¹Da tok Sofar fra Na'ama til orde og sa:

¹Nyt naamalainen Sofar alkoi jälleen puhua. Hän sanoi:

²Derfor legger mine tanker mig svaret i munnen, og derfor stormer det i mig;

²-- Sinun puheesi ärsyttää minut vastaamaan, se kiihdyttää mieltäni.

³hånende tilrettevisning må jeg høre, og min ånd gir mig svar ut fra min innsikt.

³Se, miten opetat ja ojennat, loukkaa minua, mutta ymmärrykseni löytää kyllä sinulle vastauksen.

⁴Vet du da ikke at slik har det vært fra evighet, fra den tid mennesker blev satt på jorden,

⁴Niin kuin tiedät, niin kuin on tiedetty muinaisista ajoista asti, siitä asti, kun ihmisiä on ollut maan päällä:

⁵at de ugudeliges jubel er kort, og den gudløses glede bare varer et øieblikk?

⁵jumalattoman ilo kestää vain hetken, rienaajan onni on pian ohi.

⁶Stiger enn hans stolthet til himmelen, og når enn hans hode til skyen,

⁶Vaikka hän ulottuisi taivaaseen saakka, vaikka hänen päänsä koskettaisi pilviä,

⁷så går han dog likesom sitt skarn til grunne for evig; de som så ham, spør: Hvor er han?

⁷hän häviää jäljettömiin niin kuin sonta. Ne, jotka hänet tunsivat, kysyvät: "Missä hän on?"

⁸Som en drøm flyr han bort, og ingen finner ham mere; han jages bort som et nattesyn.

⁸Kuin uni hän lentää pois, katoaa, kuin öinen näky hän haihtuu tyhjiin.

⁹Det øie som så ham, ser ham ikke mere, og hans sted skuer ham ikke lenger.

⁹Ne, jotka hänet näkivät, eivät enää häntä näe, hänen asuinsijansa ei enää häntä tunne.

¹⁰Hans barn må søke småfolks yndest, og hans hender må gi hans gods tilbake.

¹⁰Hänen kätensä joutuvat antamaan takaisin kaiken riistämänsä, hänen lapsensa pyytävät armopaloja köyhiltä.

¹¹Hans ben var fulle av ungdomskraft, men nu ligger den med ham i støvet.

¹¹Nuoruus ja voima, joka täytti hänen ruumiinsa, vaipuu hänen kanssaan maan tomuun.

¹²Smaker enn det onde søtt i hans munn, skjuler han det under sin tunge,

¹²Paha maistuu niin makealle hänen suussaan, että hän viivytellen tunnustelee sitä kielellään,

¹³sparer han på det og slipper det ikke, men holder det tilbake under sin gane,

¹³nautiskelee, ei malta luopua siitä vaan pidättelee sitä kitalakeaan vasten.

¹⁴så blir dog hans mat omskapt i hans innvoller og blir til ormegift i hans liv.

¹⁴Mutta herkku muuttuu hänen sisuksissaan, se on hänen vatsassaan kuin sarvikyyn myrkky.

¹⁵Han slukte gods, og han må spy det ut igjen; Gud driver det ut av hans buk.

¹⁵Sen hyvän, jonka hän on ahminut, hän oksentaa ulos, Jumala ajaa sen pois hänen vatsastaan.

¹⁶Ormegift må han innsuge; huggormens tunge dreper ham.

¹⁶Sarvikyyn myrkkyä hän on itseensä imenyt, käärmeen kieli hänet surmaa.

¹⁷Han skal ikke få se bekker, elver av honning og elver av melk.

¹⁷Ei hän enää näe solisevia puroja, ei kerman ja hunajan virtoja.

¹⁸Han må gi tilbake det han har tjent, og får ikke nyte det; meget gods har han vunnet, men han får liten glede av det.

¹⁸Hän joutuu luopumaan työnsä hedelmistä, ei saa niistä nauttia, omaisuudesta, jonka hän hankki, hän ei saa iloita,

¹⁹For han knuste småfolk og lot dem ligge der; han rante hus til sig, men får ikke bygge dem om;

¹⁹koska hän murskasi köyhät, jätti heidät oman onnensa varaan, otti itselleen taloja, joita ei ollut rakentanut.

²⁰han kjente aldri ro i sitt indre; han skal ikke slippe unda med sine skatter.

²⁰Koskaan hän ei saanut kyllikseen, mutta hänen aarteensa eivät häntä pelasta.

²¹Det var intet som undgikk hans grådighet; derfor varer ikke hans lykke.

²¹Kaikkea hän ahnehti kyltymättä, siksi hänen onnensa ei kestä.

²²Midt i hans rikdom blir det trangt for ham; hver nødlidende vender sin hånd mot ham.

²²Kun hänellä on yllin kyllin kaikkea, juuri silloin ahdinko hänet yllättää ja onnettomuuden painava käsi laskeutuu hänen päälleen.

²³For å fylle hans buk sender Gud sin brennende vrede mot ham og lar sin mat regne på ham.

²³Yllin kyllin hän tulee saamaan: Jumala suuntaa häneen vihansa hehkun ja antaa tuhon sataa hänen päälleen.

²⁴Flykter han for våben av jern, så gjennemborer en bue av kobber ham.

²⁴Jos hän pääsee pakoon rautaisia aseita, pronssinuoli hänet surmaa:

²⁵Når han så drar pilen ut av sin rygg, og den lynende odd kommer frem av hans galle, da faller dødsredsler over ham.

²⁵se tulee selästä ulos hänen sappinesteestään kiiltävänä, ja kauhu valtaa hänet.

²⁶Alt mørke er opspart for hans vel gjemte skatter; en ild som intet menneske puster til, fortærer ham; den eter det som er igjen i hans telt.

²⁶Pimeys odottaa, väijyksissä se odottaa. Tuli, joka palaa lietsomatta, syö hänet. Voi sitä, joka on etsinyt suojaa hänen kattonsa alta!

²⁷Himmelen åpenbarer hans misgjerning, og jorden reiser sig mot ham.

²⁷Taivas paljastaa hänen syntinsä, maa nousee häntä vastaan.

²⁸Det han har samlet i sitt hus, føres bort, det skylles bort på Guds vredes dag.

²⁸Hänen talonsa vauraus häipyy tyhjiin, kun vesi syöksyy kaiken yli vihan päivänä.

²⁹Dette er den lodd som et ugudelig menneske får av Gud, den arv som er tilkjent ham av den Allmektige.

²⁹Tämä on kohtalo, jonka Jumala antaa pahalle, tällaisen perintöosan Jumala on hänelle varannut.