1Da tok Job til orde og sa:
1Job puhui:
2Gid min gremmelse blev veid, og min ulykke samtidig lagt på vekten!
2-- Kunpa joku punnitsisi minun ahdistukseni, panisi kaikki minun vaivani vaakakuppiin!
3For nu er den tyngre enn havets sand; derfor var mine ord tankeløse.
3Ne painavat enemmän kuin meren hiekka. Onko siis ihme, jos puheestani puuttuu mieli ja maltti?
4For den Allmektiges piler sitter i mig, og min ånd drikker deres gift; Guds redsler stiller sig op imot mig.
4Kaikkivaltiaan nuolet ovat osuneet minuun, niiden myrkkyä minun sieluni juo, minua uhkaavat Jumalan lähettämät kauhut.
5Skriker vel et villesel midt i det grønne gress? Eller brøler en okse foran sitt fôr?
5Huutaako aasi keskellä tuoretta nurmea, mylviikö härkä, kun sillä on rehua edessään?
6Hvem vil ete det som det ingen smak er i, uten salt? Eller er det smak i eggehvite?
6Kuka huolisi suolatonta ruokaa, kenelle maistuisi limainen malva?
7Det byr mig imot å røre ved det*; det er for mig som utskjemt mat. / {* d.e. ved mine lidelser.}
7Tämä, mitä joudun nielemään, on yhtä iljettävää, voin pahoin, kun vain näenkin sitä.
8Gid min bønn måtte bli hørt, og Gud vilde opfylle mitt håp!
8Kunpa pyyntöni kuultaisiin! Kunpa Jumala tekisi, mitä toivon,
9Og måtte det behage Gud å knuse mig, å slippe løs sin hånd og avskjære min livstråd!
9ja murskaisi minut! Kunpa hän antaisi kädelleen toimeksi leikata poikki minun elämäni langan.
10Da hadde jeg ennu en trøst, og jeg skulde springe av glede midt i den skånselløse smerte; for jeg har ikke fornektet den Helliges ord.
10En silloin jäisi vaille toivoa ja lohdutusta! Vaikka tuskani ei armoa anna, minä hyppelisin riemusta, sillä sitä, minkä Pyhä on sanonut, en ole koskaan kieltänyt.
11Hvad kraft har jeg, så jeg kunde holde ut, og hvad blir enden med mig, så jeg kunde være tålmodig?
11Mistä saan voimaa, että vielä kestän? Mistä päämäärän, että vielä jaksan?
12Er da min kraft som stenens kraft? Eller er mitt kjøtt av kobber?
12Onko minun voimani kuin kiveä, ovatko lihakseni rautaa?
13Er jeg da ikke aldeles hjelpeløs? Er ikke all utsikt til frelse fratatt mig?
13Ei. Minä olen lopussa, kaikki on toivotonta.
14Den ulykkelige burde møte kjærlighet hos sin venn, selv om han opgir frykten for den Allmektige.
14Tosi ystävä ei jätä ystävää ahdinkoon -- joka niin tekee, hylkää myös Kaikkivaltiaan.
15Men mine brødre har sviktet som en bekk, som strømmer hvis vann skyller over,
15Minun ystäväni ovat pettäneet minut kuin kevätpuro, joka juoksee tyhjiin.
16som er grumset av is, og som det skjuler sig sne i;
16Kun jää sulaa, puro samenee, se on tulvillaan vuorilta sulanutta lunta.
17men på den tid de treffes av solens glød, tørkes de ut; når det blir hett, svinner de bort.
17Mutta pian vedet ehtyvät, ja kun helteet tulevat, uomat jäävät tyhjilleen.
18Karavaner som er på veien til dem, bøier av; de drar op i ørkenen og omkommer.
18Karavaanit etsivät niistä vettä, muuttavat suuntaansa, eksyvät autiomaahan ja tuhoutuvat.
19Temas karavaner speidet efter dem, Sjebas reisefølger satte sitt håp til dem;
19Teman karavaaneissa tähyillään joka taholle, Saban karavaanit uskovat löytävänsä vettä.
20de blev til skamme, fordi de stolte på dem; de kom dit og blev skuffet.
20Kaikki pettyvät: karavaani saapuu purolle, vettä ei ole.
21Således er I nu blitt til intet; I ser ulykken og blir redde.
21Te olette nyt minulle tyhjän veroiset: minun kurjuuteni saa teidät vain kauhistumaan.
22Har jeg vel bedt eder at I skulde gi mig noget eller bruke noget av eders gods til beste for mig,
22Olenko pyytänyt teiltä jotakin? Olenko pyytänyt teitä maksamaan puolestani lunnaita?
23at I skulde frelse mig av fiendens hånd og løskjøpe mig fra voldsmenn?
23Olenko pyytänyt teitä pelastamaan minut vainoojiltani, ostamaan minut vapaaksi väkivaltaisten käsistä?
24Lær mig, så skal jeg tie, og vis mig hvori jeg har faret vill!
24Opettakaa minua, niin kuuntelen hiljaa. Osoittakaa minulle, missä olen mennyt harhaan.
25Hvor kraftige er ikke rettsindige ord! Men hvad gagn er det i en refselse fra eder?
25Rehti puhe ei ketään vahingoita. Mutta mitä hyödyttävät teidän nuhdesaarnanne?
26Tenker I på å refse ord? Ord av en fortvilet mann hører jo vinden til.
26Te takerrutte sanoihin moittiessanne minua ja annatte tuskanhuutoni haipua tuuleen.
27Endog om en farløs kunde I kaste lodd og kjøpslå om eders venn.
27Te heitätte orvosta arpaa ja olette valmiit myymään ystävänne.
28Men gjør nu så vel å se på mig! Skulde jeg vel ville lyve eder midt op i ansiktet?
28Katsokaa nyt minua silmiin: valehtelisinko minä teille vasten kasvoja?
29Vend om, la det ikke skje urett! Vend om, jeg har ennu rett i dette.
29Harkitkaa vielä kerran, ettei vääryys tapahtuisi. Ajatelkaa tarkoin. Minä olen syytön!
30Er det urett på min tunge, eller skulde min gane ikke merke hvad som er ondt?
30Onko minun huulilleni noussut valheen sanoja? Eikö minun kieleni erottaisi oikeaa ja väärää?