¹Nyt Job sanoi:

¹Þá svaraði Job og sagði:

²-- Kuinka kauan te aiotte ahdistaa minua, ruhjoa minua puheillanne?

²Hversu lengi ætlið þér að angra sál mína og mylja mig sundur með orðum?

³Kerran toisensa jälkeen olette minua pilkanneet, te ette häpeä piinata minua.

³Þér hafið þegar smánað mig tíu sinnum, þér skammist yðar ekki fyrir að misþyrma mér.

⁴Jos olisinkin rikkonut, minuahan se vain koskee.

⁴Og hafi mér í raun og veru orðið á, þá varðar það mig einan.

⁵Jos luulette, että voitte asettua yläpuolelleni, osoittakaa, että olen ansainnut tämän häpeän!

⁵Ef þér í raun og veru ætlið að hrokast upp yfir mig, þá sannið mér svívirðing mína.

⁶Ettekö te näe, että Jumala on tehnyt väärin minua kohtaan? Hän viritti minulle verkkonsa.

⁶Kannist þó við, að Guð hafi hallað rétti mínum og umkringt mig með neti sínu.

⁷Jos huudan: "Tämä on väärin!", kukaan ei minua kuule, jos pyydän oikeutta, kukaan ei vastaa.

⁷Sjá, ég kalla: Ofbeldi! og fæ ekkert svar, ég kalla á hjálp, en engan rétt er að fá.

⁸Jumala on pystyttänyt tielleni kivivallin, en pääse siitä yli, kaikki polkuni hän on peittänyt pimeään.

⁸Guð hefir girt fyrir veg minn, svo að ég kemst ekki áfram, og stigu mína hylur hann myrkri.

⁹Hän on riistänyt minulta kunnian ja arvon, hän on temmannut päästäni seppeleen.

⁹Heiðri mínum hefir hann afklætt mig og tekið kórónuna af höfði mér.

¹⁰Joka puolelta hän minua raastaa, minä olen mennyttä, hän repäisee pois minun toivoni kuin puun maasta.

¹⁰Hann brýtur mig niður á allar hliðar, svo að ég fari burt, og slítur upp von mína eins og tré.

¹¹Hänen vihansa on syttynyt, hän pitää minua vihollisenaan.

¹¹Hann lætur reiði sína bálast gegn mér og telur mig óvin sinn.

¹²Hänen joukkonsa tulevat yhtenä rintamana, joka puolelle ne rakentavat valleja, ne piirittävät minun majani.

¹²Skarar hans koma allir saman og leggja braut sína gegn mér og setja herbúðir sínar kringum tjald mitt.

¹³Omat veljeni ovat jättäneet minut yksin, ystäväni ovat minusta vieraantuneet.

¹³Bræður mína hefir hann gjört mér fráhverfa, og vinir mínir vilja eigi framar við mér líta.

¹⁴Läheiseni ja tuttavani pysyvät poissa, muukalaiset, jotka otin kattoni alle, ovat unohtaneet minut.

¹⁴Skyldmenni mín láta ekki sjá sig, og kunningjar mínir hafa gleymt mér.

¹⁵Orjattareni vieroksuvat minua, olen heille outo.

¹⁵Skjólstæðingar húss míns og þernur mínar álíta mig aðkomumann, og ég er orðinn útlendingur í augum þeirra.

¹⁶Kutsun palvelijaani, mutta häntä ei kuulu, ei vaikka minä pyytämällä pyydän.

¹⁶Kalli ég á þjón minn, svarar hann ekki, ég verð að sárbæna hann með munni mínum.

¹⁷Minun henkeni haisee -- vaimoni inhoaa sitä, omat veljeni sanovat: "Hän löyhkää."

¹⁷Andi minn er konu minni framandlegur, og bræður mínir forðast mig.

¹⁸Pahaiset kakaratkin minua halveksivat. Kun nousen seisomaan, he ovat heti ilkkumassa.

¹⁸Jafnvel börnin fyrirlíta mig, standi ég upp, spotta þau mig.

¹⁹Oma ystäväpiirini inhoaa minua, nekin, joita minä rakastin, torjuvat minut.

¹⁹Alla mína alúðarvini stuggar við mér, og þeir sem ég elskaði, hafa snúist á móti mér.

²⁰Minä olen pelkkää luuta ja nahkaa, hampaani paljastuvat ikenien alta.

²⁰Bein mín límast við hörund mitt og hold, og ég hefi sloppið með tannholdið eitt.

²¹Säälikää minua, säälikää, te, jotka olette ystäviäni! Jumalan käsi on koskenut minuun.

²¹Aumkið mig, aumkið mig, vinir mínir, því að hönd Guðs hefir lostið mig.

²²Miksi tekin vainoatte minua, yhdessä Jumalan kanssa? Ettekö ole jo kylliksi minua kalvaneet?

²²Hví ofsækið þér mig eins og Guð og verðið eigi saddir á holdi mínu?

²³Kunpa minun sanani kirjoitettaisiin muistiin, kunpa ne talletettaisiin kirjaan,

²³Ó að orð mín væru skrifuð upp, ó að þau væru skráð í bók

²⁴uurrettaisiin kallioon ikuisiksi ajoiksi taltalla hakaten, lyijyllä piirtäen!

²⁴með járnstíl og blýi, að eilífu höggvin í klett!

²⁵Minä tiedän, että lunastajani elää. Hän sanoo viimeisen sanan maan päällä.

²⁵Ég veit, að lausnari minn lifir, og hann mun síðastur ganga fram á foldu.

²⁶Ja sitten, kun minun nahkani on riekaleina ja lihani on riistetty irti, minä saan nähdä Jumalan,

²⁶Og eftir að þessi húð mín er sundurtætt og allt hold er af mér, mun ég líta Guð.

²⁷saan katsella häntä omin silmin, ja silmäni näkevät: hän ei ole minulle outo! Tätä minun sydämeni kaipaa.

²⁷Ég mun líta hann mér til góðs, já, augu mín sjá hann, og það eigi sem andstæðing, _ hjartað brennur af þrá í brjósti mér!

²⁸Mutta te sanotte: "Kuinka puristamme hänestä totuuden esiin? Syyllinen hän joka tapauksessa on."

²⁸Þegar þér segið: ,,Vér skulum ofsækja hann, rót ógæfunnar er hjá honum sjálfum að finna!``þá hræðist ógn sverðsins, því að sverðið er refsing syndar. Þá munuð þér komast að raun um, að til er dómur.

²⁹Pelätkää toki miekkaa! Tuollainen kovuus on synti, joka ansaitsee kuoleman. Muistakaa: on olemassa tuomari.

²⁹þá hræðist ógn sverðsins, því að sverðið er refsing syndar. Þá munuð þér komast að raun um, að til er dómur.