¹Job jatkoi vielä puhettaan ja sanoi:

¹Og Job hélt áfram að flytja ræðu sína og mælti:

²-- Kunpa kaikki taas olisi niin kuin ennen, kun Jumala vielä piti minusta huolen!

²Ó að mér liði eins og forðum daga, eins og þá er Guð varðveitti mig,

³Silloin hän antoi lamppunsa loistaa minulle ja minä sain kulkea pimeyden lävitse hänen valossaan.

³þá er lampi hans skein yfir höfði mér, og ég gekk við ljós hans í myrkrinu,

⁴Kunpa palaisi kukoistukseni aika, jolloin Jumala suojeli majaani

⁴eins og þá er ég var á sumri ævi minnar, þá er vinátta Guðs var yfir tjaldi mínu,

⁵ja Kaikkivaltias viipyi minun luonani, aika, jolloin oma väkeni vielä oli ympärilläni!

⁵þá er hinn Almáttki var enn með mér og börn mín hringinn í kringum mig,

⁶Noina päivinä minä kahlasin kermassa ja kallio tihkui minulle noroina oliivien öljyä.

⁶þá er ég óð í rjóma, og olífuolían rann í lækjum úr klettinum hjá mér,

⁷Kun menin kaupunginportille kokoukseen ja asetuin paikalleni aukion äärelle,

⁷þá er ég gekk út í borgarhliðið, upp í borgina, bjó mér sæti á torginu.

⁸nuoret miehet väistyivät syrjään ja vanhukset nousivat seisomaan.

⁸Þegar sveinarnir sáu mig, földu þeir sig, og öldungarnir risu úr sæti og stóðu.

⁹Kaupungin johtomiehet vaikenivat kesken puheen ja panivat käden suunsa eteen.

⁹Höfðingjarnir hættu að tala og lögðu hönd á munn sér.

¹⁰Ruhtinaatkin hiljenivät, kuin kieli olisi jäänyt kitalakeen kiinni.

¹⁰Rödd tignarmannanna þagnaði, og tunga þeirra loddi við góminn.

¹¹Ken sanani kuuli, ylisti onneani, ken minut näki, vahvisti todeksi kaiken tämän:

¹¹Því að ef eyra heyrði, taldi það mig sælan, og ef auga sá, bar það mér vitni.

¹²Minä pelastin köyhän, joka pyysi apua, ja orvon, jota kukaan ei auttanut.

¹²Því að ég bjargaði bágstöddum, sem hrópuðu á hjálp, og munaðarleysingjum, sem enga aðstoð áttu.

¹³Epätoivoon vaipuneet siunasivat minua, lesken sydämessä minä herätin ilon.

¹³Blessunarósk aumingjans kom yfir mig, og hjarta ekkjunnar fyllti ég fögnuði.

¹⁴Minä pukeuduin vanhurskauteen, oikeudentunto oli viittani ja päähineeni.

¹⁴Ég íklæddist réttlætinu, og það íklæddist mér, ráðvendni mín var mér sem skikkja og vefjarhöttur.

¹⁵Olin sokealle silmä, rammalle sauva.

¹⁵Ég var auga hins blinda og fótur hins halta.

¹⁶Köyhille minä olin isä ja tuntematonta autoin saamaan oikeutta.

¹⁶Ég var faðir hinna snauðu, og málefni þess, sem ég eigi þekkti, rannsakaði ég.

¹⁷Minä murskasin pahantekijän leuan ja tempasin saaliin hänen hampaistaan.

¹⁷Ég braut jaxlana í hinum rangláta og reif bráðina úr tönnum hans.

¹⁸Minä ajattelin: "Olen kuin tarun lintu. Vaikka se tuhoutuu pesänsä kanssa, sen päivät vain lisääntyvät.

¹⁸Þá hugsaði ég: ,,Í hreiðri mínu mun ég gefa upp andann og lifa langa ævi, eins og Fönix-fuglinn.

¹⁹Minun juureni ovat vedelle avoimet, yön kaste viipyy minun oksillani.

¹⁹Rót mín er opin fyrir vatninu, og döggin hefir náttstað á greinum mínum.

²⁰Minun kunniani säilyy alati kirkkaana, jousi ei kädestäni herpoa, nuoli seuraa toista taukoamatta."

²⁰Heiður minn er æ nýr hjá mér, og bogi minn yngist upp í hendi minni.``

²¹Minun sanaani odotettiin, sitä kuunneltiin. Kun annoin neuvoja, muut olivat hiljaa.

²¹Þeir hlustuðu á mig og biðu og hlýddu þegjandi á tillögu mína.

²²Kun minä olin puhunut, kukaan ei enää sanonut mitään, minun sanani pisaroivat heidän ylleen.

²²Þá er ég hafði talað, tóku þeir eigi aftur til máls, og ræða mín draup niður á þá.

²³He odottivat niitä kuin sadetta, ahmivat niitä kuin kevätsateen vihmaa.

²³Þeir biðu mín eins og regns, og opnuðu munn sinn, eins og von væri á vorskúr.

²⁴Kun he menettivät toivonsa, minä hymyilin heille, ja minun valoisat kasvoni rohkaisivat heitä.

²⁴Ég brosti til þeirra, þegar þeim féllst hugur, og ljós auglitis míns gjörðu þeir aldrei dapurt.Fús lagði ég leið til þeirra og sat þar efstur, sat þar sem konungur umkringdur af hersveit sinni, eins og huggari harmþrunginna.

²⁵Minä valitsin heille tien, olin heidän johtajansa, minä olin heidän keskellään kuin kuningas sotajoukkonsa keskellä. Niin kuin hän lohduttaa surevia, niin minä lohdutin heitä.

²⁵Fús lagði ég leið til þeirra og sat þar efstur, sat þar sem konungur umkringdur af hersveit sinni, eins og huggari harmþrunginna.