¹Lytt, I himler, og jeg vil tale, og jorden høre på min munns ord!

¹-- Kuuntele, taivas, mitä minä puhun, kuulkoon maa minun sanani.

²Som regnet risle min lære, som duggen dryppe mitt ord, som regnskur på grønne spirer, som byger på urter og gress!

²Sateena virratkoon minun opetukseni, kastepisaroina vierikööt sanani, niin kuin vihma nuorelle nurmelle, niin kuin kuurosade ruohikolle.

³For Herrens navn vil jeg forkynne; gi vår Gud ære!

³Minä julistan Herran nimeä. Ylistäkää Jumalamme kunniaa!

⁴Klippen! - fullkomment er hans verk, for rettferd er alle hans veier; en trofast Gud, uten svik, rettferdig og rettvis er han.

⁴Hän on turvamme, kalliomme, teoissaan täydellinen. Kaikki hänen tiensä ovat oikeat. Hän on uskollinen Jumala, ei hän vääryyttä tee. Hän on vanhurskas, tuomioissaan oikea.

⁵Skulde han ha ført fordervelse over sitt folk! Nei, hans barn de har skammen - en vanartet og vrang slekt.

⁵Kelvottomasti rikkoi häntä vastaan tämä kiero ja katala sukupolvi, ne, jotka eivät enää ole hänen lapsiaan vaan kansansa häpeätahra.

⁶Lønner I Herren således, du dårlige og uvise folk? Er han ikke din far, som gjorde dig til sin eiendom? Han skapte dig og dannet dig.

⁶Näinkö sinä palkitset Herran, sinä tyhmä ja ymmärtämätön kansa? Eikö hän ole sinun isäsi ja luojasi? Hän sinut teki ja rakensi.

⁷Kom de eldgamle dager i hu, gi akt på årene fra slekt til slekt! Spør din far, han vil kunngjøre dig det - dine gamle, de vil si dig det.

⁷Muistelkaa muinaisia aikoja, ajatelkaa menneiden sukupolvien päiviä. Kysykää isiltänne, niin he kertovat teille, kysykää vanhuksiltanne, niin saatte kuulla.

⁸Da den Høieste gav folkene arv, da han skilte menneskenes barn, satte han folkenes landemerker efter tallet på Israels barn.

⁸Kun Korkein jakoi kansoille maat, kun hän levitti ihmiset yli maan piirin, hän määräsi kansojen asuinsijat ja kullekin oman jumalan.

⁹For Herrens del er hans folk, Jakob er hans arvelodd.

⁹Herran osuus on hänen kansansa Israel, ja Jaakob hänen perintömaansa.

¹⁰Han fant ham i et øde land, i villmarken, blandt ørkenens hyl; han vernet om ham, han våket over ham, han voktet ham som sin øiesten.

¹⁰Hän löysi sen autiosta maasta, karulta seudulta, joka huusi tyhjyyttään. Hän otti sen hoiviinsa ja huolehti siitä, hän varjeli sitä kuin silmäteräänsä.

¹¹Som ørnen vekker sitt rede og svever over sine unger, således bredte han ut sine vinger, tok ham op og bar ham på sine slagfjær.

¹¹Niin kuin kotka suojelee pesäänsä ja liitelee poikastensa yllä, niin kuin se kantaa niitä siivillään, niin Herrakin kuljetti kansaansa.

¹²Det var Herren alene som førte ham, og ingen fremmed gud var med ham.

¹²Herra yksin johdatti omiaan, ei hänellä ollut muuta jumalaa rinnallaan.

¹³Han lot ham fare frem over jordens høider, og han åt markens grøde, og han lot ham suge honning av klippen og olje av hårdeste sten,

¹³Hän nosti heidät vuorten valtiaiksi, ja he saivat syödä pellon antimia, kerätä hunajaa kallionkoloista ja oliivisatoa kivikkoisilta mailta.

¹⁴rømme av kyr og melk av får og fett av lam og av vær fra Basan og av bukker og hvetens feteste marg; og druers blod drakk du, skummende vin.

