¹Da tok Job til orde og sa:

¹Nyt Job sanoi:

²Ennu idag gjelder min klage for å være gjenstridighet; min hånd hviler dog tungt på mitt sukk*. / {* d.e. jeg søker dog å dempe min klage.}

²-- Tänäkin päivänä ajatukseni nousevat kapinaan. Murehtiminen vie minulta voimat.

³Bare jeg visste å finne ham og kunde komme frem til hans trone!

³Kunpa tietäisin, mistä hänet voin löytää ja miten pääsen sinne, missä hän asuu!

⁴Jeg skulde legge min sak frem for hans åsyn og fylle min munn med beviser.

⁴Minä esittäisin hänelle asiani ja toisin julki kaikki todisteeni.

⁵Jeg skulde få vite de ord han vilde svare mig, og merke mig hvad han vilde si til mig.

⁵Niin saisin kuulla, mitä hän minulle vastaa, ja saisin tietää, mitä hän tahtoo minulle sanoa.

⁶Skulde han da med full kraft stride mot mig? Mon ikke just han skulde akte på mine ord?

⁶Käräjöisikö hän kanssani valtiaan voimalla? Ei, hän kuuntelisi minua.

⁷Da skulde en rettskaffen mann gå i rette med ham, og jeg skulde slippe fra min dommer for all tid.

⁷Hänen vastapuolenaan seisoisi nuhteeton mies, ja tuomarini vapauttaisi minut syytteestä lopullisesti.

⁸Men går jeg mot øst, så er han ikke der; går jeg mot vest, så blir jeg ikke var ham;

⁸Jos minä menen itään, ei hän ole siellä, jos länteen -- ei merkkiäkään hänestä!

⁹er han virksom i nord, så ser jeg ham ikke; går han mot syd, så øiner jeg ham ikke.

⁹Jos menen pohjoiseen, en saa häntä silmiini, jos etelään -- en näe häntä!

¹⁰For han kjenner den vei jeg holder mig til; prøvde han mig, så skulde jeg gå frem av prøven som gullet.

¹⁰Hän tietää kyllä, millainen on ollut minun vaellukseni. Koetelkoon minua niin kuin tulessa kultaa -- minä kestän.

¹¹Min fot holdt sig i hans spor; jeg fulgte hans vei og bøide ikke av.

¹¹Hänen jalanjälkiinsä olen sovittanut askeleni, hänen tietään olen seurannut. En ole siltä poikennut.

¹²Fra hans lebers bud vek jeg ikke; fremfor min egen lov* aktet jeg på hans munns ord. / {* RMR 7, 23.}

¹²Hänen sanansa käskyjä minä tottelen, minä pidän ne aina silmieni edessä.

¹³Men han er den eneste, og hvem hindrer ham? Hvad hans sjel lyster, det gjør han.

¹³Kun Jumala jotakin päättää, kuka voisi sen muuttaa? Mitä hän tahtoo, sen hän tekee.

¹⁴For han fullbyrder det han har fastsatt for mig, og av sådant er det meget hos ham.

¹⁴Hän panee toimeen sen minkä on minulle määrännyt, eikä sitä ole vähän.

¹⁵Derfor reddes jeg for ham; tenker jeg på det*, så bever jeg for ham. / {* JBS 23, 14.}

¹⁵Siksi minä pelästyn, kun hänet näen, kun ajattelenkin häntä, minä vapisen kauhusta.

¹⁶Og Gud har knekket mitt mot, og den Allmektige har forferdet mig,

¹⁶Jumala on lannistanut rohkeuteni, minä kauhistun Kaikkivaltiasta.

¹⁷fordi jeg ikke blev rykket bort før mørket kom, og fordi han ikke skjulte ulykkens natt for mig.

¹⁷Mutta pimeyskään ei saa minua vaikenemaan, ei, vaikka se peittää edestäni kaiken.