¹Nyt naamalainen Sofar alkoi jälleen puhua. Hän sanoi:

¹Þá svaraði Sófar frá Naama og sagði:

²-- Sinun puheesi ärsyttää minut vastaamaan, se kiihdyttää mieltäni.

²Fyrir því veita hugsanir mínar mér andsvör og af því að það sýður í mér:

³Se, miten opetat ja ojennat, loukkaa minua, mutta ymmärrykseni löytää kyllä sinulle vastauksen.

³Ég verð að hlusta á háðulegar ávítur, en andi minn gefur mér skilning að svara.

⁴Niin kuin tiedät, niin kuin on tiedetty muinaisista ajoista asti, siitä asti, kun ihmisiä on ollut maan päällä:

⁴Veist þú, að svo hefir það verið frá eilífð, frá því er menn voru settir á jörðina,

⁵jumalattoman ilo kestää vain hetken, rienaajan onni on pian ohi.

⁵að fögnuður óguðlegra er skammær og að gleði hins guðlausa varir örskotsstund?

⁶Vaikka hän ulottuisi taivaaseen saakka, vaikka hänen päänsä koskettaisi pilviä,

⁶Þó að sjálfbirgingskapur hans nemi við himin og höfuð hans nái upp í skýin,

⁷hän häviää jäljettömiin niin kuin sonta. Ne, jotka hänet tunsivat, kysyvät: "Missä hän on?"

⁷þá verður hann þó eilíflega að engu eins og hans eigin saur, þeir, sem sáu hann, segja: Hvar er hann?

⁸Kuin uni hän lentää pois, katoaa, kuin öinen näky hän haihtuu tyhjiin.

⁸Hann líður burt eins og draumur, svo að hann finnst ekki, og hverfur eins og nætursýn.

⁹Ne, jotka hänet näkivät, eivät enää häntä näe, hänen asuinsijansa ei enää häntä tunne.

⁹Augað, sem á hann horfði, sér hann eigi aftur, og bústaður hans lítur hann aldrei framar.

¹⁰Hänen kätensä joutuvat antamaan takaisin kaiken riistämänsä, hänen lapsensa pyytävät armopaloja köyhiltä.

¹⁰Börn hans sníkja á snauða menn, og hendur þeirra skila aftur eigum hans.

¹¹Nuoruus ja voima, joka täytti hänen ruumiinsa, vaipuu hänen kanssaan maan tomuun.

¹¹Þótt bein hans séu full af æskuþrótti, leggjast þau samt með honum í moldu.

¹²Paha maistuu niin makealle hänen suussaan, että hän viivytellen tunnustelee sitä kielellään,

¹²Þótt hið illa sé honum sætt í munni, þótt hann feli það undir tungu sinni,

¹³nautiskelee, ei malta luopua siitä vaan pidättelee sitä kitalakeaan vasten.

¹³þótt hann treini sér það og vilji ekki sleppa því og haldi því eftir í miðjum gómnum,

¹⁴Mutta herkku muuttuu hänen sisuksissaan, se on hänen vatsassaan kuin sarvikyyn myrkky.

¹⁴þá breytist þó fæðan í innýflum hans, _ í nöðrugall í kviði honum.

¹⁵Sen hyvän, jonka hän on ahminut, hän oksentaa ulos, Jumala ajaa sen pois hänen vatsastaan.

¹⁵Auð gleypti hann _ hann verður að æla honum aftur, Guð keyrir hann úr kviði hans.

¹⁶Sarvikyyn myrkkyä hän on itseensä imenyt, käärmeen kieli hänet surmaa.

¹⁶Nöðrueitur saug hann, tunga eiturormsins deyðir hann.

¹⁷Ei hän enää näe solisevia puroja, ei kerman ja hunajan virtoja.

¹⁷Hann má ekki gleðjast yfir lækjum, yfir rennandi ám hunangs og rjóma.

¹⁸Hän joutuu luopumaan työnsä hedelmistä, ei saa niistä nauttia, omaisuudesta, jonka hän hankki, hän ei saa iloita,

¹⁸Hann lætur af hendi aflaféð og gleypir það eigi, auðurinn sem hann græddi, veitir honum eigi eftirvænta gleði.

¹⁹koska hän murskasi köyhät, jätti heidät oman onnensa varaan, otti itselleen taloja, joita ei ollut rakentanut.

¹⁹Því að hann kúgaði snauða og lét þá eftir hjálparlausa, sölsaði undir sig hús, en byggði ekki.

²⁰Koskaan hän ei saanut kyllikseen, mutta hänen aarteensa eivät häntä pelasta.

²⁰Því að hann þekkti enga ró í maga sínum, þó fær hann eigi forðað því, sem honum er dýrmætast.

²¹Kaikkea hän ahnehti kyltymättä, siksi hänen onnensa ei kestä.

²¹Ekkert komst undan græðgi hans, fyrir því er velsæld hans eigi varanleg.

²²Kun hänellä on yllin kyllin kaikkea, juuri silloin ahdinko hänet yllättää ja onnettomuuden painava käsi laskeutuu hänen päälleen.

²²Þótt hann hafi allsnægtir, kemst hann í nauðir, allt magn mæðunnar kemur yfir hann.

²³Yllin kyllin hän tulee saamaan: Jumala suuntaa häneen vihansa hehkun ja antaa tuhon sataa hänen päälleen.

²³Þá verður það: Til þess að fylla kvið hans sendir Guð í hann sína brennandi reiði og lætur mat sínum rigna yfir hann.

²⁴Jos hän pääsee pakoon rautaisia aseita, pronssinuoli hänet surmaa:

²⁴Flýi hann fyrir járnvopnunum, þá borar eirboginn hann í gegn.

²⁵se tulee selästä ulos hänen sappinesteestään kiiltävänä, ja kauhu valtaa hänet.

²⁵Hann dregur örina út, þá kemur hún út um bakið, og hinn blikandi oddur kemur út úr galli hans _ skelfing grípur hann.

²⁶Pimeys odottaa, väijyksissä se odottaa. Tuli, joka palaa lietsomatta, syö hänet. Voi sitä, joka on etsinyt suojaa hänen kattonsa alta!

²⁶Allur ófarnaður er geymdur auðæfum hans, eldur, sem enginn blæs að, eyðir honum, hann etur það, sem eftir er í tjaldi hans.

²⁷Taivas paljastaa hänen syntinsä, maa nousee häntä vastaan.

²⁷Himinninn afhjúpar misgjörð hans, og jörðin gjörir uppreisn í móti honum.

²⁸Hänen talonsa vauraus häipyy tyhjiin, kun vesi syöksyy kaiken yli vihan päivänä.

²⁸Gróði húss hans fer í útlegð, rennur burt í allar áttir á degi reiðinnar.Þetta er óguðlegs manns hlutskipti frá Guði og arfleifð sú, sem honum er úthlutuð af hinum Almáttka.

²⁹Tämä on kohtalo, jonka Jumala antaa pahalle, tällaisen perintöosan Jumala on hänelle varannut.

²⁹Þetta er óguðlegs manns hlutskipti frá Guði og arfleifð sú, sem honum er úthlutuð af hinum Almáttka.