¹⁴He saivat maitoa ja voita karjastaan, söivät pukkien rasvaa, oinaita, Basanin pässejä ja puhdasta ydinvehnää, he joivat rypälemehua, kuohuvaa viiniä.

¹⁵Da blev Jesurun* fet og slo bak ut - du blev fet og tykk og stinn; han forlot Gud, som hadde skapt ham, og foraktet sin frelses klippe. / {* d.e. det opriktige, rettskafne folk; så kalles Israel fordi det skulde tjene Herren i opriktighet.}

¹⁵Niin Jesurun lihoi ja alkoi oikutella, niin Israelista tuli lihava, mahtava ja äksy. Se hylkäsi Jumalan, joka oli sen luonut, alkoi halveksia turvakalliotaan.

¹⁶De vakte hans nidkjærhet ved fremmede guder; ved vederstyggelige avguder vakte de hans harme.

¹⁶Israel sai hänet kiivastumaan vierailla jumalillaan, vihastutti hänet iljettävillä menoillaan.

¹⁷De ofret til maktene*, som ikke er Gud, til guder som de ikke kjente, nye og nyss opkommet, som eders fedre ikke reddedes for. / {* d.e. avgudene.}

¹⁷Se uhrasi pahoille hengille, epäjumalille, joista ei ennen tiennyt, uusille, äsken löytämilleen jumalille, joita isät eivät tunteneet.

¹⁸Klippen, ditt ophav, enset du ikke; du glemte Gud, han som fødte dig.

¹⁸Te unohditte kallion, joka antoi teille elämän, ette muistaneet Jumalaa, joka oli teidät synnyttänyt.

¹⁹Og Herren så det og forkastet dem, han harmedes over sine sønner og sine døtre.

¹⁹Kun Herra näki Israelin teot, hän vihastui poikiinsa ja tyttäriinsä ja hylkäsi heidät.

²⁰Og han sa: Jeg vil skjule mitt åsyn for dem, jeg vil se hvad ende det vil ta med dem; for en vrang slekt er de, barn i hvem det ingen troskap er.

²⁰Hän sanoi: "Minä käännän kasvoni heistä pois ja katson, miten heidän lopulta käy. He ovat kapinoiva sukupolvi, lapsia, joihin ei voi luottaa.

²¹De vakte min nidkjærhet ved det som ikke er Gud, de vakte min harme ved sine tomme avguder. Også jeg vil vekke deres nidkjærhet ved det som ikke er et folk; ved et uforstandig folk vil jeg vekke deres harme.

²¹He ovat ärsyttäneet minua väärillä jumalillaan, vihastuttaneet minut joutavilla patsaillaan. Siksi minä panen heidän kiusakseen kansan, joka ei kansalta näytä, typerysten heimolla minä vihastutan heidät.

²²For en ild er optendt i min vrede og brenner til dypeste dødsrike; den fortærer landet og dets grøde og setter fjellenes grunnvoller i brand.

²²Minun vihani on syttynyt, sen liekki yltää syvyyksiin saakka. Se kärventää maan ja sen sadon, kalvaa vuorten perustukset.

²³Jeg vil samle ulykker over dem; alle de piler jeg har, vil jeg bruke imot dem.

²³Minä kasaan heille onnettomuuksia onnettomuuksien päälle, kulutan heihin kaikki nuoleni.

²⁴De skal utsuges av sult og fortæres av brennende feber og giftig sott; villdyrs tann vil jeg sende imot dem og edder av ormen som kryper i støvet.

²⁴He nääntyvät nälkään, he menehtyvät ruttoon, kulkutauti korjaa heidät. Minä lähetän heidän kimppuunsa raatelevia petoja ja myrkkykäärmeitä.

²⁵Ute skal sverdet, inne i kammerne redsel bortrive både unge menn og jomfruer, det diende barn og den gråhårede mann.

²⁵Ulkona heidän lapsensa tappaa miekka ja kodeissa kauhu. Kuolema vie niin nuorukaisen kuin neidon, niin sylilapsen kuin vanhuksen.

