¹En læresalme av Asaf. Lytt, mitt folk, til min lære, bøi eders ører til min munns ord!

¹Asafin virsi. Kuuntele, kansani, mitä opetan, tarkatkaa sanojani, te kaikki.

²Jeg vil oplate min munn med tankesprog, jeg vil la utstrømme gåtefulle ord fra fordums tid.

²Minä aion esittää viisaiden mietteitä, tuon julki menneisyyden arvoituksia,

³Det vi har hørt og vet, og det våre fedre har fortalt oss,

³vanhoja asioita, joista olemme kuulleet, joista isämme ovat meille kertoneet.

⁴det vil vi ikke dølge for deres barn, men for den kommende slekt fortelle Herrens pris og hans styrke og de undergjerninger som han har gjort.

⁴Me emme salaa niitä lapsiltamme vaan kerromme tulevillekin polville Herran voimasta, Herran teoista, ihmeistä, joita hän on tehnyt.

⁵Han har reist et vidnesbyrd i Jakob og satt en lov i Israel, som han bød våre fedre å kunngjøre sine barn,

⁵Hän sääti Jaakobille säädöksensä, hän antoi Israelille lakinsa ja käski meidän isiämme opettamaan ne lapsilleen,

⁶forat den kommende slekt, de barn som skulde fødes, kunde kjenne dem, kunde stå frem og fortelle dem for sine barn

⁶jotta tulevakin polvi ne tuntisi, jotta vastedes syntyvätkin ne oppisivat ja kertoisivat omille lapsilleen.

⁷og sette sitt håp til Gud og ikke glemme Guds gjerninger, men holde hans bud

⁷Jumalaan heidän tulee turvautua, muistaa, mitä hän on tehnyt, ja noudattaa hänen käskyjään,

⁸og ikke være som deres fedre, en opsetsig og gjenstridig slekt, en slekt som ikke gjorde sitt hjerte fast, og hvis ånd ikke var trofast mot Gud.

⁸jotta eivät olisi kuin isänsä, nuo tottelemattomat ja uppiniskaiset, jotka häilyivät sinne tänne eivätkä pysyneet uskollisina Jumalalle.

⁹Efra'ims barn, de rustede bueskyttere, vendte om på stridens dag.

⁹[Efraimilaiset, varustetut jousimiehet, kääntyivät pakoon taistelun päivänä.]

¹⁰De holdt ikke Guds pakt og vilde ikke vandre i hans lov,

¹⁰He eivät pitäneet Jumalan liittoa, eivät taipuneet elämään hänen lakinsa mukaan.

¹¹og de glemte hans store gjerninger og de under som han hadde latt dem se.

¹¹He unohtivat hänen tekonsa, ihmeet, joita olivat saaneet nähdä.

¹²For deres fedres øine hadde han gjort under i Egyptens land, på Soans mark*. / {* 4MO 13, 22.}

¹²Egyptin maassa, Soanin tasangolla, hän antoi isiemme kokea ihmeen.

¹³Han kløvde havet og lot dem gå gjennem det og lot vannet stå som en dynge.

¹³Hän jakoi kahtia meren ja vei heidät sen poikki, hän jähmetti vedet muuriksi.

¹⁴Og han ledet dem ved skyen om dagen og hele natten ved ildens lys.

¹⁴Hän antoi pilven johdattaa heitä päivisin ja tulen loisteen öisin.

¹⁵Han kløvde klipper i ørkenen og gav dem å drikke som av store vanndyp.

¹⁵Hän halkaisi kallioita autiomaassa, ja he saivat vettä, kuin syvyyden vesiä.

¹⁶Og han lot bekker gå ut av klippen og vann flyte ned som strømmer.

¹⁶Hän antoi purojen puhjeta kalliosta, antoi vesien virrata.

¹⁷Men de blev ennu ved å synde mot ham, å være gjenstridige mot den Høieste i ørkenen.

¹⁷Mutta yhä he tekivät syntiä, autiomaassa he kapinoivat Korkeinta vastaan.

¹⁸Og de fristet Gud i sitt hjerte, så de krevde mat efter sin lyst.

¹⁸Ehdoin tahdoin he koettelivat Jumalaa vaatimalla mielensä mukaista ruokaa.

