1Da tok Job til orde og sa:
1Nyt Job sanoi:
2Hvor lenge vil I bedrøve min sjel og knuse mig med ord?
2-- Kuinka kauan te aiotte ahdistaa minua, ruhjoa minua puheillanne?
3Det er nu tiende gang I håner mig og ikke skammer eder ved å krenke mig.
3Kerran toisensa jälkeen olette minua pilkanneet, te ette häpeä piinata minua.
4Har jeg virkelig faret vill, da blir min villfarelse min egen sak.
4Jos olisinkin rikkonut, minuahan se vain koskee.
5Vil I virkelig ophøie eder over mig og vise mig at min vanære har rammet mig med rette?
5Jos luulette, että voitte asettua yläpuolelleni, osoittakaa, että olen ansainnut tämän häpeän!
6Så vit da at Gud har gjort mig urett og satt sitt garn omkring mig!
6Ettekö te näe, että Jumala on tehnyt väärin minua kohtaan? Hän viritti minulle verkkonsa.
7Se, jeg roper: Vold! - men jeg får intet svar; jeg skriker om hjelp, men det er ingen rett å få.
7Jos huudan: "Tämä on väärin!", kukaan ei minua kuule, jos pyydän oikeutta, kukaan ei vastaa.
8Min vei har han stengt, så jeg ikke kommer frem, og over mine stier legger han mørke.
8Jumala on pystyttänyt tielleni kivivallin, en pääse siitä yli, kaikki polkuni hän on peittänyt pimeään.
9Min ære har han avklædd mig og tatt bort kronen fra mitt hode.
9Hän on riistänyt minulta kunnian ja arvon, hän on temmannut päästäni seppeleen.
10Han bryter mig ned på alle kanter, så jeg går til grunne, og han rykker op mitt håp som et tre.
10Joka puolelta hän minua raastaa, minä olen mennyttä, hän repäisee pois minun toivoni kuin puun maasta.
11Han lar sin vrede brenne mot mig og akter mig som sin fiende.
11Hänen vihansa on syttynyt, hän pitää minua vihollisenaan.
12Hans hærflokker kommer alle sammen og rydder sig vei mot mig, og de leirer sig rundt om mitt telt.
12Hänen joukkonsa tulevat yhtenä rintamana, joka puolelle ne rakentavat valleja, ne piirittävät minun majani.
13Mine brødre har han drevet langt bort fra mig, og mine kjenninger er blitt aldeles fremmede for mig.
13Omat veljeni ovat jättäneet minut yksin, ystäväni ovat minusta vieraantuneet.
14Mine nærmeste holder sig borte, og mine kjente har glemt mig.
14Läheiseni ja tuttavani pysyvät poissa, muukalaiset, jotka otin kattoni alle, ovat unohtaneet minut.
15Mine husfolk og mine tjenestepiker akter mig for en fremmed; jeg er en utlending i deres øine.
15Orjattareni vieroksuvat minua, olen heille outo.
16Kaller jeg på min tjener, så svarer han ikke; med egen munn må jeg bønnfalle ham.
16Kutsun palvelijaani, mutta häntä ei kuulu, ei vaikka minä pyytämällä pyydän.
17Min ånde er motbydelig for min hustru, og min vonde lukt for min mors sønner.
17Minun henkeni haisee -- vaimoni inhoaa sitä, omat veljeni sanovat: "Hän löyhkää."
18Endog barn forakter mig; vil jeg reise mig, så taler de mot mig.
18Pahaiset kakaratkin minua halveksivat. Kun nousen seisomaan, he ovat heti ilkkumassa.
19Alle mine nærmeste venner avskyr mig, og de jeg elsket, har vendt sig mot mig.
19Oma ystäväpiirini inhoaa minua, nekin, joita minä rakastin, torjuvat minut.
20Mine ben trenger ut gjennem min hud og mitt kjøtt, og bare tannhinnen er ennu urørt på mig.
20Minä olen pelkkää luuta ja nahkaa, hampaani paljastuvat ikenien alta.
21Forbarm eder, forbarm eder over mig, I mine venner! For Guds hånd har rørt ved mig.
21Säälikää minua, säälikää, te, jotka olette ystäviäni! Jumalan käsi on koskenut minuun.
22Hvorfor forfølger I mig likesom Gud og blir ikke mette av mitt kjøtt?
22Miksi tekin vainoatte minua, yhdessä Jumalan kanssa? Ettekö ole jo kylliksi minua kalvaneet?
23Men gid mine ord måtte bli opskrevet! Gid de måtte bli optegnet i en bok,
23Kunpa minun sanani kirjoitettaisiin muistiin, kunpa ne talletettaisiin kirjaan,
24ja, med jerngriffel og bly for evig bli hugget inn i sten!
24uurrettaisiin kallioon ikuisiksi ajoiksi taltalla hakaten, lyijyllä piirtäen!
25Men jeg - jeg vet min gjenløser lever, og som den siste skal han stå frem på støvet.
25Minä tiedän, että lunastajani elää. Hän sanoo viimeisen sanan maan päällä.
26Og efterat denne min hud er blitt ødelagt, skal jeg ut fra mitt kjød skue Gud,
26Ja sitten, kun minun nahkani on riekaleina ja lihani on riistetty irti, minä saan nähdä Jumalan,
27han som jeg skal skue, mig til gode, han som mine øine skal se og ikke nogen fremmed - mine nyrer tæres bort i mitt liv*. / {* av lengsel herefter, 2KO 5, 2.}
27saan katsella häntä omin silmin, ja silmäni näkevät: hän ei ole minulle outo! Tätä minun sydämeni kaipaa.
28Når I sier: Hvor vi skal forfølge ham! - I har jo funnet skylden hos mig -
28Mutta te sanotte: "Kuinka puristamme hänestä totuuden esiin? Syyllinen hän joka tapauksessa on."
29så frykt for sverdet! For vrede er en synd som er hjemfalt til sverd. Dette sier jeg forat I skal tenke på at det kommer en dom.
29Pelätkää toki miekkaa! Tuollainen kovuus on synti, joka ansaitsee kuoleman. Muistakaa: on olemassa tuomari.