¹Hvorfor larmer hedningene og grunder folkene på det som fåfengt er?

¹Miksi kansat kapinoivat, kansakunnat juonia punovat?

²Jordens konger reiser sig, og fyrstene rådslår sammen mot Herren og mot hans salvede:

²Miksi kuninkaat nousevat kapinaan, hallitsijat liittoutuvat keskenään Herraa ja hänen voideltuaan vastaan?

³La oss sprenge deres bånd og kaste deres rep av oss!

³"Me heitämme pois ikeemme, katkomme orjuuden kahleet!"

⁴Han som troner i himmelen, ler, Herren spotter dem.

⁴Hän, joka hallitsee taivaassa, nauraa, Herra pilkkaa heitä.

⁵Så taler han til dem i sin vrede, og i sin harme forferder han dem:

⁵Hän puhuu heille vihassaan ja kauhistuttaa heidät kiivaudellaan:

⁶Og jeg har dog innsatt min konge på Sion, mitt hellige berg!

⁶"Minä itse olen asettanut kuninkaani Siioniin, pyhälle vuorelleni!"

⁷Jeg vil kunngjøre hvad fastsatt er: Herren sa til mig: Du er min sønn, jeg har født dig idag.

⁷Nyt kerron, mitä Herra on säätänyt. Hän sanoi minulle: "Sinä olet minun poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin.

⁸Begjær av mig! Så vil jeg gi dig hedningene til arv og jordens ender til eie.

⁸Pyydä minulta, niin saat kansat perinnöksesi, ja maan ääriin ulottuu sinun valtasi.

⁹Du skal knuse dem med jernstav; som en pottemakers kar skal du sønderslå dem.

⁹Sinä alistat kansat rautaisella valtikalla, murrat ne kuin saviastiat."

¹⁰Og nu, I konger, gå viselig frem! La eder advare, I dommere på jorden!

¹⁰Tulkaa siis järkiinne, kuninkaat! Ottakaa opiksenne, maan mahtavat!

¹¹Tjen Herren med frykt og juble med beven!

¹¹Pelätkää Herraa, palvelkaa häntä, vaviskaa, kohottakaa hänelle riemuhuuto.

¹²Kyss* Sønnen, forat han ikke skal bli vred, og I gå til grunne på veien! For snart kunde hans vrede optendes. Salige er alle de som tar sin tilflukt til ham**. / {* d.e. hyld, 1SA 10, 1.} / {** SLM 34, 9; 84, 13.}

¹²Tervehtikää poikaa, hänen voideltuaan, suudelkaa häntä, muuten Herra vihastuu teihin ja te suistutte tieltänne tuhoon, sillä hetkessä syttyy hänen vihansa. Hyvä on sen osa, joka turvaa häneen!