¹⁹Og de talte mot Gud, de sa: Kan vel Gud dekke bord i ørkenen?

¹⁹He puhuivat Jumalaa vastaan ja sanoivat: "Hänkö voisi kattaa pöydän autiomaahan?

²⁰Se, han har slått klippen så det fløt ut vann, og bekker strømmet over; mon han også kan gi brød, eller kan han komme med kjøtt til sitt folk?

²⁰Totta kyllä, hän iski kallioon, ja vesi virtasi, purojen uomat tulvivat, mutta pystyisikö hän antamaan leipää ja hankkimaan lihaa kansalleen?"

²¹Derfor, da Herren hørte det, harmedes han, og ild optendtes mot Jakob, og vrede reiste sig mot Israel,

²¹Herra kuuli sen ja kiivastui: tuli leimahti keskellä Jaakobin leiriä. Hänen vihansa iski Israelin kansaan,

²²fordi de ikke trodde på Gud og ikke stolte på hans frelse.

²²koska kansa ei uskonut Jumalaan eikä luottanut hänen apuunsa.

²³Og han gav skyene der oppe befaling og åpnet himmelens porter.

²³Mutta sitten hän antoi pilville käskyn ja avasi taivaan ovet,

²⁴Og han lot manna regne over dem til føde og gav dem himmelkorn.

²⁴ja mannaa satoi heidän ruoakseen, hän antoi heille taivaan viljaa.

²⁵Englebrød* åt enhver; han sendte dem næring til mette. / {* d.e. brød fra englenes bolig, himmelbrød.}

²⁵Ihmiset söivät enkelten leipää, saivat ruokaa runsain määrin.

²⁶Han lot østenvinden fare ut i himmelen og førte sønnenvinden frem ved sin styrke.

²⁶Hän päästi taivaasta irti itätuulen ja nostatti voimallaan tuulen etelästä.

²⁷Og han lot kjøtt regne ned over dem som støv og vingede fugler som havets sand,

²⁷Hän antoi sataa lihaa kuin tomua, taivaan lintuja kuin merten hiekkaa.

²⁸og han lot dem falle ned midt i deres leir, rundt omkring deres boliger.

²⁸Hän pudotti ne heidän leiriinsä, heidän asumustensa ympärille,

²⁹Og de åt og blev såre mette, og det de lystet efter, gav han dem.

²⁹ja he ahmivat itsensä täyteen -- hän antoi heille sitä, mitä he halusivat.

³⁰De hadde ennu ikke latt fare det de lystet efter, ennu var deres mat i deres munn,

³⁰Mutta heidän himonsa ei sittenkään laantunut. Sen tähden he, ruoka vielä suussaan,

³¹da reiste Guds vrede sig mot dem, og han herjet blandt deres kraftfulle menn, og Israels unge menn slo han ned.

³¹saivat kokea Herran vihan. Hän surmasi heidän parhaat miehensä, löi maahan Israelin nuoret soturit.

³²Med alt dette syndet de enda og trodde ikke på hans undergjerninger.

³²Silti he yhäti tekivät syntiä, eivät he uskoneet hänen ihmeisiinsä.

³³Derfor lot han deres dager svinne bort i tomhet og deres år i forskrekkelse.

³³Sen tähden heidän päivänsä päättyivät arvaamatta, heidän vuotensa haihtuivat kuin henkäys.

³⁴Når han herjet blandt dem, da spurte de efter ham og vendte om og søkte Gud

³⁴Nyt, kun hän surmasi heitä, he alkoivat kysyä hänen mieltään, he kääntyivät ja etsivät Jumalaa.

³⁵og kom i hu at Gud var deres klippe, og den høieste Gud deres gjenløser.

³⁵He muistivat, kuka on heidän kallionsa, muistivat, että Korkein on heidän lunastajansa.

³⁶Men de smigret for ham med sin munn og løi for ham med sin tunge.

³⁶Mutta heidän sanoissaan piili petos, valhe oli heidän kielellään.

³⁷Og deres hjerte hang ikke fast ved ham, og de var ikke tro mot hans pakt.

³⁷He eivät olleet vilpittömiä häntä kohtaan, eivät pysyneet uskollisina hänen liitossaan.