²⁶Jeg vilde ha sagt: Jeg vil blåse dem bort, jeg vil slette ut minnet om dem blandt menneskene,

²⁶"Minä voisin hävittää heidät, pyyhkiä pois heidän muistonsakin ihmisten mielistä,

²⁷dersom jeg ikke hadde fryktet for at fiendene skulde krenke mig, at deres motstandere skulde mistyde det og si: Det var vår hånd som var så sterk; det var ikke Herren som gjorde alt dette.

²⁷mutta minä en halua kuulla vihollisteni pilkkasanoja, en salli, että he ymmärtävät kaiken väärin ja sanovat: 'Tämä hävitys on meidän kättemme työtä, ei suinkaan Herran.'

²⁸For de er et folk uten visdom; der er ikke forstand hos dem.

²⁸Israel on ymmärtämätön kansa, se ei ota opikseen neuvoista.

²⁹Dersom de var vise, vilde de forstå dette, skjønne hvad ende det vil ta med dem.

²⁹Jos se olisi viisas, se ymmärtäisi tämän, tajuaisi, miten sen lopulta käy."

³⁰Hvorledes kunde én forfølge tusen, og to drive ti tusen på flukt, hvis ikke deres klippe hadde solgt dem, og Herren overgitt dem?

³⁰voisi yksi ainoa vihollinen ajaa takaa tuhatta, kuinka voisi kaksi miestä karkottaa kymmenentuhatta, ellei Herra, Israelin kallio, olisi myynyt kansaansa, ellei hän olisi antanut sitä vihollisten käsiin?

³¹For deres klippe er ikke som vår klippe - det kan våre fiender selv vidne!

³¹Vihollistemmekin luulisi ymmärtävän, ettei heidän kallionsa ole niin kuin meidän.

³²For deres vin-tre er av Sodomas vin-tre og fra Gomorras marker; deres druer er giftige druer, de har beske klaser.

³²Sodomasta ovat peräisin vihollistemme viiniköynnökset, Gomorran rinnemailla ne ovat kasvaneet. Heidän rypäleensä ovat myrkkyrypäleitä, heidän rypäleterttunsa karvaita maultaan.

³³Deres vin er slangers brennende gift og fryktelig ormeedder.

³³Liskojen myrkkyä on heidän viininsä, sarvikyiden julmaa myrkkyä.

³⁴Er ikke dette gjemt hos mig, under segl i mine forrådskammer?

³⁴Tämä kaikki on minulla mielessäni, sinetillä suljettuna aitoissani

³⁵Mig hører hevn og gjengjeldelse til på den tid da deres fot vakler; for deres undergangs dag er nær, og hastig kommer det som venter dem.

³⁵koston ja rangaistuksen päivään saakka, siihen päivään, jona he sortuvat. Heidän perikatonsa on lähellä, se, mikä heitä odottaa, tulee pian.

³⁶For Herren skal dømme sitt folk, og det skal gjøre ham ondt for sine tjenere, når han ser at deres makt er borte, og at det er ute både med store og små.

³⁶Herra puolustaa kansaansa, hän säälii palvelijoitaan, kun hän näkee, ettei heillä enää ole voimaa, että he ovat uupuneita, niin suuret kuin pienet.

³⁷Og han skal si: Hvor er deres guder - klippen som de satte sin lit til -

³⁷Vastustajilleen hän sanoo: "Missä ovat nyt teidän jumalanne, missä se kallio, johon turvasitte?

³⁸de som åt deres slaktoffers fett og drakk deres drikkoffers vin? La dem reise sig og hjelpe eder! La dem være eders vern!

³⁸Nouskoot nyt teitä auttamaan ne jumalat, joille te syötitte teurasuhrienne rasvan ja juotitte juomauhrienne viinin! Seiskööt ne teidän suojananne.

³⁹Nu ser I at det er mig, og at der er ingen Gud foruten mig. Jeg gjør død og gjør levende, jeg sårer, og jeg læger, og det er ingen som redder av min hånd.

³⁹Näettehän nyt: minä olen ainoa, ei ole muuta jumalaa minun rinnallani. Minä lähetän kuoleman, minä annan elämän, minä lyön ja minä parannan, minun vallassani on kaikki.

