1Nyt Job sanoi:
1Þá svaraði Job og sagði:
2-- Kuunnelkaa minua, kuulkaa mitä sanon, sillä tavoin te minua parhaiten lohdutatte.
2Hlustið gaumgæfilega á mál mitt, og látið það vera huggun af yðar hendi.
3Olkaa kärsivällisiä, antakaa minun puhua. Kun olen sanonut sanottavani, sitten voitte pilkata minua.
3Unnið mér þess, að ég tali, og þegar ég hefi talað út, þá mátt þú hæða.
4En kai minä ihmisille valitustani osoita? Miksi minun pitäisi malttaa mieleni?
4Er ég þá að kvarta yfir mönnum? eða hví skyldi ég ekki vera óþolinmóður?
5Katsokaa nyt minua, katsokaa ja kauhistukaa! Käsi suun eteen, pysykää hiljaa!
5Lítið til mín og undrist og leggið hönd á munn!
6Kun ajattelen tätä kaikkea, minä järkytyn, vavistus kulkee jäsenteni lävitse.
6Já, þegar ég hugsa um það, skelfist ég, og hryllingur fer um mig allan.
7Miksi jumalattomat saavat elää? Miksi he elävät korkeaan ikään? Miksi heidän on valta ja voima?
7Hvers vegna lifa hinir óguðlegu, verða gamlir, já, magnast að krafti?
8He näkevät lastensa varttuvan aikuisiksi, heidän silmiensä ilona ovat lastenlapset.
8Niðjar þeirra dafna fyrir augliti þeirra hjá þeim og afsprengi þeirra fyrir augum þeirra.
9Jumalattoman talo menestyy, mikään ei sitä uhkaa, Jumalan vitsa ei siihen koske.
9Hús þeirra eru óhult og óttalaus, og hirtingarvöndur Guðs kemur ekki niður á þeim.
10Kun hänen sonninsa astuu, aina se siittää vasikan, hänen lehmänsä poikivat aina ajallaan.
10Boli þeirra kelfir og kemur að gagni, kýr þeirra ber og lætur ekki kálfi.
11Hänen lapsensa juoksevat vapaina kuin karitsat, nuoret hyppivät ja tanssivat riemuissaan,
11Þeir hleypa út börnum sínum eins og lambahjörð, og smásveinar þeirra hoppa og leika sér.
12he virittävät laulun, lyövät rumpua, soittavat lyyraa, he karkeloivat huilun tahdissa.
12Þeir syngja hátt undir með bumbum og gígjum og gleðjast við hljóm hjarðpípunnar.
13Heidänkin päivänsä ovat onnen päiviä, rauhassa he saavat laskeutua tuonelaan.
13Þeir eyða dögum sínum í velgengni og fara til Heljar í friði,
14Jumalalle jumalattomat sanovat: "Pysy loitolla meistä! Emme me piittaa sinun teistäsi."
14og þó sögðu þeir við Guð: ,,Vík frá oss _ að þekkja þína vegu girnumst vér eigi.
15He ajattelevat: "Mikä on Kaikkivaltias? Miksi me häntä palvelisimme? Mitä hyödyttää pyytää häneltä apua?"
15Hvað er hinn Almáttki, að vér skyldum dýrka hann, og hvað skyldi það stoða oss að leita hans í bæn?``
16He uskovat, että menestys on heidän omissa käsissään. Heidän ajatuksensa ovat kaukana Jumalasta.
16Sjá, gæfa þeirra er ekki á þeirra valdi, _ ráðlag óguðlegra er fjarri mér.
17Milloin jumalattoman lamppu sammuisi? Milloin onnettomuus hänet tavoittaisi, milloin Jumala niin häneen vihastuisi, että tuhoaisi hänet?
17Hversu oft slokknar þá á lampa hinna óguðlegu, og hversu oft kemur ógæfa þeirra yfir þá? Hversu oft deilir Guð þeim hlutskiptum í reiði sinni?
18Milloin hän kieppuisi kuin olkisilppu tuulessa, kuin ruumenet, jotka pyörre tempaa mukaansa?
