¹Halleluja! Pris Herren, for han er god, hans miskunnhet varer evindelig.

¹Halleluja! Kiittäkää Herraa! Hän on hyvä, iäti kestää hänen armonsa.

²Hvem kan utsi Herrens veldige gjerninger, forkynne all hans pris?

²Kuka voi sanoiksi pukea Herran voimateot, kuka voi häntä kyllin ylistää?

³Salige er de som tar vare på det som rett er, den som gjør rettferdighet til enhver tid.

³Onnellisia ne, jotka elävät vanhurskaasti, jotka aina tekevät niin kuin oikein on.

⁴Kom mig i hu, Herre, efter din nåde mot ditt folk, se til mig med din frelse,

⁴Herra, sinä olet armollinen kansallesi -- muistathan myös minua! Auta minua, ota minut huomaasi,

⁵så jeg kan se på dine utvalgtes lykke, glede mig med ditt folks glede, rose mig med din arv!

⁵että saisin kokea valittujesi onnen, että saisin iloita, kun sinun kansasi iloitsee, ja ylistää osaani sinun omiesi kanssa.

⁶Vi har syndet med våre fedre, vi har gjort ille, vi har vært ugudelige.

⁶Me olemme tehneet syntiä, niin kuin isämmekin, pahoin me olemme tehneet, eläneet jumalattomasti.

⁷Våre fedre i Egypten aktet ikke på dine undergjerninger, de kom ikke i hu dine mange nådegjerninger, men var gjenstridige ved havet, ved det Røde Hav.

⁷Kun isämme olivat Egyptissä, he eivät ymmärtäneet sinun tunnustekojasi. Vaikka monin tavoin osoitit uskollisuutesi, he eivät sitä mieleensä painaneet. Kaislamerellä he kapinoivat sinua vastaan.

⁸Dog frelste han dem for sitt navns skyld, for å kunngjøre sitt velde,

⁸Mutta Herra pelasti heidät, nimensä kunnian tähden, hän osoitti voimansa ja suuruutensa.

⁹og han truet det Røde Hav, og det blev tørt, og han lot dem gå gjennem dypene som i en ørken,

⁹Hän käski Kaislamerta, ja se kuivui, ja hän kuljetti heidät syvyyksien halki, merenpohjaa pitkin kuin aavikkotietä.

¹⁰og han frelste dem av hans hånd som hatet dem, og forløste dem av fiendens hånd,

¹⁰Hän pelasti heidät vainoojien käsistä, vapautti heidät vihollisen vallasta.

¹¹og vannet skjulte deres motstandere, det blev ikke én av dem tilbake.

¹¹Vedet peittivät heidän ahdistajansa, ainoakaan ei jäänyt henkiin.

¹²Da trodde de på hans ord, de sang hans pris.

¹²Silloin isämme uskoivat hänen sanansa ja lauloivat hänelle kiitosta.

¹³Men snart glemte de hans gjerninger, de bidde ikke på hans råd;

¹³Mutta kohta he taas unohtivat hänen tekonsa, eivät odottaneet hänen neuvojaan.

¹⁴men de blev grepet av begjærlighet i ørkenen, og de fristet Gud på det øde sted.

¹⁴Autiomaassa he kävivät ahnaiksi ja koettelivat Jumalaa.

¹⁵Da gav han dem det de vilde ha, men sendte tærende sykdom over deres liv.

¹⁵Hän antoi heille, mitä he pyysivät, mutta istutti heihin hivuttavan taudin.

¹⁶Og de blev avindsyke mot Moses i leiren, mot Aron, Herrens hellige.

¹⁶Leirissä kansa alkoi kadehtia Moosesta ja Aaronia, Jumalan pyhää.

¹⁷Jorden oplot sig og slukte Datan og skjulte Abirams hop,

¹⁷Silloin maa aukeni ja nieli Datanin, hautasi alleen Abiramin joukon.

¹⁸og en ild satte deres hop i brand, en lue brente op de ugudelige.

¹⁸Tuli leimahti leirin keskellä, liekki poltti jumalattomat.

¹⁹De gjorde en kalv ved Horeb og tilbad et støpt billede,

¹⁹Horebin juurella he valoivat sonnin ja kumarsivat tekemäänsä patsasta.

²⁰og de byttet sin ære* mot billedet av en okse, som eter gress. / {* 5MO 10, 21.}

²⁰He vaihtoivat Herran, Kunniansa, ruohoa syövän naudan kuvaan.

²¹De glemte Gud, sin frelser, som hadde gjort store ting i Egypten,

²¹He unohtivat Jumalan, pelastajansa, hänet, joka teki suuria Egyptissä,

²²undergjerninger i Kams land, forferdelige ting ved det Røde Hav.

²²Haamin maassa ihmeellisiä töitä, pelottavia tekoja Kaislamerellä.

²³Da sa han at han vilde ødelegge dem, dersom ikke Moses, hans utvalgte, hadde stilt sig i gapet for hans åsyn for å avvende hans vrede fra å ødelegge dem.

²³Vihassaan Herra aikoi hävittää heidät, mutta Mooses, hänen valittunsa, astui hänen eteensä ja suojeli heitä, taivutti hänet säästämään kansan.

