið yður segjast, og því næst skulum vér talast við.

³Olemmeko me sinun silmissäsi pelkkää karjaa, pelkkiä typeryksiä?

³Hvers vegna erum vér metnir sem skepnur, orðnir heimskir í yðar augum?

⁴Raivon vallassa sinä raatelet itseäsi. Pitäisikö maan autioitua ja kallioiden siirtyä paikoiltaan, jotta sinä saisit olla oikeassa?

⁴Þú, sem tætir sjálfan þig sundur í reiði þinni, _ á jörðin þín vegna að fara í auðn og bjargið að færast úr stað sínum?

⁵Sinäkin tiedät, että jumalattoman valo sammuu, hänen liekkinsä ei loista.

⁵Ljós hins óguðlega slokknar, og logi elds hans skín ekki.

⁶Hänen majansa valo pimenee, hänen lamppunsa sammuu.

⁶Ljósið myrkvast í tjaldi hans, og það slokknar á lampanum yfir honum.

⁷Hänen askelensa, ennen lujat, hidastuvat. Hänen omat suunnitelmansa kaatavat hänet,

⁷Hans öflugu skref verða stutt, og ráðagjörð sjálfs hans steypir honum,

⁸hänen jalkansa jäävät kiinni verkkoon, hän astuu suoraan pyyntihaudan katteelle.

⁸því að hann rekst í netið með fætur sína, og hann gengur í möskvunum.

⁹Hänen nilkkansa tarttuu paulaan, silmukka kiristyy.

⁹Möskvi festist um hæl hans, lykkjan herðist að honum.

¹⁰Maassa on häntä varten piilossa pyydys, hänen polullaan odottaa ansa.

¹⁰Snaran liggur falin á jörðinni, og gildran liggur fyrir honum á stígnum.

¹¹Joka puolelta kauhunäyt ahdistavat häntä, ne seuraavat hänen kintereillään.

¹¹Skelfingar hræða hann allt um kring og hrekja hann áfram, hvar sem hann gengur.

¹²Ahnas tuho vaanii häntä, turmio on valmiina kaatamaan hänet,

¹²Ógæfu hans tekur að svengja, og glötunin bíður búin eftir falli hans.

¹³tauti syö hänen ihonsa, kalma ahmii hänen jäsenensä.

¹³Hún tærir húð hans, og frumburður dauðans etur limu hans.

¹⁴Hänet temmataan pois turvallisesta majastaan ja viedään kauhujen kuninkaan eteen.

¹⁴Hann er hrifinn burt úr tjaldi sínu, er hann treysti á, og það lætur hann ganga til konungs skelfinganna.

¹⁵Hänen majansa jää vieraille, hänen asuinpaikalleen sirotellaan rikkiä.

¹⁵Í tjaldi hans býr það, sem eigi er hans, brennisteini er stráð yfir bústað hans.

¹⁶Hänen juurensa kuivuvat, hänen lehvänsä lakastuvat.

¹⁶Að neðan þorna rætur hans, að ofan visna greinar hans.

¹⁷Maan päällä ei kukaan enää häntä muista, hänen nimeään ei kuulla kaduilla.

¹⁷Minning hans hverfur af jörðunni, og nafn hans er ekki nefnt á völlunum.

¹⁸Hänet syöstään valosta pimeyteen, hänet ajetaan pois maan päältä.

¹⁸Menn hrinda honum frá ljósinu út í myrkrið og reka hann burt af jarðríki.

¹⁹Ei jää häneltä kansansa keskelle sukua, ei jälkeläistä, ei ketään sinne, missä hän asui.

¹⁹Hann mun hvorki eiga börn né buru meðal þjóðar sinnar, og enginn, sem undan hefir komist, er í híbýlum hans.

²⁰Lännen asukkaat järkyttyvät hänen kohtalostaan, idän miehet vapisevat kauhusta.

²⁰Yfir skapadægri hans skelfast eftirkomendurnir, og hrylling grípur þá, er fyrr voru uppi.Já, svo fer um bústaði hins rangláta og svo um samastað þess manns, sem eigi þekkir Guð.

²¹Näin käy väärintekijän asuinsijan, näin sen miehen kodin, joka ei tunne Jumalaa.

²¹Já, svo fer um bústaði hins rangláta og svo um samastað þess manns, sem eigi þekkir Guð.