18Hversu oft verða þeir sem strá fyrir vindi og sem sáðir, er stormurinn feykir burt?
19Te väitätte, että Jumala säästää rangaistuksensa hänen lapsilleen. Ei! Rangaistus kuuluu sille, joka on rikkonut. Saakoon hän itse kärsiä!
19,,Guð geymir börnum hans óhamingju hans.`` Endurgjaldi hann honum sjálfum, svo að hann fái að kenna á því!
20Nähköön hän omin silmin tuhon tulevan, juokoon hän Jumalan vihan maljan!
20Sjái augu sjálfs hans glötun hans, og drekki hann sjálfur af reiði hins Almáttka!
21Mitä hän lapsistaan sitten enää tietää, kun hänen kuukausiensa määrä on kulunut loppuun?
21Því að hvað hirðir hann um hús sitt eftir dauðann, þegar tala mánaða hans er fullnuð?
22Pitäisikö nyt meidän opettaa tätä viisautta Jumalalle hänelle, joka taivaan enkelitkin tuomitsee?
22Ætla menn að kenna Guði visku eða dæma hinn hæsta?
23Joku kuolee keskellä elämän täyteyttä, keskellä rauhaa ja vaurautta,
23Einn deyr í mestu velgengni, fullkomlega áhyggjulaus og ánægður,
24lanteet vahvoina ja ravittuina, luut ydintä myöten voimaa täynnä.
24trog hans eru full af mjólk, og mergurinn í beinum hans er safamikill.
25Toinen taas kuolee mieli katkerana, saamatta osakseen pisaraakaan onnea.
25Og annar deyr með beiskju í huga og hefir aldrei notið hamingjunnar.
26Rinta rinnan he lepäävät maassa, ja heidän ruumiinsa kihisevät matoja.
26Þeir hvíla báðir í duftinu, og maðkarnir hylja þá.
27Kyllä minä tiedän, mitä te nyt ajattelette ja mitä juonia punotte minua vastaan!
27Sjá, ég þekki hugsanir yðar og fyrirætlanir, að beita mig ofbeldi.
28Te tietysti sanotte: "Missä nyt on mahtimiehen talo, missä tuo syntisten asumus?"
28Þegar þér segið: ,,Hvar er hús harðstjórans og hvar er tjaldið, sem hinir óguðlegu bjuggu í?``
29Ettekö tosiaan ole koskaan kyselleet asioita niiltä, jotka ovat maailmaa nähneet? Ettekö ole ottaneet oppia siitä mitä he ovat kokeneet?
29hafið þér þá ekki spurt vegfarendur, _ og sönnunum þeirra munuð þér ekki hafna _
30Pahat säästyvät tuhon päivänä, jumalaton viedään turvaan, kun vihan päivä tulee.
30að á degi glötunarinnar er hinum vonda þyrmt, á reiðinnar degi er þeim skotið undan.
31Kuka tuomitsee hänen tekonsa vasten kasvoja, kuka rankaisee häntä hänen synneistään?
31Hver setur honum breytni hans fyrir sjónir? Og þegar hann gjörir eitthvað, hver endurgeldur honum?
32Kun hänet viedään hautaan, hänen hautakumpunsa ääressä valvotaan.
32Og til grafar er hann borinn og vakað er yfir legstaðnum.
33Lempeä on hänen päällään laakson multa. Hänen jäljessään kulkee saattojoukko, ja monet ovat tulleet jo edeltä haudan luo.
33Moldarhnausar dalsins liggja mjúklega ofan á honum, og eftir honum flykkjast allir menn, eins og óteljandi eru á undan honum farnir.Og hvernig megið þér þá hugga mig með hégóma, og andsvör yðar _ sviksemin ein er eftir!
34Miten tyhjää on lohtu, jota te tarjoatte! Valhe piilee teidän jokaisessa sanassanne.
34Og hvernig megið þér þá hugga mig með hégóma, og andsvör yðar _ sviksemin ein er eftir!