²⁴Og de foraktet det herlige land, de trodde ikke hans ord,

²⁴He väheksyivät ihanaa maata, he eivät uskoneet Herran sanaa

²⁵og de knurret i sine telt, de hørte ikke på Herrens røst.

²⁵vaan nurisivat teltoissaan eivätkä tahtoneet totella Herraa.

²⁶Da opløftet han sin hånd og svor at han vilde la dem falle i ørkenen

²⁶Silloin Herra kohotti kätensä tuhotakseen heidät autiomaassa

²⁷og la deres avkom falle iblandt hedningene og sprede dem i landene.

²⁷ja heittääkseen heidän lapsensa kansojen sekaan, hajalle vieraisiin maihin.

²⁸Og de bandt sig til Ba'al-Peor og åt av offere til døde*, / {* d.e. de livløse avgudsbilleder.}

²⁸He antautuivat palvelemaan Baal-Peoria ja söivät kuolleille kuville tuotuja uhreja.

²⁹og de vakte harme ved sine gjerninger, og en plage brøt inn iblandt dem.

²⁹He vihastuttivat Herran teoillaan, ja siksi vitsaus iski heihin.

³⁰Da stod Pinehas frem og holdt dom, og plagen stanset;

³⁰Mutta kansan keskeltä nousi Pinehas -- hän langetti tuomion, ja vitsaus väistyi.

³¹og det blev regnet ham til rettferdighet fra slekt til slekt evindelig.

³¹Tämän tähden hänet katsotaan vanhurskaaksi, iäti, polvesta polveen.

³²Og de vakte vrede ved Meribas vann, og det gikk Moses ille for deres skyld;

³²Meribassa, missä vedet virtasivat, he vihastuttivat Herran. Mooses joutui kärsimään heidän takiaan,

³³for de var gjenstridige mot hans* Ånd, og han talte tankeløst med sine leber. / {* d.e. Guds.}

³³kun he saivat hänet menettämään malttinsa ja hän puhui sanojaan punnitsematta.

³⁴De ødela ikke de folk som Herren hadde talt til dem om,

³⁴He eivät hävittäneet kansoja, jotka Herra oli käskenyt hävittää,

³⁵men de blandet sig med hedningene og lærte deres gjerninger,

³⁵vaan veljeilivät vieraiden kansojen kanssa ja ottivat oppia niiden menoista.

³⁶og de tjente deres avguder, og disse blev dem til en snare,

³⁶He palvoivat vieraita jumalia ja joutuivat niiden pauloihin.

³⁷og de ofret sine sønner og sine døtre til maktene*. / {* d.e. avgudene.}

³⁷He uhrasivat poikiaan ja tyttäriään hengille,

³⁸og de utøste uskyldig blod, sine sønners og sine døtres blod, som de ofret til Kana'ans avguder, og landet blev vanhelliget ved blod.

³⁸poikiensa ja tyttäriensä veren he uhrasivat Kanaanin jumalille. He vuodattivat viatonta verta, ja maa saastui.

³⁹De blev urene ved sine gjerninger og drev hor ved sin adferd.

³⁹He tahrasivat itsensä teoillaan, kun he olivat uskottomia Herralle.

⁴⁰Da optendtes Herrens vrede mot hans folk, og han fikk avsky for sin arv.

⁴⁰Niin Herran viha syttyi, hän ei enää sietänyt omaa kansaansa.

⁴¹Og han gav dem i hedningers hånd, og de som hatet dem, hersket over dem,

⁴¹Hän antoi sen vieraiden kansojen käsiin, vihamiesten orjuuteen.

⁴²og deres fiender trengte dem, og de blev ydmyket under deres hånd.

⁴²Viholliset ahdistivat israelilaisia, ja heidän oli nöyrryttävä vieraiden valtaan.

⁴³Mange ganger utfridde han dem; men de var gjenstridige i sine råd, og de sank ned i usseldom for sin misgjernings skyld.

⁴³Yhä uudestaan Herra pelasti heidät. Silti he kapinoivat ja toimivat halujensa mukaan, vajosivat syntiin yhä syvemmälle.

⁴⁴Og han så til dem når de var i nød, idet han hørte deres klagerop.

⁴⁴Mutta Herra näki heidän ahdinkonsa ja kuuli heidän avunhuutonsa.

⁴⁵Og i sin godhet mot dem kom han sin pakt i hu, og det gjorde ham ondt efter hans store miskunnhet,

⁴⁵Hän muisti liittonsa ja armahti heitä, osoitti suuren laupeutensa.

⁴⁶og han lot dem finne barmhjertighet for alle deres åsyn som hadde ført dem i fangenskap.

⁴⁶Hän taivutti heille suopeiksi ne, jotka olivat vieneet heidät vankeuteen.

⁴⁷Frels oss, Herre vår Gud, og samle oss fra hedningene til å love ditt hellige navn, rose oss av å kunne prise dig!

⁴⁷Pelasta meidät, Herra, meidän Jumalamme, saata meidät yhteen kansojen keskeltä! Silloin saamme ylistää pyhää nimeäsi ja riemuiten kiittää sinua.

⁴⁸Lovet være Herren, Israels Gud, fra evighet og til evighet! Og alt folket sier: Amen. Halleluja!

⁴⁸Ylistetty olkoon Herra, Israelin Jumala, iankaikkisesta iankaikkiseen! Koko kansa sanokoon: Aamen. Halleluja!