1Job jatkoi puhettaan:
1Og Job hélt áfram að flytja ræðu sína og mælti:
2-- Niin totta kuin Jumala, Kaikkivaltias, elää, hän, joka on kohdellut minua väärin ja katkeroittanut elämäni:
2Svo sannarlega sem Guð lifir, sá er svipt hefir mig rétti mínum, og hinn Almáttki, er hryggt hefir sálu mína:
3niin kauan kuin henkeni on tallella, niin kauan kuin sieraimissani liikkuu Jumalan henkäys,
3meðan lífsönd er í mér og andi Guðs í nösum mínum,
4minun suuni ei totisesti puhu vääryyttä eivätkä huuleni kuiskaile petosta!
4skulu varir mínar ekki tala ranglæti og tunga mín ekki mæla svik.
5Ei! Ikinä en myönnä, että te olisitte oikeassa! Puolustan syyttömyyttäni vaikka kuolemaan saakka.
5Fjarri sé mér að játa, að þér hafið rétt að mæla. Þar til er ég gef upp andann, læt ég ekki taka frá mér sakleysi mitt.
6Minä olen oikeassa. Siitä en luovu, en tingi. Omatuntoni ei minua syytä, ei mistään, mitä elämäni päivinä olen tehnyt.
6Ég held fast í réttlæti mitt og sleppi því ekki, hjarta mitt átelur mig ekki fyrir neinn daga minna.
7Käyköön vihollisilleni niin kuin käy pahantekijöille, käyköön vastustajilleni niin kuin käy rikollisille!
7Fyrir óvini mínum fari eins og hinum óguðlega og fyrir mótstöðumanni mínum eins og hinum rangláta.
8Mitä toivoa on Jumalasta luopuneella, kun hänen elämänsä päättyy, kun Jumala ottaa hänen elämänsä pois?
8Því að hvaða von hefir guðlaus maður, þegar skorið er á þráðinn, þá er Guð hrífur burt líf hans?
9Ei Jumala kuule hänen huutoaan, kun hän on ahdingossa.
9Ætli Guð heyri óp hans, þá er neyð kemur yfir hann?
10Ei hän voi riemuita Kaikkivaltiaasta, ei vapaasti kääntyä Jumalan puoleen!
10Eða getur hann haft yndi af hinum Almáttka, hrópað til Guðs, hvenær sem vera skal?
11Minä kerron teille, miten mahtava on Jumalan voima, kerron, miten Kaikkivaltias toimii.
11Ég vil fræða yður um hönd Guðs, eigi leyna því, er hinn Almáttki hefir í hyggju.
12Olettehan kyllä jo kaiken nähneet. Miksi siis puhutte joutavia?
12Sjá, þér hafið allir séð það sjálfir, hví farið þér þá með slíka heimsku?
13Tällainen on Jumalasta luopuneen osa, tällaisen palkan Kaikkivaltias maksaa armottomalle miehelle:
13Þetta er hlutskipti óguðlegs manns hjá Guði, arfleifð ofbeldismanns, sú er hann fær frá hinum Almáttka:
14Olipa hänellä lapsia miten paljon tahansa, heidän kohtalokseen tulee miekka, hänen lapsenlapsensa näkevät nälkää.
14Eignist hann mörg börn, þá er það handa sverðinu, og afkvæmi hans mettast eigi af brauði.
15Eloon jääneet surmaa rutto, lesket eivät saa viettää valittajaisia.
15Þeir af fólki hans er af komast, verða jarðaðir af drepsóttinni, og ekkjur þeirra halda engan harmagrát.
16Jumalattomalla on hopeaa kuin maan tomua ja vaatteita kuin meren mutaa --
16Þegar hann hrúgar saman silfri eins og sandi og hleður saman klæðum sem leir,
17hän hankkii ne itselleen, mutta vanhurskas ne pukee ylleen, ja hopean jakavat viattomat keskenään.
17þá hleður hann þeim saman, en hinn réttláti klæðist þeim, og silfrinu deilir hinn saklausi.
18Talo, jonka hän rakentaa, on hatara, kuin seitti tai kuin vartijan maja pellolla.
18Hann hefir byggt hús sitt eins og köngulló og svo sem skála, er varðmaður reisir sér.
19Rikkaana miehenä hän menee nukkumaan -- kun hän avaa silmänsä, kaikki on mennyttä.
19Ríkur leggst hann til hvíldar _ hann gjörir það eigi oftar, hann lýkur upp augunum, og þá er allt farið.
20Kauhu tavoittaa hänet kuin tulva-aalto, myrskynpyörre tempaa hänet mukaansa yöllä.
20Skelfingar ná honum eins og vatnaflaumur, um nótt hrífur stormurinn hann burt.
21Itätuuli riuhtaisee hänet ilmaan, vie hänet pois, sinkoaa hänet oudolle seudulle.
21Austanvindurinn hefur hann á loft, svo að hann þýtur áfram, og feykir honum burt af stað hans.
22Säälimättä se riepottelee häntä, turhaan hän pyrkii pakoon.
22Vægðarlaust sendir hann skeyti sín á hann, fyrir hendi hans flýr hann í skyndi _þá skella menn saman lófum yfir honum og blístra hann burt frá bústað hans.
23Pilkaten se paukuttaa hänelle käsiään ja viheltää viedessään hänet pois.
23þá skella menn saman lófum yfir honum og blístra hann burt frá bústað hans.