¹Temanilainen Elifas alkoi nyt puhua. Hän sanoi:

¹Þá svaraði Elífas frá Teman og mælti:

²-- Pahastutko, jos rohkenen puhua sinulle? Kuka voisi kauemmin pysyä vaiti!

²Munt þú taka því illa, þótt maður dirfist að yrða á þig? Og þó, hver fær orða bundist?

³Olet itse opettanut monia, ohjannut oikeaan, olet tarttunut voimatonta kädestä.

³Sjá, þú hefir áminnt marga, og magnþrota hendur hefir þú styrkt.

⁴Sinun sanasi ovat auttaneet kaatuneen pystyyn, sinä olet rohkaissut horjuvaa.

⁴Þann sem hrasaði, reistu orð þín á fætur, og hnígandi hnén gjörðir þú stöðug.

⁵Kun vastoinkäyminen tulee omalle kohdallesi, et kestä hetkeäkään. Kun se koskettaa sinua, joudut kauhun valtaan.

⁵En nú, þegar það kemur yfir þig, gefst þú upp, þegar það nær þér sjálfum, missir þú móðinn.

⁶Sinun luottamuksesi perustana on jumalanpelko, sinun toivosi perustana oman vaelluksesi puhtaus.

⁶Er ekki guðhræðsla þín athvarf þitt og þitt grandvara líferni von þín?

⁷Mutta sano minulle: milloin on viaton joutunut tuhoon, milloin on oikeamielinen hukkunut?

⁷Hugsaðu þig um: Hver er sá, er farist hafi saklaus, og hvar hefir hinum réttvísu verið tortímt?

⁸Ne, jotka kyntävät vääryyden peltoa ja kylvävät pahaa, ne myös korjaavat tuhon ja turmion, sen olen nähnyt.

⁸Að því, er ég hefi séð: Þeir sem plægðu rangindi og sáðu óhamingju, þeir einir hafa uppskorið það.

⁹Kun Jumala henkäisee, he tuhoutuvat, hänen vihansa tuuli pyyhkäisee heidät pois.

⁹Fyrir andgusti Guðs fórust þeir, fyrir reiðiblæstri hans urðu þeir að engu.

¹⁰Leijona karjuu, nuori leijona ärisee, mutta petojen hampaat murskataan.

¹⁰Öskur ljónsins og rödd óargadýrsins, _ tennur ljónshvolpanna eru brotnar sundur.

¹¹Saalista vailla jalopeura nääntyy, pennut joutuvat hajalle, kauas toisistaan.

¹¹Ljónið ferst, af því að það vantar bráð, og hvolpar ljónynjunnar tvístrast.

¹²Kuin varkain tuli jostakin sana, minun korvani kuulivat kaukaisen huminan.

¹²En til mín laumaðist orð, og eyra mitt nam óminn af því _

¹³Se tuli niin kuin uninäyt tulevat häilyen yössä keskelle syvintä unta,

¹³í heilabrotunum, sem nætursýnirnar valda, þá er þungur svefnhöfgi er fallinn yfir mennina.

¹⁴se kouraisi minua, ja minä vapisin, kaikki jäseneni tärisivät kauhusta,

¹⁴Ótti kom yfir mig og hræðsla, svo að öll bein mín nötruðu.

¹⁵minä tunsin henkäyksen kasvoillani, ihokarvani nousivat pystyyn,

¹⁵Og vindgustur straukst fram hjá andliti mínu, hárin risu á líkama mínum.

¹⁶kun jokin pysähtyi eteeni, en tiedä mikä, silmieni edessä outo hahmo. Tuli hiljaista, ja minä kuulin äänen:

¹⁶Þarna stóð það _ útlitið þekkti ég ekki _, einhver mynd fyrir augum mínum, ég heyrði ymjandi rödd:

¹⁷Voiko ihminen olla oikeassa ja Jumala väärässä? Voiko ihminen olla puhdas Luojansa silmissä?

¹⁷,,Er maðurinn réttlátur fyrir Guði, nokkur mannkind hrein fyrir skapara sínum?

¹⁸Ei Jumala luota edes omiin palvelijoihinsa, enkeleitäänkin hän nuhtelee virheistä.

¹⁸Sjá, þjónum sínum treystir hann ekki, og hjá englum sínum finnur hann galla,

¹⁹Kuinka hän luottaisi savimajan asukkaisiin? Tomusta heidät on tehty, hän voi musertaa heidät kuin koiperhosen.

¹⁹hvað þá hjá þeim, sem búa í leirhúsum, þeim sem eiga rót sína að rekja til moldarinnar, sem marðir eru sundur sem mölur væri.

²⁰Aamulla ihminen herää, illalla hän on poissa ja unohdettu, ikuisiksi ajoiksi,

²⁰Milli morguns og kvelds eru þeir molaðir sundur, án þess að menn gefi því gaum, tortímast þeir gjörsamlega.Tjaldstaginu er kippt upp, þeir deyja, og það í vanhyggju sinni.``

²¹hänen telttanuoransa kiskaistaan irti, ja hän kuolee tietämättä, miksi.

²¹Tjaldstaginu er kippt upp, þeir deyja, og það í vanhyggju sinni.``