¹Minkä tähden vain Kaikkivaltias tietää tilinteon hetket, miksi ne ovat salaisuus niille, jotka tuntevat hänet?

¹Hvers vegna eru ekki hegningartímar geymdir af hinum Almáttka,

²Jumalattomat siirtävät rajakiviä, ryöstävät karjaa, laiduntavat sitä kuin omaansa.

²og hví sjá þeir ekki daga hans, sem á hann trúa? Menn færa landamerki úr stað, ræna hjörðum og halda þeim á beit.

³He vievät mukanaan orvon ainoan aasin ja ottavat pantiksi lesken härän.

³Asna munaðarleysingjanna reka menn burt og taka uxa ekkjunnar að veði.

⁴He sysäävät tieltään köyhät ja heikot. Kaikki vähäväkiset pakoilevat heitä.

⁴Þeir hrinda hinum fátæku út af veginum, hinir bágstöddu í landinu verða allir að fela sig.

⁵Kuin autiomaan villiaasit maan köyhät kulkevat arolla. He etsivät syötävää, ruokaa lapsilleen.

⁵Já, sem skógarasnar á öræfum ganga þeir út til starfa sinna, leitandi að fæðu, eyðimörkin veitir þeim brauð handa börnunum.

⁶He kokoavat tähteitä pelloilta, keräävät jumalattoman viinitarhasta jäljelle jääneitä rypäleitä.

⁶Á akrinum uppskera þeir fóður sitt og fara í eftirleit í víngarði hins óguðlega.

⁷He yöpyvät alasti, ilman vaatetta, ei heillä ole peitettä kylmää vastaan.

⁷Naktir liggja þeir um nætur, klæðlausir, og hafa enga ábreiðu í kuldanum.

⁸He kastuvat, kun vuorilta tulee sade, suojattomina he painautuvat kalliota vasten.

⁸Þeir eru gagndrepa af fjallaskúrunum, og hælislausir faðma þeir klettinn.

⁹Orpo riistetään äitinsä rinnoilta, köyhältä otetaan lapsi velan pantiksi.

⁹Menn slíta föðurleysingjana af brjóstinu og taka veð af hinum bágstöddu.

¹⁰He kulkevat alasti, ilman vaatetta, nälkäisinä he kantavat isäntien tähkäkuormia,

¹⁰Naktir ganga þeir, klæðlausir, og hungraðir bera þeir kornbundin.

¹¹toisten tarhoissa he puristavat oliiveista öljyä, janon piinaamina he polkevat viinikuurnan rypäleitä.

¹¹Í olífugörðum annarra pressa þeir olíu, troða vínlagarþrór og kveljast af þorsta.

¹²Kaupungissa miehet valittavat, haavoittuneet huutavat apua, mutta Jumala ei rukousta kuule.

¹²Úr borgunum heyrast stunur deyjandi manna, sálir hinna drepnu hrópa á hefnd, en Guð gefur ekki gaum að óhæfunni.

¹³Pimeyden miehet kapinoivat valoa vastaan. He eivät tunne valon teitä, valon polkuja he eivät kulje.

¹³Slíkir menn eru ljósfjendur orðnir, þeir þekkja ekki vegu hans og halda sig ekki á stigum hans.

¹⁴Murhamies nousee ennen aamun valkenemista ja surmaa köyhän poloisen. Yön pimeydessä hän liikkuu kuin varas.

¹⁴Með morgunsárinu fer morðinginn á fætur og drepur hinn volaða og snauða, og á nóttunni læðist þjófurinn.

¹⁵Avionrikkoja odottaa illan hämärää, ajattelee: "Ei kukaan minua näe", mutta peittää vielä viitalla kasvonsa.

¹⁵Og auga hórkarlsins bíður eftir rökkrinu, og hann segir: ,,Ekkert auga sér mig,`` og dregur skýlu fyrir andlitið.

¹⁶Murtovaras tunkeutuu taloon yön pimeinä hetkinä, päivän hän pysyttelee tarkoin näkymättömissä. Valoa hän ei voi sietää.

¹⁶Í myrkrinu brjótast þeir inn í hús, á daginn loka þeir sig inni, þeir þekkja ekki ljósið.

¹⁷Heille kaikille yön tulo on kuin aamun koitto. Pimeyden kauhut eivät heitä pelota.

¹⁷Því að öllum er þeim niðamyrkrið morgunn, því að þeir eru nákunnugir skelfingum niðamyrkursins.

¹⁸Jumalaton on kuin lastu, jonka virta vie. Hänen peltoaan kohtaa kirous, enää ei kukaan mene hänen viinitarhaansa.

¹⁸Fljótt berst hann burt með straumnum, bölvaður verður erfðahluti hans í landinu, hann snýr eigi framar á leið til víngarðanna.

¹⁹Helteessä halkeillut maa nielee kevään vedet, tuonela sen, joka on tehnyt syntiä.

¹⁹Þurrkur og hiti hrífa snjóvatnið burt, Hel þann, er svo hefir syndgað.

²⁰Hänen oma äitinsä unohtaa hänet. Madot syövät hänet olemattomiin. Kukaan ei enää häntä muista. Kuin puu, niin vääryys murtuu.

²⁰Móðurskautið gleymir honum, ormarnir gæða sér á honum. Hans er eigi framar minnst, og ranglætið verður brotið sundur eins og tré,

²¹Hän kohteli pahoin lapsetonta, turvatonta naista, leskeä hän ei auttanut!

²¹hann sem rændi óbyrjuna, er ekki fæddi, og enga velgjörð sýndi ekkjunni.

²²Voimassaan Jumala tempaa pois mahtavatkin miehet. Kun hän nousee, ei kukaan ole turvassa.

²²En Guð heldur samt hinum volduga við með mætti sínum, slíkur maður rís aftur upp, þótt hann væri tekinn að örvænta um lífið.

²³Hän suojelee heitä, antaa heidän uskoa, että he ovat turvassa, mutta hänen katseensa seuraa heidän askeliaan.

²³Guð veitir honum að lifa óhultur, og hann er studdur, og augu hans vaka yfir vegum hans.

²⁴Hetkeksi he nousevat korkealle, sitten heitä ei enää ole. He kyyristyvät, mutta pois heidät temmataan niin kuin kaikki temmataan. Kuin tähkäpäät heidät leikataan pois.

²⁴Hátt standa þeir, en eftir stundarkorn eru þeir horfnir. Þeir hníga, þeir eru hrifnir burt eins og allir aðrir og sviðnir af eins og höfuð kornaxins.Og ef það er eigi svo, _ hver vill þá sanna, að ég sé lygari, og gjöra ræðu mína að engu?

²⁵Totisesti, näin on asia. Kuka osoittaa minut valehtelijaksi ja sanani vääriksi?

²⁵Og ef það er eigi svo, _ hver vill þá sanna, að ég sé lygari, og gjöra ræðu mína að engu?