1Job puhui:
1Þá svaraði Job og sagði:
2-- Kunpa joku punnitsisi minun ahdistukseni, panisi kaikki minun vaivani vaakakuppiin!
2Ó að gremja mín væri vegin og ógæfa mín lögð á vogarskálar!
3Ne painavat enemmän kuin meren hiekka. Onko siis ihme, jos puheestani puuttuu mieli ja maltti?
3Hún er þyngri en sandur hafsins, fyrir því hefi ég eigi taumhald á tungu minni.
4Kaikkivaltiaan nuolet ovat osuneet minuun, niiden myrkkyä minun sieluni juo, minua uhkaavat Jumalan lähettämät kauhut.
4Því að örvar hins Almáttka sitja fastar í mér, og andi minn drekkur í sig eitur þeirra. Ógnir Guðs steðja að mér.
5Huutaako aasi keskellä tuoretta nurmea, mylviikö härkä, kun sillä on rehua edessään?
5Rymur skógarasninn yfir grængresinu, eða öskrar nautið yfir fóðri sínu?
6Kuka huolisi suolatonta ruokaa, kenelle maistuisi limainen malva?
6Verður hið bragðlausa etið saltlaust, eða er gott bragð að hvítunni í egginu?
7Tämä, mitä joudun nielemään, on yhtä iljettävää, voin pahoin, kun vain näenkin sitä.
7Matur minn fær mér ógleði, mig velgir við að snerta hann.
8Kunpa pyyntöni kuultaisiin! Kunpa Jumala tekisi, mitä toivon,
8Ó að ósk mín uppfylltist, og Guð léti von mína rætast!
9ja murskaisi minut! Kunpa hän antaisi kädelleen toimeksi leikata poikki minun elämäni langan.
9Ég vildi að Guði þóknaðist að merja mig sundur, rétta út höndina og skera lífsþráð minn sundur!
10En silloin jäisi vaille toivoa ja lohdutusta! Vaikka tuskani ei armoa anna, minä hyppelisin riemusta, sillä sitä, minkä Pyhä on sanonut, en ole koskaan kieltänyt.
10Þá væri það þó enn huggun mín _ og ég skyldi hoppa af gleði í vægðarlausri kvölinni _ að ég hefi aldrei afneitað orðum hins Heilaga.
11Mistä saan voimaa, että vielä kestän? Mistä päämäärän, että vielä jaksan?
11Hver er kraftur minn, að ég skyldi þreyja, og hver verða endalok mín, að ég skyldi vera þolinmóður?
12Onko minun voimani kuin kiveä, ovatko lihakseni rautaa?
12Er þá kraftur minn kletta kraftur, eða er líkami minn af eiri?
13Ei. Minä olen lopussa, kaikki on toivotonta.
13Er ég ekki með öllu hjálparvana og öll frelsun frá mér hrakin?
14Tosi ystävä ei jätä ystävää ahdinkoon -- joka niin tekee, hylkää myös Kaikkivaltiaan.
14Hrelldur maður á heimting á meðaumkun hjá vini sínum, enda þótt hann hætti að óttast hinn Almáttka.
15Minun ystäväni ovat pettäneet minut kuin kevätpuro, joka juoksee tyhjiin.
15Bræður mínir brugðust eins og lækur, eins og farvegur lækja, sem flóa yfir,
16Kun jää sulaa, puro samenee, se on tulvillaan vuorilta sulanutta lunta.
16sem gruggugir eru af ís og snjórinn hverfur ofan í.
17Mutta pian vedet ehtyvät, ja kun helteet tulevat, uomat jäävät tyhjilleen.
17Jafnskjótt og þeir bakast af sólinni, þorna þeir upp, þegar hitnar, hverfa þeir burt af stað sínum.
18Karavaanit etsivät niistä vettä, muuttavat suuntaansa, eksyvät autiomaahan ja tuhoutuvat.
18Kaupmannalestirnar beygja af leið sinni, halda upp í eyðimörkina og farast.
19Teman karavaaneissa tähyillään joka taholle, Saban karavaanit uskovat löytävänsä vettä.
19Kaupmannalestir frá Tema skyggndust eftir þeim, ferðamannahópar frá Saba reiddu sig á þá.
20Kaikki pettyvät: karavaani saapuu purolle, vettä ei ole.
20Þeir urðu sér til skammar fyrir vonina, þeir komu þangað og urðu sneyptir.
21Te olette nyt minulle tyhjän veroiset: minun kurjuuteni saa teidät vain kauhistumaan.
21Þannig eruð þér nú orðnir fyrir mér, þér sáuð skelfing og skelfdust.
22Olenko pyytänyt teiltä jotakin? Olenko pyytänyt teitä maksamaan puolestani lunnaita?
22Hefi ég sagt: ,,Færið mér eitthvað og borgið af eigum yðar fyrir mig,
23Olenko pyytänyt teitä pelastamaan minut vainoojiltani, ostamaan minut vapaaksi väkivaltaisten käsistä?
23frelsið mig úr höndum óvinarins og leysið mig undan valdi kúgarans``?
24Opettakaa minua, niin kuuntelen hiljaa. Osoittakaa minulle, missä olen mennyt harhaan.
24Fræðið mig, og ég skal þegja, og sýnið mér, í hverju mér hefir á orðið.
25Rehti puhe ei ketään vahingoita. Mutta mitä hyödyttävät teidän nuhdesaarnanne?
25Hversu áhrifamikil eru einlægninnar orð, en hvað sanna átölur yðar?
26Te takerrutte sanoihin moittiessanne minua ja annatte tuskanhuutoni haipua tuuleen.
26Hafið þér í hyggju að ásaka orð? Ummæli örvilnaðs manns hverfa út í vindinn.
27Te heitätte orvosta arpaa ja olette valmiit myymään ystävänne.
27Þér munduð jafnvel hluta um föðurleysingjann og selja vin yðar.
28Katsokaa nyt minua silmiin: valehtelisinko minä teille vasten kasvoja?
28Og nú _ ó að yður mætti þóknast að líta á mig, ég mun vissulega ekki ljúga upp í opið geðið á yður.
29Harkitkaa vielä kerran, ettei vääryys tapahtuisi. Ajatelkaa tarkoin. Minä olen syytön!
29Snúið við, fremjið eigi ranglæti, já, snúið við, enn þá hefi ég rétt fyrir mér.Er ranglæti á minni tungu, eða ætli gómur minn greini ekki hvað illt er?
30Onko minun huulilleni noussut valheen sanoja? Eikö minun kieleni erottaisi oikeaa ja väärää?
30Er ranglæti á minni tungu, eða ætli gómur minn greini ekki hvað illt er?