³⁸Men han, han er miskunnelig, han tilgir misgjerning og forderver ikke; mange ganger lot han sin vrede vende om og lot ikke all sin harme bryte frem.

³⁸Mutta Jumala on laupias, ei hän tuhoa syntistä, vaan armahtaa. Kerta kerran jälkeen hän hillitsi vihansa eikä antanut kiivaudelleen valtaa.

³⁹Og han kom i hu at de var kjød, et åndepust som farer avsted og ikke kommer tilbake.

³⁹Hän muisti, että he olivat vain ihmisiä, vain tuulen henkäys, joka häipyy eikä palaa.

⁴⁰Hvor titt var de ikke gjenstridige mot ham i ørkenen, gjorde ham sorg på de øde steder!

⁴⁰Miten usein he autiomaassa nousivatkaan kapinaan, murehduttivat häntä erämaassa!

⁴¹Og de fristet Gud på ny og krenket Israels Hellige.

⁴¹Yhä uudelleen he uhmasivat Israelin Pyhää, koettelivat Jumalan kärsivällisyyttä.

⁴²De kom ikke hans hånd i hu den dag han forløste dem fra fienden,

⁴²He eivät muistaneet hänen väkevää kättään, eivät päivää, jona hän vapautti heidät

⁴³han som gjorde sine tegn i Egypten og sine under på Soans mark.

⁴³ja teki tunnustekonsa Egyptissä, ihmeensä Soanin tasangolla.

⁴⁴Han gjorde deres elver til blod, og sine rinnende vann kunde de ikke drikke.

⁴⁴Hän muutti vereksi Niilin ja kaikki sen kanavat, niin ettei niistä voinut juoda.

⁴⁵Han sendte imot dem fluesvermer som fortærte dem, og frosk som fordervet dem.

⁴⁵Hän lähetti paarmat puremaan egyptiläisiä, sammakot turmelemaan heiltä kaiken.

⁴⁶Og han gav gnageren* deres grøde og gresshoppen deres høst. / {* d.e. gresshoppen.}

⁴⁶Hän antoi heidän satonsa heinäsirkoille, heidän työnsä hedelmät sirkkojen toukille.

⁴⁷Han slo deres vintrær ned med hagl og deres morbærtrær med haglstener.

⁴⁷Hän tuhosi rakeilla heidän viinitarhansa, rankkasateella heidän viikunapuunsa,

⁴⁸Og han overgav deres fe til haglet og deres hjorder til ildsluer.

⁴⁸hän antoi tautien ahdistaa heidän karjaansa, ruton iskeä heidän laumoihinsa.

⁴⁹Han slapp sin brennende vrede løs mot dem, harme og forbitrelse og trengsel, en sending av ulykkes-bud.

⁴⁹Hän päästi valloilleen vihansa hehkun, vimmansa, raivonsa ja kiivautensa, surmanenkeleiden suuren joukon.

⁵⁰Han brøt vei for sin vrede, sparte ikke deres sjel for døden, overgav deres liv til pesten.

⁵⁰Hän antoi vihansa purkautua, hän ei säästänyt heitä kuolemalta vaan jätti heidät ruton armoille.

⁵¹Og han slo alle førstefødte i Egypten, styrkens førstegrøde i Kams telter.

⁵¹Hän surmasi kaikki esikoiset Egyptistä, ensimmäisinä syntyneet Haamin majoista.

⁵²Og han lot sitt folk bryte op som en fåreflokk og førte dem som en hjord i ørkenen.

⁵²Mutta oman kansansa hän vei vapauteen. Autiomaassa hän kaitsi omiaan kuin paimen lampaita.

⁵³Og han ledet dem tryggelig, og de fryktet ikke, men havet skjulte deres fiender.

⁵³Hänen johdossaan he olivat turvassa, ei heidän tarvinnut pelätä mitään, mutta vihollisten joukon peitti meri.

⁵⁴Og han førte dem til sitt hellige landemerke, til det berg hans høire hånd hadde vunnet.

⁵⁴Hän toi heidät pyhälle asuinsijalleen, vuorelle, jonka hän oli ottanut omakseen.