⁴⁰For jeg løfter min hånd mot himmelen og sier: Så sant jeg lever til evig tid:

⁴⁰Minä kohotan käteni taivasta kohti ja vannon: Niin totta kuin elän ikuisesti,

⁴¹Når jeg hvesser mitt lynende sverd og tar dommen i min hånd, da vil jeg føre hevn over mine fiender og gjengjelde dem som hater mig;

⁴¹minä teroitan salamoivan miekkani, käyn toteuttamaan tuomiota, minä kostan vihollisilleni, rankaisen vihamiehiäni.

⁴²jeg vil gjøre mine piler drukne av blod, og mitt sverd skal ete kjøtt, blod av falne og fangne, av fiendtlige høvdingers hode.

⁴²Minun nuoleni juopuvat kaatuneiden ja vankien verestä, minun miekkani ahmii vihollisruhtinaiden päitä."

⁴³Pris, I hedninger, hans folk! For han hevner sine tjeneres blod; over sine fiender fører han hevn og gjør soning for sitt land, for sitt folk.

⁴³Ylistäkää Herran kansaa, te vieraat kansat! Herra kostaa palvelijoittensa kuoleman, hän rankaisee vihollisiaan, hän puhdistaa synnin kirouksesta kansan ja maan.

⁴⁴Så kom da Moses og fremsa hele denne sang for folket, han og Hosea, Nuns sønn.

⁴⁴Mooses lausui Joosuan, Nunin pojan, kanssa tämän laulun sanat koko kansan kuullen.

⁴⁵Og da Moses var ferdig med å tale alle disse ord til hele Israel,

⁴⁵Puhuttuaan kaiken tämän israelilaisille

⁴⁶sa han til dem: Akt på alle de ord som jeg idag gjør til et vidne mot eder, og byd eders barn å ta vare på dem, så de holder alle ordene i denne lov!

⁴⁶Mooses sanoi heille vielä: "Painakaa mieleenne kaikki määräykset, jotka minä tänään olen teille antanut. Käskekää lapsianne tarkoin noudattamaan tätä lakia ja elämään sen käskyjen mukaisesti.

⁴⁷For dette er ikke noget tomt ord for eder, men det er eders liv, og ved dette ord skal I leve lenge i det land I nu drar til over Jordan og skal ta i eie.

⁴⁷Tämä ei saa olla teille mikään tyhjä, merkityksetön sana. Se on teidän koko elämänne. Kun noudatatte tätä lakia, saatte aina asua siinä maassa, jonka nyt menette ottamaan haltuunne Jordanin tuolta puolen."

⁴⁸Samme dag talte Herren til Moses og sa:

⁴⁸Tuona samana päivänä Herra sanoi Moosekselle:

⁴⁹Gå op på Abarim-fjellet her, på Nebo-fjellet i Moabs land midt imot Jeriko, og se ut over Kana'ans land, som jeg gir Israels barn til eiendom,

⁴⁹"Mene nyt Abarimin vuoristoon ja nouse Nebonvuorelle, joka on Moabin maassa vastapäätä Jerikoa. Sieltä saat katsella Kanaaninmaata, jonka minä annan israelilaisille omaksi.

⁵⁰Og der på fjellet som du går op på, skal du dø og samles til dine fedre, likesom Aron, din bror, døde på fjellet Hor og blev samlet til sine fedre,

⁵⁰Vuorella, jolle sinä nouset, sinun on kuoltava, ja sinut otetaan isiesi luo, kuten veljesi Aaron, joka kuoli Horinvuorella.

⁵¹fordi I syndet mot mig blandt Israels barn ved Meribas vann i Kades i ørkenen Sin og ikke helliget mig blandt Israels barn.

⁵¹Näin tapahtuu siksi, että te Meribat-Kadesin vesipaikalla Sinin autiomaassa rikoitte minua vastaan kaikkien israelilaisten edessä, kun ette pitäneet minua pyhänä kansan edessä.

⁵²Du skal få se landet midt foran dig, men du skal ikke komme inn i det land som jeg gir Israels barn.

⁵²Sinä saat katsella sitä maata Jordanin tältä puolen, mutta et pääse sinne, tuohon maahan, jonka minä annan israelilaisille."