⁵⁵Og han drev hedningene ut for deres åsyn og lot deres land tilfalle dem som arvedel og lot Israels stammer bo i deres telter.

⁵⁵Hän karkotti vieraat kansat heidän tieltään ja jakoi heille arvalla perintömaat, antoi Israelin heimoille asumukset.

⁵⁶Men de fristet Gud, den Høieste, og var gjenstridige mot ham, og de aktet ikke på hans vidnesbyrd.

⁵⁶Mutta he kapinoivat Jumalaa vastaan, he koettelivat häntä, Korkeinta! He eivät noudattaneet hänen säädöksiään

⁵⁷De vek av og var troløse, som deres fedre, de vendte om, likesom en bue som svikter.

⁵⁷vaan kääntyivät omille teilleen ja olivat uskottomia kuten isänsä, kelvottomia kuin löystynyt jousi.

⁵⁸Og de vakte hans harme med sine offerhauger og gjorde ham nidkjær med sine utskårne billeder.

⁵⁸He vihastuttivat hänet uhraamalla kukkuloilla, loukkasivat häntä jumaliensa kuvilla.

⁵⁹Gud hørte det og blev vred, og han blev såre kjed av Israel.

⁵⁹Jumala näki sen, ja hänen vihansa syttyi, hän hylkäsi Israelin kokonaan.

⁶⁰Og han forlot sin bolig i Silo, det telt han hadde opslått blandt menneskene.

⁶⁰Hän hylkäsi asumuksensa, Silon pyhäkön, teltan, jonka oli asettanut ihmisten keskelle.

⁶¹Og han overgav sin styrke til fangenskap og sin herlighet i fiendens hånd.

⁶¹Hän antoi voimansa tunnuksen joutua saaliiksi, jätti pyhän arkkunsa vihollisen käsiin,

⁶²Og han overgav sitt folk til sverdet og harmedes på sin arv.

⁶²ja kansansa hän antoi miekan armoille, niin hän omiinsa vihastui.

⁶³Ild fortærte dets unge menn, og dets jomfruer fikk ingen brudesang.

⁶³Tuli nielaisi nuoret miehet, enää ei laulettu morsiamille,

⁶⁴Dets prester falt for sverdet, og dets enker holdt ikke klagemål*. / {* nemlig over sine døde.}

⁶⁴papit kaatuivat vihollisen miekkaan, lesket eivät saaneet viettää valittajaisia.

⁶⁵Da våknet Herren som en sovende, som en helt som jubler av vin.

⁶⁵Mutta Herra havahtui, niin kuin nukkuja havahtuu, niin kuin soturi herää viinin huuruista.

⁶⁶Og han slo sine motstandere tilbake, påførte dem en evig skam.

⁶⁶Hän ajoi kansansa viholliset pakosalle, tuotti heille ikuisen häpeän.

⁶⁷Og han forkastet Josefs telt og utvalgte ikke Efra'ims stamme,

⁶⁷Herra hylkäsi Joosefin sukukunnan -- Efraimin heimoa hän ei valinnut,

⁶⁸men han utvalgte Juda stamme, Sions berg som han elsket.

⁶⁸vaan hän valitsi Juudan heimon ja Siionin, rakkaan vuorensa.

⁶⁹Og han bygget sin helligdom lik høie fjell, lik jorden, som han har grunnfestet for evig tid.

⁶⁹Sille hän rakensi pyhäkkönsä, korkean kuin taivaat, vankan kuin maa, jonka hän on perustanut ikiajoiksi.

⁷⁰Og han utvalgte David, sin tjener, og tok ham fra fårehegnene;

⁷⁰Hän valitsi Daavidin, palvelijansa, otti hänet lammaslaitumilta,

⁷¹fra de melkende får som han gikk bakefter, hentet han ham til å vokte Jakob, sitt folk, og Israel, sin arv.

⁷¹toi lampaiden ja karitsojen keskeltä kaitsemaan omaa kansaansa Jaakobia, hallitsemaan omaa maataan Israelia.

⁷²Og han voktet dem efter sitt hjertes opriktighet og ledet dem med sin forstandige hånd.

⁷²Ja Daavid kaitsi sitä vilpittömin sydämin, johdatti sitä taitavin käsin.